Wednesday, December 26, 2007

Sunday, December 23, 2007

Top Billin toivottaa hyvää joulua!

Jos perinteiset joululaulut alkavat kyllästyttää, kuuntele uunituoreet Top Billin -remixit:

Muutenkin aimo annos hyvää musiikkia alkavalla viikolla MySpacen musiikkisivuilla. Klikkaamalla refresh-nappia saattaa jopa päästä tsekkaamaan meikäläisen metallisuosikit.
Ja hyvää joulua kaikille myös meikäläisen puolesta!

Saturday, December 22, 2007

Ruotsi 1-Suomi 0


Länsinaapurille on helppo olla kateellinen. Heillä on Ikea, HM, jalkapallomenestystä arvokisoissa sekä viime aikoina Ruotsista on tullut vielä maailman farkkupääkaupunki. Mutta onhan meillä Nokia. That´s it.
Vaikka viime aikoina Suomikin on petrannut musiikin vientimaana, on Ruotsi monessa mielessä edellä musiikkibisneksessä. Tsekatkaapa vaikka Rockbjörnen MySpace-palkintoehdokkaat, jossa palkitaan paras nouseva artisti. Todella laadukasta tavaraa. Ohessa Dj Ricu Flairin low-down palkintoehdokkaista:

Ruotsalainen räppi yleensä nostaa kauhunväristykset mieleen Petterin kauheimpien tuotosten noustessa mieleen. Tämän duon sivuilla on kuitenkin kaksi mainiota biisiä (Fredag Hela Manan & Glad For En Dag), yksi mitäänsanomaton ja ruotsinkielinen versio 50 Centin Window Shopperista (mind boggles).

Silja Linella Ibizalle? Tätä voisin kuunnella samalla kun teen töitä. Nautittavaa baleaarista taustamattoa.

Tällaista riemuidioottimusaa ei voisi tulla Suomesta. Missä on synkkyys? Kuka teki temput ja paskansi porealtaaseen? "24"-kappaleella on todella kova hittipotentiaali ja alkoi soimaan päässäni pahasti. Moniäänistemmat kruunaa biisin.

Ei tääkään oo mun suosikkimusaa, mutta jos tää tulis Suomesta, niin tää olis jo leimattu jo mediassa seuraavaksi Radioheadiksi. Eikä tää kuulosta edes Radioheadilta yhtään. Do you see my point?

Tää olis ollut yläasteella kova sana. En ollut kovinkaan yllättynyt, että jäbien labeli on Burning Heart. Tyylipuhdasta skeittipunkkia.

Tää on sitten tyylipuhdasta indietä. Jos tekisin itestäni leffan niin "The City The Airport" olisi soundtrackilla siirtymäkohdissa.

Little Bitiä on tullut soitettua ulkona itsekin. Ehkä oma suosikkini palkintoehdokkaista. Kova hype bändin ympärillä pyörii ainakin. Mainintoja Mad Decentissä jne...

Ja osaahan ne svedupetterit sitten tietysti trendimusankin. "Daterape, it´s political", jos biisillä on tuollainen nimi ja se kuulosta siltä miltä kuulostaa niin menestys hipstereiden joukossa on taattu.

Itse tiesin pojat enemmänkin dj-touhuistaan, mutta musiikkikin on pätevää. Vähän itseään toistavaa Cosmic Disco-henkistä kamaa toki, mutta "All Nite Store" ja erityisesti "Jewel Of The Black Sea" uppoavat todella lujaa.

Toinen tyylipuhdas indie-bändi. Loney, dear vie kokonaisuudessaan voiton, vaikkakin Sonjagonin Buckybell on yksi palkintoehdokkaiden biiseistä parhaimpia.

Nää pojat on DFA:nsa kuunnelleet. En ihmettelisi jos jätkät vaikka kyseiselle labelille napattaisiin sen verran tyylipuhdasta materiaalia on jäbillä. Lykke Li:n ohella omia suosikkejani.

Nyrjähtäneitä poppirallatuksia. Discho´ on uskomattoman päräyttävä ralli. Jälleen musiikkia, jota ei voisi tulla Suomesta.

Mitä nostaisin esiin Suomesta? Näistä monet on ehkä vähän raffimpaa tavaraa verrattuna oheisiin länsinaapurin, mutta nevertheless suomalaisia bändejä ja artisteja, joista olen digannut kuluneena vuonna:


Pistäkää kommentteihin jos tulee mieleen muita "nousevia" bändejä Suomesta. Mun metallitietämys on aika rajallinen, joten sieltä osastolta varmasti löytyy pätevää tavaraa.

