Wednesday, February 25, 2009

Faith No More palaa yhteen

Pitchforkin mukaan Faith No More tekee euroopan kiertueen ensi kesänä. Toivottavasti saapuvat Suomeenkin. Kiinnostavuudeltaan ollaan aika eri tasolla kuin vaikka Madonnan konsertissa. Itse aikoinaan missasin kaikki bändin Suomen keikat niin nyt olisi hyvä mahdollisuus revanssille.

Patton on myös viime aikoina tehnyt niin hämärää kamaa, että on mukavaa kuulla myös vanhaa kunnon räimettä.

Tuesday, February 24, 2009

Jargonia vastaan!

Tämän viikon MarMain blogissa tartun aina ajankohtaiseen ongelmaan eli ylenmääräiseen jargonin käyttöön:

Definataan scouppia

Thursday, February 19, 2009

Digging in the crates vol.X


Kuten varmaan monet tätä blogia lukevat tietävät, olen vinyyli-addikti.

Sen lisäksi, että olen kultivoinut omaa levykokoelmaa useiden vuosien ajan, on sydämessäni aina ollut lämmin paikka myös muiden kokoelmille (esimerkiksi siten, että ne kokoelmat voisivat olla mun). Nyt Eilon Paz on aloittanut uuden blogin "Dust & Grooves", joka dokumentoi deejiiden ja levykeräilijoiden levykokoelmia kuvamuodossa. Blogirakennetta käytetty tosi hyvin hyödyksi ja levyvalintoja voi myös kuunnella, kun tsiigaa kuvia.

Tämänkin mainion blogin löysin Sampon blogin kautta.

Tuesday, February 17, 2009

Friday, February 13, 2009

500

Niin kuin otsikossa kerrotaan niin tasanumeroisia postauksia juhlitaan. Reilu kaksi ja puoli vuotta tämä blogi siis jatkunut eikö piiputusta näy.

Juhlan kunniaksi ja huomista ystävänpäivää silmälläpitäen ohessa Top Billinin saitilta bongattu Cosmo Bakerin tuore miksaus:

Cosmo Baker-Valentine´s Roll

Wednesday, February 11, 2009

Älä dumaa, jos et oo dumari

Alkuvuotena on tulossa parikin tuomarointi-pestiä vähän laajemmalta skaalalta:

Grand One 2009 (Paras viraali)

Emma-gaala 2009 (Päätuomaristo)


Ihan mielenkiintoisia molemmat ja tietysti pääsee kokkareille patsastelemaan.

Monday, February 09, 2009

Metallica Poriin?

Ilmeisesti Metallica on saapumassa Poriin keikalle heinäkuussa. Kyseessä ei toivottavasti kuitenkaan ole Pori Jazz. Jazz on tietysti laaja käsite, mutta en tiedä miten siihen Metallican saisi ängettyä. Toisaalta kyllähän sinne on yritetty myös AC/DC:tä

Sunday, February 08, 2009

Sunnuntain kolme jazz-vinkkiä

Sunnuntai on päivä, jolloin levylautasella pyörii useasti jazzia tai siihen suuntaan kallistuvaa musaa. Tänään ovat soineet seuraavat, joita voi suositella lämpimästi. Ei pelkästään yhden hitin levyjä vaan toimivat erityisesti kokonaisuuksina:

Scott Bradford: Rock Slides (ABC Probe, 1969)
Periaatteessa tyypillinen jazz-rock hybridi, mutta laatusoittajat ja biisien mielenkiintoinen fiilis, nostaa tämän levyn perusmateriaalin yläpuolelle.

Wynder K. Frog: Into the Fire (United Artists, 1970)
Harvemmin levy yllättää positiivisesti useaan otteeseen. Jo levyn ensimmäinen biisi saa tanssijalan vipattamaan. Seuraava levyn biiseistä on täyspotti, jota on sämplätty Handsome Boy Modeling Schoolin ensimmäisen levyn parhaalla biisillä. Pari avointa rumpubreikkiä sinetöi vielä levyn lokeroinnin klassikkosarjaan.

Bama The Village Poet: Ghettos of the mind (Aware, 1974)
Last Poetsin ja Gill-Scott Heronin aikalainen, joka ei koskaan saavuttanut yhtä tunnettua asemaa. Spoken-word levy, jossa musisointikin on kohdallaan (mm. Bernard Purdie rummuissa)

Thursday, February 05, 2009

Biz Markie Suomeen


Ehkä kingein räppäri koskaan, eli Biz Markie on voittanut ilmeisesti lentopelkonsa ja saapuu Suomeen maaliskuussa.

BIZ MARKIE
CEEBROLISTICS
DIDIER


Helsinki Club.
20.3.2009
ovet klo 21.00
19 / 22 €
K18

Olen niin paikalla (jos nyt saapuu tänne).

Tuesday, February 03, 2009

Kuuntele/Osallistu/Luo uutta

Tämän viikon MarMain blogissa käyn läpi yritysten tapoja olla mukana verkossa:

Valitse aseesi

Ja mikäli mömmön blogit inspiroivat niin Daily Diegon blogista löytyy lisää.