Monday, August 31, 2009

Jay-Z pelastaa tämän vuoden hiphopin?

Tämän vuoden odotetuin räp-levy ainakin itselleni on ehdottomasti Jay-Z:n Blueprint 3. DOA nosti odotukset jo aika korkealla, mutta valitettavasti uudet Timbalandin kanssa tuotetut biisit eivät pääse sen tasolle (tsekkaa alla). Isomman osan biiseistä on kuitenkin tuottanut Kanye West, joten odotukset eivät uusista biisivuodoista ole vielä romuttuneet. I listen to everything-blogissa on muutama tällä hetkellä irronnut makupala ja täydellinen biisilista albumin kansineen:

Jay-Z: Blueprint 3

Friday, August 28, 2009

Ricu Flair Heavy Rotation Vko 35

1. Junkie XL: Cosmic Rave
Junkie XL - Cosmic Rave by Piece Together
Junkie XL on tunnetuin Elvis Presleyn "A Little Less Conversation"-remixistä jota renkutettiin vuonna 2002 kyllästymiseen asti. Tätä taustaa vasten tämä eeppinen uusi diskostyge tymähtää aika puun takaa. Toisaalta hyvä, että tymähtää.
2. The Clash: Return To Brixton
The Clashin klassikko ehostettuna elähtäneellä 90-luvun alun rumpukompilla kuulostaa konseptina lähtökohtaisesti jumalanpilkalta. Kuitenkin isolla volyymilla soitettuna tämäkin biisi pääsee oikeuksiinsa. The Clash bändinähän ei esittelyjä tarvitse ja tälläkin remixillä on paikkansa bändin laajassa repertuaarissa. Originaalihan on Guns of Brixton, joka on merkittävä The Clash-biisi, että se on ainoa jossa basisti Paul Simonon laulaa.
3. Timo Lassy: The More I Look At You (feat. Jose James)
Suomalainen Ricky-Tick levy-yhtiö tietyllä tavalla hakkaa kuollutta hevosta, mutta hyvällä menestyksellä. Five Corners Quintentin viitoittaman linjan mukaan label on puskenut samanlaista tanssilattijazzia uuvuttavalla tahdilla. Konseptihan on toimiva: salonkikelpoista muzakkia, joka toimii niin wannabe-hipstereille kuin heidän vanhemmilleenkin (uuden FCQ:n ostin muun muassa mutsilleni joululahjaksi). Tämä tuore seiskatuumainen on tästä parempi esimerkki, erityisesti Jose Jamesin vokaalien ansiosta. Lisäksi levy on erittäin tyylikkään näköinen.
4. Casual Sax: Baby I´m Black (But only from the waist down)

Nörttien huumoriräppiä ja törkyläpät on ilmeisesti heitetty freestylena. AOR-henkinen kertsi kruunaa tämän matalakulttuurin timantin. Omaan alhaiseen huumorintajuuni osui ja upposi myös poikien Bonita Applebum-versiointi "My Weenie in Your Bun".
5. A Tribe Called Quest: Bonita Applebum (Why? Edit)

Ja Bonita Applebumista puheen ollen. Männä kesänä tämä lähes 20 vuotta vanha styge koki omalla kohdallani renessanssin (satuin nappaamaan sinkun jostain halvalla). Carly Simonin Why? pohjalla ei voi mennä kovinkaan vikaan.

Mukavaa viikonloppua itse kullekin säädylle!

Thursday, August 27, 2009

BB: Friikkisirkus saapui kaupunkiin

Suomen tylsistä realityista Big Brother oli jo viime vuonna ajoittain jopa viihdyttävää sekoilua. Tänä vuonna lähestytään hitaasti, mutta varmasti, Brittien vastaavan leveleitä. Vai mitä sanotte tästä asukasjoukosta:

-61-vuotias absolutisti

-Mensan puheenjohtaja
-Kauppatieteiden YO
-Asukas, jonka nimi on Kätlin

Valitettavasti työt häiritsevät täyspainoista seuraamista. Pitäisköhän hankkia BB 24/7?