Thursday, December 20, 2007

Tuesday, December 18, 2007

Ola Pakka

Norjan reissun hienoin tuotelöytö suoraan kylmäkaapista:

Tuli aivan nostalginen olo, aivan kuin pienenä olisi saanut eväsleivät mukaan leirille. Ja aivan kuin lapsena, ne leivät eivät olleet ihan sellaisia kuin olisi itse halunnut. Opetus jo pienenä siitä, että parasta hoitaa hommat itse jos haluaa olla täysin tyytyväinen.

Näitä oli ainakin viisi erilaista. Taustalla voi spotata Nik Cohnin "Triksta"-kirjan, joka oli hyvää matkalukemista.

Monday, December 17, 2007

Viikonloppu Oslossa


Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Friday, December 14, 2007

Lisää Batmania

Kai tää on jonkin sortin piratismia, mutta tarkoitus pyhittänee keinot. Joku on nimittäin kuvannut salaa Dark Knightin trailerin elokuvateatterissa:
Dark Knight

Lisää tämä profiilini | Lisää videoita
En ole varmastikaan odottanut mitään sarjiselokuvaa koskaan näin innolla. Paitsi Daredeviliä, mutta ei siitä sitten sen enempää tällä kertaa.

Wednesday, December 12, 2007

Batman: Nerokasta viraalikampanjaa osa.2

Hehkuttelin tätä jo aikaisemmin, mutta nyt kierroksia on lisätty. Tämä tulee menemään historiaan yhtenä uraauurtavimmista kamppiksista koskaan:

Dark Knight´s Viral Marketing Gets very real

Leffan ensi-iltaan on vielä yli puoli vuotta, mutta tähän mennessä markkinointipuljulle täydet pisteet.

Wednesday, December 05, 2007

Tuesday, December 04, 2007

King Of New York

Vuoden paras räplevy?:

Ainakin ainoa, jonka olen kuunnellut useampaan otteeseen läpi (ja tiedän UGK on tosi kova, älkää saivarrelko). Edellisen levyn kohtuullisen pettymyksen jälkeen Jaska on palannut aivan uudella draivilla. Uusi sinkku tullaan kuulemaan aivan varmasti huomenna Retkessä. Jos muuten on työpäivän aikana aikaa, niin kannattaa tsekata American Gangsteriin liittyvä kivenkova live:

American Gangster Nykissä


85 minuuttia totaalisen upeaa yleisön hallintaa. Tuohon pyritään.

Monday, December 03, 2007

Olen ykkönen

Ky:n Seireenien blogikin sen tietää:

Top 10: Miehet

Kyllä tämä mieltä lämmittää. Kärki on muutenkin kaikin puolin kovaa porukkaa. Seireenit, keskiviikkona nähdään.

Saturday, December 01, 2007

Itsenäisyyspäivän aaton tanssit Helmessä!

Oi maamme Suomi...

RETKI SPEZÖÖL
PRE-INDEPENDENCE DAY
EXTRAVAGANZA!
Ravintola Helmessä keskiviikkona 5.12 klo 23-04
Dekeissä:
Club Solariumin tytöt Paukku-Pauliina & Hämeen Helmi
vs.
Retken poitsut Ricu Flair & Stu Barnes
Ilmainen. Luvassa jälleen taas aikamoista menoa ja meininkiä:

Tuesday, November 20, 2007

Friday, November 16, 2007

Costo elää

Levykeräilyn, sneaker-friikkailun ja kirjaobsession lisäksi omistan aika pahan hattufiksaation. Talvi on kuitenkin hankalaa aikaa hattufiilistelijälle. Funktionaalinen ratkaisu on pipo, joka kuitenkin jättää itseilmaisun vähemmälle. Lippikset ovat aina makeita, mutta korvat jäätyvät. Mikä avuksi?

Suomalainen Costo on miellyttävä tulokas suomalaiseen vaateskeneen. Sivut ovat todella tyylikkäät ja itse tuotteet makeita. Itse hankin tänään täydellisesti tummanpuhuvaan talvivaatetukseeni sopivan Coston Tweed-hatun. Mikäli vierastatte pampulaa, sen saa nepparilla pois.

