Thursday, August 30, 2007

Se ajaa mut hulluksi


Commonin uuden (ailahtelevan) levyn paras biisi ja tuore sinkku. Yksi vuoden kauneimmista esityksistä.Lily Allen ollut muutenkin kovassa vedossa viime aikoina. Mark Ronsonin kanssa tehty "Oh my god" ollut viime dj-keikoilla tehosoitossa (luultavasti myös huomenna Underbarissa):

Wednesday, August 29, 2007

Microsoft on pahan kätyri

Elämän suuria kysymyksiä:

Miten h*lvetissä Microsoftin Wordissa saa piilotettua sivunumerot alusta (esim. Gradun sisällysluettelosta, pari ekaa sivua)?

Avuliaan vastauksen antaja saa akateemisen mestariteokseni"Sisäisen markkinoinnin työkalujen hyödyntäminen asiakkuudenhallintajärjestelmän käyttöönotossa" omistuskirjoituksella.

Tänään meikäläinen heittämässä stand-uppia On The Rocksissa. Netissä duuni alhaalla ja adrenaliinitasot sopivasti ylöspäin nousemassa. Tervetuloa!

Sunday, August 26, 2007

80-luku ei ollut pelkkää juustoa


Gradua iltaisin viimeistellessä iTunesissa on pyörinyt mitä ihmeellisimpiä miksauksia. Eniten voimasoittoa on saanut Dj Ayresin & Nick Catchdubsin uusi Superfriends-miksaus. 80-luvun tanssirokkia ja new age poppia ilman koomisuuden häivääkään. 80-luku on muutakin kuin niitä perushittejä ja boogieta. Seassa myös muutamia (parempia) uudempia elektronisia kappaleita. Geneeriseen blogihouseen ei olla sorruttu.

Biisilistasta saa osviittaa meiningistä. Erityisesti lämmittää Depeche Moden Policy Of Truth, jota on tullut luukutettua bileissä paljon ja pitkään. Myös Zongaminin Bongo Songin päälle leivottu Cardigans blendi toimii.
  1. Gary Numan – M.E.
  2. Depeche Mode – Policy of Truth
  3. Squeeze – Take Me I’m Yours
  4. Parial Arts – Trauermusic (Alter Ego Mix)
  5. Kaos – My Reputation
  6. The Cardigans – Love Fool (Catchdubs Bongo Edit)
  7. The Gossip – Standing in the Way of Control
  8. Speaker Junk – Foxy Lady
  9. Adam Kesher – Modern Times (908 Remix)
  10. Wolf & Cub – Thousand Cuts (Phones Remix)
  11. Metric – Handshakes
  12. Tones On Tail – Go
  13. The Kills – Love Is a Deserter (Cavemen Mix)
  14. Pixies – Alec Eiffel
  15. Devo – Mongoloid
  16. The Clash – Jail Guitar Doors
  17. The Presets – Are You The One (Van She Tech NYC Rush Mix)
  18. !!! – All My Heroes Are Weirdos
  19. Snowden – Kill The Power
  20. Maximum Joy – Stretch (99 Records Version)
  21. Pyschonauts – Hot Blood
  22. Harry Knuckles – Blisster
  23. Intriga – Nostalgia Dance Orchestra
  24. INXS – Original Sin
  25. Psychedelic Furs – Love My Way
  26. Hot Chip – Colours (Fred Falke Remix)
  27. Robert Lippok & Barbara Morgenstern – Please Wake Me For Meal
Miksauksen saa ladattua täältä ja ostettua täältä.

Saturday, August 25, 2007

Gregorius finally getting his dues


Mömmössä uutisoitua.

Gregoriuksen upea versio YMCA:sta saa vihdoin ansaitsemansa kunnian ollen yksi levinneimpiä videoita Interwebin ihmeellisessä maailmassa. Videosta kannattaa huomioida Olli "Puppe" Ahvenlahden hillitön kosketintyöskentely, Pekka Pohjolan vaivaantunut bassottelu ja Esko "Rusina" Rossnellin intensiivinen rummuttelu.

Vaikka pidän itseäni musiikin tuntijana tämä versio oli täysin uusi tuttavuus. Tutumpi cover tästä Village Peoplen kappaleesta on jo aikaisemmin hehkuttamallani "Yhtä Juhlaa"-mixtapellakin oleva Tapani Kansan ansiokkaasti tulkitsema "Laulumme soi". Miksei muuten enää ole telkkarissa ohjelmia joiden nimi on Hepskukkuu?