Wednesday, August 26, 2009

Elokuvien parhaat palat kuvina

Tyylikäs saitti, joka on erikoistunut screenshotteihin elokuvista:

I love hotdogs

Monday, August 24, 2009

Helsinki 78-82 arvostus


Helsinki 78-82 on parasta suomalaista uutta musiikkia tällä hetkellä. Ehkä Villa Nahin debyytti-ep nousee samalle tasolle, mutta toisaalta tyypit vierailee myös tällä levyllä. Todella tyylipuhdasta uutta soundia. Pitemmittä ylisanoitta, tarkastakaa itse:
HELSINKI 78-82 EP by TOP BILLIN

Friday, August 21, 2009

Ricu Flair Heavy Rotation Vko 34

1. Still Going: Spaghetti Circus
Aina luotettavan DFA-lafkan uunituorein julkaisu on todella massiivinen uusi diskopläjäys. Parin vuoden "Still Going Theme" on ollut levylaukun vakiotäytettä, mutta tämä on jopa sitä kovempi. Meininki kasvaa kasvamistaan koko 8 minuutin kestolta ja vokaalit kruunaavat pakkauksen.

2.Ali Dee: Bring It On (Feat. Kool G Rap)
Ali Dee on ehkä tuntemattomimpia valkoisia räppäreitä ysärin alkupuolelta ja vaipuikin nopeasti debyyttialbuminsa julkaisun jälkeen unholaan. Sinänsä harmi sillä tämä on todella tyylipuhdasta ysäriräppiä ja Kool G Rapkin vierailee. Sämplehän tässä on tuttu kaikille vuosituhannen vaihteessa Radiomafiaa tiistai-öisin kuunnelleille ja Pharcydeä diganneille. Ali Deestä hyvää läppää täällä.

3.Pissed Jeans: Dream Smotherer
Hyvää räimettä. Pissattujen farkkujen tuore levy on juuri ilmestynyt Sub Bopilta.

4.Duck Sauce: Anyway
A-Trakin ja Armand Van Heldenin superduo on herättänyt aikamoista kuohuntaa. Ja syystäkin, vaikkei eihän tässä nyt mitään perustavanlaatuista uutta ole. Stadionhousea uudelle vuosikymmenelle? Tätä on jo luukutettu jo melkein kuukauden päivät ja onhan tämän vieläkin ihan loistava. Kaksi muuta biisiä, jotka olen kuullut on jees myös. Alkuperäinen on muuten Final Editionin styge.

Anyway - Duck Sauce

5. Curtis Mayfield: Kung-Fu
Viime viikkoina olen kuunnellut Curtisin "Sweet Exorcist"-levyä, joka mahtavan kantensa lisäksi on ehkä turhankin vähälle huomiolle jäänyt Mayfield-tuotos. Tässä levyn ehkä hienoin hetki. Kannattaa kuunnella loppuun asti, kun kuulijaa vielä hellitään tiukalla rumpubreikillä.

Rattoisaa viikonloppua taas kaikille!

Thursday, August 20, 2009

Dj Ricu Flair on nyt virallisesti korkeakulttuuria

Ensi viikon keskiviikkona olen soittamassa Suomen kansallisoopperassa levyjä. Lämmittelyohjelmanumerona Cosi Fan Tutte -ooppera.

Cosi Fan Tutte 26.8 klo 19

Ooppera kustantaa ainoastaan 25 euroa alle kolmekymppisiltä. Lippuja kai vielä jäljellä.

Edellinen ooppera, jonka kävin katsastamassa oli Isän Tyttö. Se oli kerrassaan loistava.

Wednesday, August 19, 2009

Maailmanloppu tulee: valitse omasi!

Slate on tehnyt tyylikkään toteutuksen mahdollisista tavoista joilla maailmanloppu saapuu Jenkkeihin:

End Of America

Lukijoiden äänestämät suosikkitavat löytyvät täältä.

Monday, August 17, 2009

Kristilliset arvot ja Alice Cooper

Meni aamulehteä lukiessa kahvit väärään kurkkuun:

Kristilliset arvot peruuttivat Alice Cooperin keikan

Koomisen tästä asiasta tietysti tekee se, että papin poika Alice Cooper on uskovainen. Mukavaa, että vanha mies jaksaa vielä kohahduttaa. Tällä klassikolla aamu käyntiin:

Friday, August 14, 2009

Ricu Flair Heavy Rotation Vko 33

Flowsta riippumaton tämän viikon soittolista:

1. Lugnet: Ra Energi
Mystinen ruotsi-label Lugnet on julkaissut kaksi laadukasta ep:tä, joissa on edittejä sekä uusia kappaleita. Kappaleet ovat ainakin itselleni kuitenkin sen verran obskuureja, että en kyllä tunnista mitkä ovat aivan uusia ja mitkä uudelleen lämmitettyjä. Tämä kappale rojahtaa varmaankin kosmisen diskon kategoriaan, mutta osa varsinkin kakkoseepeen raidoista menee aika psykedeeliseen suuntaan. Stop looting, stop killing. ..
2. Def Jef: Give it here