Näitä saa ainakin Popoista.

Support your local manufacturers.

Thursday, November 15, 2007

Paskaa asiakaspalvelua osa n: HP

Tähän bloggaaminen on tarkoitettu: tuotteista ja huonosta asiakaspalvelusta valittamiseen. Opettavainen tarina, siitä milloin brändimielikuva mielessä murtuu alta aikayksikön:

1. Maanantai alkoi tyypillisesti. Avaan HP:n duunitietokoneeni. Mitään ei tapahdu. Valot vilkkuvat, tuuletin hurisee, mutta näyttö on pimeänä.Olen kyllä tottunut siihen, että koneet eivät kestä, mutta että ne hajoisivat jo kolmessa viikossa!

2. Soitan HP:n huoltoon. Kerron ongelmani, jonka jälkeen minun kehotetaan soittavan toiseen numeroon, sillä kyseessä on firmakone. Asiakaspalvelija on kuitenkin sen verran ystävällinen, että antaa minulle numeron johon tulee soittaa. Ei kuitenkaan yhdistä.

3. Saan uudesta numerosta jonkun kiinni, joka on ilmeisesti keskus tai vastaava. Tietokoneista hän ei ainakaan mitään tiedä.

-Meillä on nyt ruuhkaa kannettavien asiakaspalvelussa. Otanko soittopyynnön vai soitatko myöhemmin?
-No, voisin ottaa soittopyynnön niin ei tarvitse koko päivää itse soitella.
-Emme kyllä yhtään tiedä paljon on ruuhkaa, joten jos soittoa ei kuulu niin voit soittaa uudestaan.

Mitä helvettiä? Joko soittopyyntö otetaan ja sitten siihen soitetaan, tai vaihtoehtoa ei edes mainita asiakkaalle.

4. Soittoa HP:lta ei yllättäen kuulu. Soitan uudestaan asiakaspalveluun. Tällä kertaa saan
jopa asiaani eteenpäin. Asiakaspalvelija vaikuttaa darraiselta, mutta on about ensimmäinen inhimillisen oloinen ihminen, johon törmään tällä puhelinristiretkellä.

-Emolevy on hajalla, huoltoon. (Tämä herättää minussa aavistuksen, että kyseisissä koneissa on tyyppivika)

Joka tapauksessa vihdoinkin saan asiaani eteenpäin.

5. Tai niin luulen. Koneessa on joku täyden palvelun huolto- ja noutopalvelu, joten UPS:n lähetin pitäisi tulla hakemaan konetta jo huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Mitään aikaa milloin konetta tullaan hakemaan ei anneta. No, ei siinä mitään. Jos en ole paikalla niin he jättävät lapun ja voin sopia milloin kone tullaan hakemaan. Eivät tietystikään voi soittaa, koska se vaan olisi liian järkevää.

6. Tiistai: ei mitään.

7. Keskiviikko: ei mitään. Verenpaine alkaa nousta, joten soitan HP:n palveluun, joka nettisivujen mukaan on auki klo 18 asti. Vastaaja kuitenkin muistaa mainita, että se menee kiinni klo 17. Kello on 17.15.

8. Soitan tänä aamulla HP:n "asiakaspalveluun". Minulle aletaan puhua ruotsia. Ihmettelin hieman tapausta, mutta se johtuukin siitä, että Suomen linjoilla on ruuhkaa, joten minut on yhdistetty Ruotsiin. Ihan hyvää palvelua muuten, mutta eihän ruotsin asiakaspalvelija pysty tietystikään auttamaan minua mitenkään asiassani. En erehdy ottamaan soittopyyntöä vaan sanon soittavani myöhemmin.

9. Saan vihdoin kuunneltuani riipivää odotusmusiikkia suomalaisen asiakaspalvelijan luurin päähän. Käydään läpi varmaan viidettätuhannetta kertaa koneen sarjanumerot, yhteystiedot ym. Kaikki on tietojen mukaan oikein.

-Aa. Se tilausosoitus on varmaan jostain syystä hävinnyt. No, nyt pitäisi tulla kahden päivän sisällä nouto. Kaikki on muuten kyllä ok.

Miten helvetissä kaikki on muka muuten OK? Kone on paskana ja työt seisoo. Olen joutunut venailemaan jo kaksi päivää ylimääräistä kun ihmiset eivät osaa hoitaa hommiaan.