Tänään Underbarissa ei soiteta Village Peoplea vaan meno on enemmänkin tämä.

Friday, August 24, 2007

Top Billin Synttärit tänään!


Vielä on muutama tunti aikaa voittaa itselleen Top Billin 12". Tämän lisäksi Top Billin Kreisibailuorganisaatio on tehnyt mittavan markkinointiyhteistyösopimuksen:

Top Billin & Hesburger yhteistyöhön
Julkaistu: 9:20
HELSINGIN SANOMAT

Helsinkin yöelämän kiintotähti Top Billin -klubi ja alunperin Turkkilainen pikaruokaravintola Hesburger julkistivat tänään mittavan yhteistyösopimuksen. Ensi perjantaista alkaen kaikissa Hesburgerin ravintoloissa soivat tästä eteenpäin Top Billin -yhtyeen uudet singlet, ja myös vanhojen kappaleiden käyttöä harkitaan. "Olemme havainneet että kyseisen musiikin soittaminen ravintoloissamme, saa ihmiset ruokailemaan nopeammin ja siten antavan tilaa seuraavaksi tuleville. Täten myynnin volyymi luonnollisesti kasvaa.", toteaa Hesburgerin markkinointipäällikkö Juha Mäki. Myös Top Billin -yhtyeessä iloitaan yhteistyöstä. "On tätä vittu odotettukin, aion syödä niitä hamppareita niin että saatana maha repeää.", kommentoi DJ Fiskars Top Billin -ryhmästä.

Kannattaa tarkastaa myös uunituoreet Top Billin -remixit MySpacesta. Are you gonna go my way?

Wednesday, August 22, 2007

Top Billin Synttärikilpailu!!!

Perjantaina tehdään viihtymisen uusi maailmanennätys:

Top Billin täyttää vuosia ja sitä juhlistetaan rytinällä. Vieraana Baltimoren isä Scottie B.
Dekeissä lisäksi Pinball, Fisu ja Sir Nenis. Homman houstaa tuttuun tyyliin minä ja spessuvieraana Edu Kehäkettunen.

Nyt on myös aika perinteisen Top Billin-skabaan. Vastaa tuttuun tyyliin kommentteihin oheiseen kysymykseen perjantaihin klo 12 mennessä:

MIKÄ ON TOP BILLININ VIRALLINEN SYNTTÄRILAULU?

Voittajat saavat uunituoreen Tales From Top Billin 12"-levyn.

Tästä pitää myös Cosmo Baker.

Tuesday, August 21, 2007

Kaikki järjestyy


Yksi koskettavimmista puheista, jonka olen kuullut. Steve Jobs puhuu Standfordista valmistuville. Pistää miettimään monia asioita.

Toinen loistava puhe
hieman eri twistillä.

Monday, August 20, 2007

Työ ja vapaa-aika

Raja työn ja vapaa-ajan välillä on n. 30 metriä.

Thursday, August 16, 2007

Rikun Ruokanurkka: Jansson Espanjassa

Tällä viikolla blogissani oli vaihtuva aihepiiri joka päivä:

Ma: Juhlat
Ti: Markkinointi
Ke: Musiikki
To: Urheilu

Ja perjantaina ruoka.

Viime sunnuntaina päätin (eli minut pakotettiin) valmistamaan ruokaa. Gastronomian harrastamisessa olen aina ollut vahvemmilla syömisessä, joten otin koodia luottokokilleni ja pyysin vinkkejä. Ohessa meikäläisen ruokamuunnokset, jotka soveltuvat hyvin vaikkapa tulevan Flow-viikonlopun eväiksi. Ansioituneempia ohjeita löytyy vaikkapa Makumatkoja-blogista.

Ricardo Torreksen Gazpacho (Kahdelle, jää evääksi duuniinkin)

1 l Tomaattimehua
Pari Tomaattia
Pari avomaan kurkkua
1 Sitruuna
Vaaleaa alsamicoa
Suolaa & Pippuria

Huomioita:

Tomaattimehun käyttö ei ole pakollista vaan samaan tulokseen päästään myös heittämällä kaikki matskut tehosekoittimeen, lisätään maun mukaan vettä ja eiku rytisemään! Preferensseistä on sitten kiinni kuinka nestemäistä keitostaan haluaa. Tällä kertaa tein siten, että tomaatit ja kurkut pilkottiin pieniksi paloiksi, jolloin keittoon tuli ruokamaisempi viba. Tomaateista poistettiin siemenet ja jos haluaa fiilistellä toden teolla niin kalttaa vielä tomaatit. Sitruuna puristettiin kokonaan ja se on olennainen osa hyvän Gazpachon makua. Balsamicot, suolat ja pippurit maun mukaan.