Def Jef on ollut ainakin omissa kirjoissani liian vähälle huomiolle jäänyt räppäri. Onneksi Wax Poetics lehden numero 35 antaa tarvittavia propseja tälle länsirannikon tiedostavalle äänelle. Tämä raita liikkuu biitin osalta kornin ja laadukkaan välimaastossa ja herran räppäystyyli ei ole ehkä vanhentunut kaikkein arvokkaimmin. Toisaalta kun kertosäe lähtee käyntiin tutun samplen (kohdasta 0:35 eteenpäin lähtee soimaan Cymanden bra, loistava kohtaus Spike Leen elokuvasta 25th Hour) tahdittamana ei pään nyökyttämistä voi estää. Def Jefin kaksi albumia ovat kaiken kaikkiaan suositeltavaa kuunneltavaa ja toisen levyn "Soul Food" kansitaide ansaitsee erityiskiitoksen.
3. Boogie Corporation: Git Down
Yazoon Don´t Go:ta muistuttavalla bassolinjalla ei yleensä voi mennä hirveän kauas metsään. Laadukasta uutta diskomeininkiä.
4. New Birth: Honeybee
Toiselta ja parhaalta New Birthin albumilta oleva soul-raita, joka on kaikille Wu-Tangin faneille tuttu.
5. Jack Beats: Get Down

Get Down - Jack Beats
Cheap Thrills on uuden klubimusan kiinnostavin label. Laadukasta fidget-housea, tai mitä ikinä onkaan. Toimii parhaimmillaan täysillä klubissa.

Hyvää viikonloppua ja Flowssa nähdään!

Thursday, August 13, 2009

Flown toivomuslista

Huomenna alkaa. Toivon, että...

1. Grace Jones vetää Pull up to the bumperin.
2. Ei sada.
3. Esiintyjälistassa on yhtä kova yllättäjä kuin viime vuoden Jose James
4. Tiivistämölle mahtuu sisälle ja siellä ei lopu happi dubstep-menon aikana.
5. En vaivu epätoivoon New Young Pony Clubin ja muiden jo väsähtäneempien aktien keikalla (tai jopa yllätyn positiivisesti).
6. En joudu tekemän liian vaikeita valintoja, kuten mennäkö katsomaan Ladyhawkea (00:40, Teltta) vai Dj Mehdia (00:30, Voimala)
7. Ei sada.
8. En taas missaa Hypnotic Brass Ensembleä, kuten Pori Jazzissa.
9. Ei sada.
10. On kivaa, vaikka sataisi.

Flow alkaa siis huomenna. Tähtään jo Frida Hyvösen keikalle.

Wednesday, August 12, 2009

Räppärit ovat kuin valtioita

Marc Lynch (George Washington Universityn professori) kirjoittaa mielenkiintoisen artikkelin, jossa hän havainnollistaa suurvaltapolitiikkaa räppäreiden avulla:

Jay-Z on USA, The Game on Iran

Oli miten oli, Jay-Z:n D.O.A. (Death of Autotune) on tämän vuoden parhaita rap-kappaleita ja videoita (erityisesti Harvey Keitelin cameon takia):

Monday, August 10, 2009

Ice T korjaa Maccisi

Näinkö alas ovat entiset räp-tähdet vajonneet?

Friday, August 07, 2009

Ricu Flair Heavy Rotation Vko 32

Tällaista on pyörinyt levylautasella ja konttorilla tällä viikolla:
1. Casual: Put It In the Air

Pitkään hiljaiseloa (ainakin omissa kirjoissani) pitänyt Hieroräppäri kuulostaa todella freesiltä tässä tämän vuoden puolella (?)tulleessa kappaleessa. Letkeä tausta ja letkeät läpät pienen budjetin videolla. Parhainta räppiä armon vuonna 2009. Spotattu aina luotettavalta Lifesaverin boardilta.

2. Ed OG & Da Bulldogs: Love comes & goes
Klassikko. Pitkään hankintalistalla ollut maksi tarttui vihdoin matkaan viime perjantain We Love Helsinki -tapahtuman vinyylikirppikseltä Markus-Sedän tiskiltä. Bostonilaisräppäri Ed OG:n pitkän uran mahtavin laulu ehdottomasti.