10. Kiitti letuista. Tiedän kyllä mitä romua en hanki omaksi koneekseni.

Tätä kirjoitan muuten Mäcillä. Toimii mainiosti.

Sunday, November 11, 2007

Hullut

Ettei totuus unohtuisi:

American Taliban

Surullista, pelottavaa mutta valitettavan todellista.

Friday, November 09, 2007

Retki tänään!

Retki täyttää vuoden. Luvassa spessumenoa:

Livenä Konvehdinmussuttajat
Dekeissä:
Ricu Flair
Stu Barnes

Helmessä tänään 9.11.2007
klo 23-04
Ilmainen.

Luvassa tällä kertaa siis aimo annos räppiä ja muuta kreisibailumusaa.

Thursday, November 08, 2007

Wu-Tang!

Bring da Ruckus.

Wu-Tangin uusi levy "8 Diagrams" on varmasti odotetuimpia uusia hiphoplevyjä lähitulevaisuudessa, vaikkakin ilmestymispäivä on vielä hämärän peitossa. Ohessa kuitenkin hieman pahinta odotusta lieventämään virallinen mixtape:




Wu-Tang Clan oli aikoinaan kovimpia bändejä ja heidän ensimmäinen levynsä oli Dr.Dren Chronicin ohella vaikuttavimpia levyjä teini-iässä. Lontoosta 11 vuotta sitten hommattu Wu-paita on myös yksi rakkaimmista vaatekappaleistani:

Albumin ensimmäinen single Erykah Badun, George Harrisonin pojan ja John Fruscianten kanssa "The Heart Gently Weeps"on myös kuunneltavissa bändin MySpace-sivuilta.

Wednesday, November 07, 2007

Pu$$y

Spank Rockin ja Benny Blancon 2 Live Crew-tribuuttiprojekti on ainakin saanut Pitchforkin vetämään herneen nenäänsä. Video on sen verran räävitön, että Annokseen en tohtinut laittaa. Mutta onhan tämä video merkittävyydessään ja taiteellisilta ansioiltaan lähestulkoon 2000-luvun The Wall. Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä, kertooko se enemmän videon hyvyydestä vai 2000-luvun zeitgeistista:

(Enkä myöskään ottanut kantaa sen enempää Pink Floydin musiikkiin. Sekinhän voi olla mielestäni ihan paskaa)

Monday, November 05, 2007

Dj saved my alumn life

Harvemmin voi hehkuttaa, että oma suosikkidj saapuu kaupunkiin ja vielä omiin valmistujaisbileisiin. Nyt voi:

Ystäville jotain spesiaalia luvassa. Stay tuned.

Ja jos et tiedä kuka Dj Eli on, niin vieraile herran todella mainiolla musablogilla Outsidebroadcast.

This is gonna be massive.

Sunday, November 04, 2007

Balla!

Italohuuma ei ota laantuakseen, kuten eiliset Pohjolan Pidot Kuudennella linjalla osoitti (Mika Snickars ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa). Tässä on mainio esimerkki italoräpistä:

Pino D'Angio - Ma Quale Idea

Ja tässä muutama tätä sämplännyttä rallia:

Menelik & No Se - Quelle aventure

Madison Avenue - Don't Call Me Baby (täähän tais olla kova hitti Seduloissakin)

Ja sokerina pohjalla:

Flaminio Maphia: Che Idea! (Vuoden 2005 Italian yhdistetyn ruoka-ja rymyreissun ykköshitti)

Friday, November 02, 2007

Annos-Get Your Daily Video Fix

About kuukauden mittainen hiatus kirjoittelussa, yritän skarpata. Aikaisemmin mainitsemat uudet tuulet on nyt normaalituulia. Eli lyhyesti (ei tärkeysjärjestyksessä): valmistuin, vaihdoin työpaikkaa ja kävin parturissa.

Aivan laakereilla en ole nettimaailmassa kuitenkaan ollut. Meikäläinen on yksi kontribuuttoreista Annos-blogiin, jonne tulee joka päivä yksi makea, hauska tai ajatuksia herättävä video. Jonain päivänä ehkä video, joka on näitä kaikkea. Ja tässä jotain viikonlopulle:

Wednesday, October 24, 2007

S-S-S-Say Wut?!

Takaisin Suomessa perjantaina ja millä tavalla:

LATAA TÄSTÄ TOP BILLIN MEGAMIX!