Pariksi tunniksi sotkut jääkaappiin kylmään. Nautitaan vaalean leivän ja kylmän San Miguel- oluen kera. Lisää Gazpachosta.

Komisario Janssonin kiusaus (Kahdelle, ja seuraavana päivänä tähteet)

2 prk Janssonin fileitä/Anjovista
2 prk kermaa
perunaa
sipulia
suolaa
pippuria
voita

Otetaan iso uunivuoka. Pilkotaan perunat ja sipulit. Askarrellaan niistä mukavat tasaiset kerrokset vuokaan johon väliin tuikataan Janssonin fileitä. Lisätään suolaa, pippuria ja voita tasaisin väliajoin. Tämä tarkoittaa useasti ja paljon. Kun keko näyttää riittävän korkealla heitetään kermat päälle ja pannaan uuniin 185-asteeseen tunniksi.

Kannattaa valita jauhoisempia perunoita jos on tarjolla (kesällä harvemmin on). Tästä tuli ehkä hieman vetistä.

Jälkiruoaksi oheisella menulle sopivat etelän hedelmät sekä Terence Hill & Bud Spencer -elokuva. Seuraavalla kerralla Rikun ruokanurkassa valmistamme sielun.

Hutunkeittoa


Olen ollut huono hyvinkääläinen. Kymmeneen vuoteen en ole lyönyt näpyjä saatika pomppuja. En ole kärkkynyt ykköspesällä tai ollut ajolähtötilanteessa. En pesiskentällä ainakaan.

Nyt siihen tuli muutos. Joukko "Punavuorelais-hipstereitä" kokoontui eilen Sepän kentälle pelaamaan tätä Suomen kansallislajia. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Itse onnistuin säätämään kuvassa komeilevan räpylänkin, joten olin valmis koitoksiin. Pelit alkoivat katu-uskottavasti, kun ensimmäinen maila hajosi onnistuneen lyönnin päätteeksi (ei tosin mun lyönnistä). Muutenkin huomasi, että pesäpallo oli saapunut urbaaniin ympäristöön, kun joukkueiden jakoperusteena oli Wifebeater-paidat/Muut perinteisen Iho/Paita-kahtiajaon sijasta. Räppityyliin wifebeaterit voittivat, mutta meidänkin joukkueellamme oli hetkemme. Kentän paras pelaaja pelasi baseball-räpylällä.

Oli todella hauskaa, mutta pelihän meni itsellä aivan penkin alle. En osunut enkä saanut palloa kiinni. Kaikki on siis niin kuin ennen vanhaan Hyvinkäällä. Olin parempi järkkäämään sopupelejä.

Alan harjoitella salaa.

Wednesday, August 15, 2007

Räystäät jos tippuu


Suomalainen käännösiskelmä on loputon kultakaivos. Alkuviikosta asti jatkuvalla soitolla on ollut Turun Säkin ja Keravan Kollin kokoelma vanhoja suomalaisia herkkuja. Ollut jo pitkään mielessä alkaa metsästämään suomihittejä, mutta Finnhits-levyjen loputon määrä on aiheuttanut lohduttomuutta. Sen takia oheinen valikoima on erittäin tervetullut:

Turun Säkki & Keravan Kolli: Yhtä juhlaa

Kannenkin saa mukavasti printattua kesän viimeisille mökkikeikoille.