3. 6Blocc: Going back to Cali

Dubstepin ja hiphopin pyhä liitto vain jatkuu. 6Bloccin läpeensä laadukkaalla I Dubs Vol.2 eepeellä ei huonoa hiphop-remiksejä löydykään. Tämä LL Cool J-versiointi on ehkä parhaiten toteutettu. Olen muutenkin kuunnellut vanhoja LL Cool J:n biisejä viime aikoina, hemmo oli tiukka räbäyttäjä ennen kuin alkoi näyttelemään Renny Harlinin elokuvissa. Tämän lisäksi 6Bloccin eepeellä myös versio Pharaoh Monchin Simon Saysista (kova), Panjabi Mc:n siitä ainoasta hitistä ja jostain kolmannesta biisistä joka ei muistu mieleen. Suositeltavaa menoa kaiken kaikkiaan.

4. Dan The Automator: Rapper´s Delight feat. Chali 2Na, Casual & Domino (Van She Tech Remix)
Sugarhill Gang eli räppäävät pizzakuskit ansaitsevat kyllä ison kaasunaamarin koko toiminnastaan hiphopin saralla, mutta tämä Automatorin remix-projekti onnistuu puhaltamaan jonkinlaista eloa tähän ehkä maailman tylsimpään hiphopkappaleeseen. Van She tuuppaa vielä extra tanssilattitwistiä uuteen versioon. Plus, Casual jo toisessa biisissä tänä vuonna! Fiilis on lähes kuin 90-luvun puolivälissä.

5. Dj Gregory: Block Party
Tämän viikon räppipainotteista listaa täydentämään yksi uusvanha house-löytö. Tämä vuodelta 2000 oleva klassikkohousebiisi tuli uudestaan vastaan mainiolta Hand Clap Low Conga Mix 3sella. Torvet on samplatty muuten Milton Hamiltonin "So Beatiful"-kappaleesta, joka löytyy "Disko-mania"-levyltä. Itse HCLC-bileissä olen kerran käynyt ja täytyy sanoa, että musa ja meno olivat todellakin kohdallaan. Positiivisen erilaista klubisettiä Stadissa. Erityisesti diggailin balkan-menosta, koska siihen en todellakaan ole perehtynyt.

Mukavaa viikonloppua itse kullekin!

Thursday, August 06, 2009

Dubstep goes mainstream

Räppituottajat näyttävät löytäneen dubstepin. Oheinen tuore Salaam Remin tuottama Even biisi sämplää Bengaa(!):

Eve: Me N My (produced by Salaam Remi & Benga)

Ihan hyvä kappale ilman Even vokaaleita.

Tämän lisäksi Ras Kass nousee jostain vanhojen räppäreiden hautausmaalta oheisella dubstep-vaikutteisella raidalla:
12th Planet & Ras Kass: Westcoast Dub


Remiksejä lukuunottamatta paras dubstep-vaikutteinen hiphop-raita taitaa vielä olla kuitenkin Snoop Dogg millionaire. Mitä muita hyviä tulee mieleen?

Wednesday, August 05, 2009

Lamalääkkeeksi 4 päivän työviikko

Mömmön blogin kesätauko alkaa olla ohi. Ohessa lomakauden toinen rykäisy, ensi viikolla taas normaalissa rytmissä joka tiistai:

Säästä rahaa kolmen päivän viikonlopulla

Palvelukseen halutaan: koditon G-Funk beatboxaaja

Stones Throw on levy-yhtiö, joka on säilyttänyt laatutasonsa ja jatkanut kehittymistä 90-luvun loppuvälin "backpacker-rap"-ajoista lähtien. Uusin sensaatio yhtiöltä on kodittoman beatboxaajan biisin julkaisu. Tämä jäbä spotattiin kadulta beatboxaamasta ja videosta tuli YouTube-hitti:

Nyt on Red The Man Without The Machinen 7" "I should tell ya mommy on you" saatavilla ainakin Stones Thrown nettikaupasta. B-puolella tiukka Dam Funkin remiksi aiheesta.

Tuesday, August 04, 2009

MySpace hautausmaa edition

Entisenä työntekijänä muutaman hymähdyksen aiheutti oheinen College Humorin video:

"Crucify Tom"

Monday, August 03, 2009

Tänään on hyvä päivä*

Postasin herättyäni Annokseen tämän hetken tyylikkäimmän mainoksen. Nike SB:n päräyttävä mainos nostaa kolme tärkeää kysymystä mieleen:
1. Miksi en koskaan alkanut skeitata tosissani?(olen todistettavasti osannut ollien ihan skidinä)
2. Mitä Ice Cube tekee nykyään?
3. Onko It Was A Good Day yksi parhaita räppibiisejä-ja videoita koskaan?:

Vastaus: On. Ainakin kymmenen parhaan joukossa.

*Ottaen huomioon tietysti reunaehdot, että on maanantai.