Massive.

Tuesday, October 02, 2007

Uusia tuulia

Blogin kirjoitus on ollut viime aikoina aika jäissä, koska kiireitä on pitänyt aika paljon. Yleensä en juuri kirjoita henkilökohtaisista tapahtumistani, mutta tällä kertaa ajattelin tehdä poikkeuksen. Sähköposti on muutenkin kokenut aikamoisen inflaation viime aikoina massiivisen mailitulvan takia. Ohessa siis tämän hetken tärkeimmät asiat:

- Vaihdan työpaikkaa (Joku voisi sanoa taas, mutta elämässä pitää pysyä liikkeessä. Jälleen askel uuteen ja hyppy uusiin haasteisiin)
- Lähden Intiaan kolmeksi viikoksi torstaina (Joku voisi kysyä miksi ja siihen en itsekään tiedä vastausta. On aina hienoa päästä tutustumaan uusiin kulttuureihin ja odotan matkaa todella innolla. Eli siinä vastaus)
- Valmistun (Joku voisi sanoa vihdoin ja on varmasti oikeassa. Luultavasti joku pikkukurssi puuttuu ja valmistuminen viivästyy, mutta tällä hetkellä asiat eivät ole enää minun vaan opintotoimiston kädessä. Vapauttava tunne kerrassaan.)
- Kasvatan partaa (Joku voisi kysyä mitä partaa ja se onkin aika helvetin hyvä kysymys. Elämässä pitää kuitenkin tehdä asioita joissa ei onnistu, jotta nöyryys säilyy)

Blogia ei tulla päivittämään huomisen jälkeen kolmeen viikkoon, sillä olen koko reissun täysin offline ja kaikenlaisen kommunikaation tavoittamattomissa. Yhden kirjeen olen päättänyt reissulta lähettää, mikä on myös ainoa kommunikaationi ulkomaailmaan. Sitten 22.10 jälkeen taas luvassa matkaraportteja ja uusia ruokaohjeita.

Thursday, September 27, 2007

Journalismi2.0

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tätä logiikkaa vasten videokuvaa kertoo vieläkin enemmän. Tai sitten ei.

Ohessa kaksi valioesimerkkiä siitä, miksi printti on vielä ihan hyvä formaatti ja kännykkäkamerat toimittajilla tulisi kieltää:

Huumerahojen laskentaa


Suru laskeutui Kirkan kotikadulle

Että näin. Huikea lisäarvo otsikointiin.

Wednesday, September 26, 2007

Retki2.0- It´s The Remix!

Retki2.0 28.9 Hittimittari Top 10


Chromeo: Tenderoni (Sinden Remix)

Justin Timberlake: Lovestoned (Justice Remix)

Gossip: Listen Up (MSTRKRFT Remix)

Calvin Harris: Merrymaking At My Place (Mr.Oizo Remix)

Boney M: Kalimba De Luna (USA Club Remix)

Yeah Yeah Yeahs: Gold Lion (Diplo Remix)

Mark Ronson: Stop Me (Chicken Lips Malfunction Remix)

Les Rhythmes Digitales: Jacques Your Body (Riffs & Rays Remix)

Armand Van Helden: NYC Beat (Emperor Machine Remix)

Nicky Van She & Dangerous Dan: Around The World (Again)

Perjantaina nämä remixit ja paljon muuta.

Tuesday, September 25, 2007

Hyvä Asiakasmedia-mahdottomuus?

Uudessa Happi-lehdessä on allekirjoittaneen kolumni asiakasmedioista. Ohessa kolumnin betaversio, josta karsin tilanpuutteen vuoksi ruokottoman kielenkäytön pois lehteen menevään versioon. Jätän lukijoille arvioitavaksi kumpi on parempi:

Kuka on Läski-Teemu?

Asiakasmedia. Hyi saatana. En halua kotiini enää yhtään kanta-asiakaslehteä. En halua sähköpostiini enää yhtään uutiskirjettä. En halua osallistua enää yhteenkään ”asiakastilaisuuteen”.

Asiakasmedia on ristiriitainen termi, sillä suurin osa ”asiakasmedioista” ei anna meille asiakkaille yhtään mitään. Joko asiakasmedioissa kerrotaan vain firman tuotteista. Toinen ääripää ovat geneeriset asiakasmediatuotantolaitoksilta syntyvät bulkkilukujätökset, joissa on hämärtynyt täysin miltä yritykseltä tätä tuubaa taas tuleekaan. Ja ennen kaikkea miksi? Parhaimmassa tapauksessa hyvät toimittajat kirjoittavat vasurilla tyhjänpäiväisistä aiheista.