Tällä hetkellä eräs ajankohtaisimpia on Dannyn toisinto "Raindrops are falling on my head" -kappaleesta. Eilisen ukkosen seurauksena muutama räystäs on varmasti tippunut Helsingissä:

Räystäät jos tippuu yllä pään

Sä voit olla aivan varma, räystään alle jään

Enkä juokse pois

Jos räystäs on tippumaisillaan

Tippukoon vaan

Kun kastun luonas mä kuivatella saan

Mä tiedän sä kiedot meidät kuivaan pellavaan

Eikä kylmä käy
Jos räystäs on tippumaisillaan
Tippukoon vaan

Kuin lapsi oon

Kun sain

Kun luokses kutsun näin sain

Tahtomattain mä hulluilen ja kaikkeen syypää oot sä rakkain


Räystäät jos tippuu yllä pään
Mä pelkkää nyt siinäkin onnekkuutta nään

Huolta mulla ei

Vaan kastella kolttuni mä voin

Enkä piittaa

Nään ystävän
Kylpyviittaa tuoden
Mä hulluilen
ja kaikkeen syypää oot sä rakkain

Räystäät jos tippuu yllä pään

Mä pelkkää nyt siinäkin onnekkuutta nään

Huolta mulla ei

Vaan kastella mä kolttuni voin

Enkä piittaa

Nään ystävän

Kylpyviittaa tuo hän

Kaunista.

Tuesday, August 14, 2007

Juuri sellainen

Soneran uusi kampanja osallistaa ihmisiä tekemään oman mainoksensa. Viraali on lähtenyt hyvin käyntiin ja itsellekin on lähetetty toinen toistaan banaalimpia mainoskyhäelmiä.

Kampanjan leviäminen muistuttaa omalla tavallaan "Julkkisgeneraattorin" leviämistä. Ihmiset haluavat osallistua markkinointiviestintään, mikäli he oikeasti saavat osallistua jollakin hauskalla tavalla. Kampanjaan liittyy kilpailu, jossa voi voittaa uusia N95-kännyköitä. Tämä ei ole kuitenkaan tärkein ihmisten motivaattori, vaan ihmiset haluavat tehdä jotain hauskaa. Tehdä vaikka sen hassun mainoksen tällä kertaa itse. Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Miitta Sorvalin näkevät mainoksissa miljoona ihmistä. Entä sitten? Tässä kuluttaja on kosketuksissa Soneran brändin kanssa ja omalla pienellä tavallaan muovaa sitä.

Käytin itse pari minuuttia oman mainoksen tekoon (olisi voinut ehkä keskittää paremmin). Se on monta minuuttia enemmän kuin olen käyttänyt yhdenkään puhelinyhtiön mainonnan seuraamiseen, poislukien "Elämä on"-kampanja. Jos laskee tähän postaukseen menneen ajan olen altistunut Soneran markkinointiviestinnälle enemmän kuin oman puhelinoperaattorini millekään viesteille (mukaanlukien karhukirjeet):

Mainosten sisäänpääsyssä on moderointi, joten ihmiset ovat muodostaneet keskustelupalstoilla aiheita joihin "hyllytettyjä" mainoksia on postattu. Vaikka osa näistä mainoksista on alatyylisiä, "Minun Sonera"-brändi iskostuu joka tapauksessa ihmisten mieleen. Tämän kaltainen kampanjan muovaaminen on parasta, sillä niin "buzz" leviää ja ilmiöt syntyvät. Brändiä ei voi hallita täydellisesti vaan se muovautuu koko ajan kuluttajien ollessa sen kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa.

Something like a phenomenon.

Monday, August 13, 2007

Missä on mun rusketus?

Kesä 2007 on päättynyt. Kesähitin metsästys voidaan myös lopettaa:

Monday, August 06, 2007

Mätäkuuklubi2.0 Goes Hanko 11.8.2007


300 kirjoitus tänne. Sitä on juhlittava. Edellisvuoden ikimuistoisin festari Mätäkuuklubi saa jatkoa ensi viikonloppuna. Perjantain mystiset latobileet ovat vielä mysteerien peitossa, mutta lauantain megabailujen speksit alkavat olla selvillä. Vielä on bussissa tilaa! Ei ole kauaa.

LEHDISTÖTIEDOTE 6.8.2007

Kesän hengästyttävin instant-festari Mätäkuuklubi2.0 lähtee maakuntamatkalle Hankoon!

Ensi lauantaina 11.8 klo 16 starttaa BileBussi kohti Hankoa. Siellä kreisibailausta, ksärdäördäystä ja muuta kesäistä aktiviteettia biitsillä. Paluu Stadiin pilkun jälkeen, joten majoituksista ei tarvitse huolehtia. Hankoon voi jäädä myös sekoilemaan. Tällä reissulla ei nimittäin spennata.

Koko lysti maksaa 20 euroa sisältäen matkat edestakaisin, huippuluokan viihteen ja iltabileet Q Bar & Kitchenissä. Iltaklubi on samalla myös tämän Hangon parhaan menomestan päättäjäisbileet, joten meno tulee olemaan täysin off the hook.