Asiakasjuhlista en edes aloita. Olen käynyt liian monet, olen nähnyt kaiken liian moneen kertaan. Tiedän drinkkilippujen tarkan määrän, smalltalk-aiheet, surkean musiikin ja missä vaiheessa lähdetään ”oikeisiin bileisiin”.

Miksei asiakasmedia osallista asiakkaita?

Asiakkaiden todellinen osallistuminen on hankala pala yrityksille, sillä yritykset eivät voi kontrolloida sitä. Asiakkaalla on oikeus olla tyytymätön ja useasti he ovatkin. Yrityksen etu olisi, jos asiakkaat vielä sanoisivat sen. Lähes kaikki firmojen avaamista keskustelufoorumeista on sortunut omaan mahdottomuuteensa. Miksi kukaan haluaisi osallistua ylhäältä säädeltyyn ja ylimoderoituun keskusteluun, mikä kaiken lisäksi rajoittuu hyvin kapealle sektorille?

Jos asiakasmedia onnistuu saavuttamaan oikean yhteisöllisyyden, ollaan vahvoilla. Tärkein Internetin sosiaalisista verkostoista (ja olen liian monissa!) on minulle helsinkiläisen levykaupan Lifesaverin keskustelufoorumi. Olen levynörtti ja dj, joka on osallistunut aktiivisesti keskusteluun foorumin perustamisesta lähtien. Levykaupalla käyn kerran pari viikossa, keskustelupalstalla käyn useasti päivässä. Kesken kiihkeän keskustelun Justicen D.A.N.C.E.-biisistä aikana joku ilmoittaa, että levyä saa nyt kaupalta. Mitään ei tuputeta, mutta asiakasta palvellaan silti.

Yritykset eivät voi hallita brändiään koskaan täydellisesti. Brändioppaat voi heittää jorpakkoon, mikäli kuluttajan kokemus brändistä on ristiriidassa hienojen brändilinjausten kanssa. Yritykset pelkäävät negatiivista palautetta niin paljon, että sortuvat väärennetyillä nimimerkeillä tehtyyn valkomaalaukseen ja tökeröihin blogiviritelmiin. Yritysten pitäisi uskaltaa kuunnella ja seurata miten kuluttajat heidän brändiään muokkaavat.

Lifesaverin keskusteluissa kiteytyvät yhteisöllisen asiakasmedian parhaat puolet. Se on läpinäkyvä, avoin ja käyttäjiensä näköinen. Siellähän puhutaan muistakin levykaupoista. Ennenkuulumatonta, nehän ovat kilpailijoita! Nimimerkki ”R ja I ja K ja U” mainostaa häpeilemättä omia soittokeikkojaan, mutta kellekään ei jää ainakaan epäselväksi kenen asialla hän on. Mitään ei tyrkytetä. Keskustelu on laajentanut alkuaikojen tiukasta levy-ja tapahtumakeskustelusta laajempiin aiheisiin. Monet aktiivisimmista keskustelijoista eivät edes ole enää levykaupan asiakkaita.

Myykö Lifesaver yhtään enempää levyjä keskustelufoorumin avulla? Ehkä ei, mutta ensimmäistä kertaa paikan päällä vierailevan palvelukokemusta varmasti helpottaa, että häntä palvelee foorumeiden keskusteluistakin tutut ”Sampo” ja ”Marika”. Foorumin tunnetuimman hahmon nurmolaisen Läski-Teemunkin ensimmäisellä Helsingin soittokeikalla heinäkuussa oli tungosta.

Ensimmäisen kerran tavatessani Läski-Teemun oikeassa elämässä, olin vähän pettynyt. Hän ei ollut nimittäin läski ensinkään, joskin muuten kirjoitustensa oloinen kaveri. Joimme baaritiskillä jallut ja jatkoilla painimme puistossa. Pystyykö sinun asiakasmediasi aikaansaamaan tällaista yhteisöllisyyttä?

Monday, September 24, 2007

Rakkauden & Anarkian KUMMAstelua

Meikäläisen ruodinnat R&A-festareilta löytyy sitten Kumma-blogista.