Iltabileissä veivaamassa lättyjä Q Bar All-Stars eli ainakin:

Superstar Trance Dj Ricu Flair
Diskon Ihmelapsi Dj Sturbulenssi
ja muita megatähtiä!

Sitovat ilmoittautumiset ja tarkemmat ohjeet perjantai-aamuun mennessä osoitteeseen:

maetaekuu@gmail.com

Lisätietoa matkanjohtajilta Rikulta ja Mikolta.

40 ensimmäistä pääsee mukaan tälle vuosisadan reissulle!

Thursday, August 02, 2007

Kuka katkaisi kamelin selän?


Kameli oli sitten pistänyt Korkeasaaressa aasin kylmäksi. Iltapäivälehdet kirkuivat keltaisella kuinka kamalaa oli, että lapset näkivät tapahtuman. Mielestäni tuo on vaan hyvästä. Oppivathan pikkunaskalit ymmärtämään luontoa. Eläimet ovat eläimiä, eivätkä mitään tamagotcheja. Kamelit ovat petoja eivätkä vain niitä tupakkamainosten cooleja pelimiehiä.

Ehkä joku huomiohakuinen markkinatoimisto voisi saada tästä jonkun kampanjan aikaan:

"Kameli käräjille"
"Aasille hautajaiset"
"Repe ratkaisemaan riita"

Mainonnalla on enää vaikea shokeerata ketään juuri mitenkään. Fanaattiset eläinten ystävät älähtävät sentään aina jos pieniä karvapalloja kohdellaan kaltoin mainoksissa. Helpottaa mainonnan tekijöiden työtä suunnattomasti. Oheiset Fordin mainokset ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka keskinkertaisella idealla saadaan kohtuuton määrä kohua aikaan:

Ettei menisi aivan eläinrääkkäykseksi niin annetaan kirppukasoille mahdollisuus revanssiin:

Toim.huom: Jos tästä postauksesta saa kuvan, että inhoan eläimiä niin...

Olette aivan oikeassa. Inhoan koiria, pikkulapsia ja ylipäätään kaikkea mikä kuolaa.

Wednesday, August 01, 2007

The Simpsons...

There are two things they don't teach you at Harvard Business School: How to cope with defeat and how to use a shotgun. I'm about to learn both.

Olen kasvanut lapsuuteni Simpsonien mukana. Alunperin pikkurasavillinä Bart oli suuri idolini. "Cowabunga" ja "Eat my shorts" oli kaiverrettu pulpettiin. Teini-iässä olin aivan samanlainen mukavalveutunut musiikkisnobi kuin Lisa, tosin en ollut keltainen naispuolinen fiktiohahmo. Nyt vanhemmiten sitä alkaa enemmän ja enemmän muistuttaa Homeria, niin fyysisesti kuin impulsiiviselta käytökseltään. Testin mukaan olin tällä hetkellä Simpsons-evoluutiossa tässä vaiheessa:
I'm just like Krusty!
I'm Krusty, who are you? by NoHomers.net

Simpsons-elokuvalla on ollut varmasti eräs tyylikkäimpiä markkinointikampanjoita pitkään aikaan. Onko se kuitenkin kaiken hypen arvoinen?

Kyllä ja ei. Viihdyin puolitoistatuntia erittäin mukavasti ja nauroin paljon. Ehkä jopa yhtä paljon kuin Die Hard 4.0-elokuvassa. Silti fiilis oli, kuin olisi katsonut vain pidennettyä keskihyvää Simpsons-jaksoa. Viihtymisen saralla se ei siis tosiaan ole huono meriitti, mutta ehkä olisin toivonut jotain lisää kun elokuvasta oli kuitenkin kyse. Paljon kuitenkin hyviä irtovitsejä ja koko laaja hahmokatras oli hyvin edustettuna.

On luultavasti ihan sama suosittelenko vai dumaanko elokuvaa. Fanit (kuten minä) menevät kuitenkin tämän katsomaan. Sen takia varmasti katsojaennätyksiä rikotaan ja eilenkin oli hankaluuksia saada lippuja. Ja Spider Pig kyllä.

Spider-Pig, Spider-Pig. / Does whatever a Spider-Pig does. / Can he swing / from a web? / No he *can't*, / cause he's a *pig*. / Look out! / He is the *Spider-Pig*!