Ja tosiaan pahoittelut, etten ole päivitellyt blogia kovin ahkerasti. Tässä on nyt vähän ollut kaikenlaista ja tulossa myös.

Friday, September 21, 2007

Retki2.0 Perjantai 28.9 @ Helmi

Kreisibailun uusi sukupolvi:

Retki2.0
Perjantai 28.9
klo 23-04
Ravintola Helmi
Dekeissä Ricu Flair & Stu Barnes
Ilmainen

TYLE VIIHTYMÄÄN VIIHTYMAN JA VIIHTYWOMAN.

Thursday, September 20, 2007

Suomen mestari

Kiireitä pidellyt:

Elinikänäni ei ollut tätä ihmettä vielä tapahtunut. Hyvinkään Tahko on siis Suomen mestari, jonka kaikki varmasti tietävät. Sen sijaan klikatkaapa tätä linkkiä. Missä vaiheessa Hyvinkäästä on tullut jotain helvetin Hämettä? Vähän skarppausta vaikka ollaankin keltaista lehdistöä.

Wednesday, September 12, 2007

Vuoden paskin tietokoneohjelma 2007

Tervetuloa toimistotyöläiset ja muut orjat vuosittaiseen paskin tietokoneohjelma -kilpailuun. Vuoden paskin tietokoneohjelma -palkinto annetaan tuotteelle, joka huonontaa ihmisen elämänlaatua ja paljon. Tänä vuonna palkinnon luovuttaa huonon käytettävyyden grand old man Lordi Vassos.

(hillittyjä aplodeja)

Hyvät naiset ja herrat. Ladies & playboys (vaivaantunutta naurua). On suuri kunnia jakaa tämä paskin tietokoneohjelma -palkinto, sillä olen itsekin aika paska jätkä. Tämän vuoden ehdokkaat ovat:

1. Windows Vista (vuoden tulokas)
2. Powerpoint (Väärinkäytetyin tietokoneohjelma 2006)
3. MS Word (Voittaja jo kymmenen vuotta putkeen)

Ja tässä vaiheessa haluaisimme kiittää päätukijaamme Applea.

Arvoisa raati kuvailee voittajaa seuraavin sanankääntein: Sitä on pakko käyttää ja koskaan se ei toimi hyvin. Yhtensopivuus niin vieraiden kuin omankin valmistajan välillä on täysin minimaalista. Aina kun se näyttää toimivan hetken aikaa niin suurempi katastrofi on kulman takana. On suuri kunnia toivottaa lavalla vuoden 2007 paskin tietokoneohjelma, jo ties kuinka monetta vuotta putkeen:

MS Word

(Raikuvat aplodit)

Lordi Vassos: Word, miltä nyt tuntuu?

MS Word: Hyvältä tuntuu. Tänä vuonna voitto oli todella hiuskarvan varassa. Jonkinlaista menestyskrapulaa oli selkeästi havaittavissa ja keskittymiseni oli hieman herpaantunut. Eräskin gradun tekijä sai täysin onnistuneesti kaikki kuvionsa liitettyä word-dokumenttiinsa. Tällaista lipsumista minulle ei ole käynyt moneen vuoteen.

Lordi Vassos: Tuntui kuitenkin, että otit jonkinlaista loppukiriä tässäkin tapauksessa?

MS Word: Kyllä maar. Tiesin, että olen vahvoilla kun päästään sisällysluettelon tekemiseen. Uuvutustaistelu ajoi gradun tekijän täysin hermoraunioksi. Heitin vielä sekaan muutaman bravuurini eli täysin irrationaalisesti pomppivat sisennykset ja tiesin, että voitto tulee taas olemaan minun.

Lordi Vassos: Tämän vuoden tyrmäystäsi on kehuttu alan piireissä?

MS Word: Kyllä. Tämä graduntekijä lähti vielä uhkarohkeasti tekemään listaa kuvioista (Table of figures). Arvasin, että hän haukkasi liian suuren palan. Onnistuin sekoittamaan pasmat niin mainiosti, että graduntekijä hävitti tuohduksissaan muutaman sivun itse tekstistäänkin. Viimeisimmän tiedon mukaan tämä henkilö kirjoittaa enää vain sulkakynällä pyöreässä huoneessa.

Lordi Vassos: Kiitoksia Word ja me palaamme katsomaan Britney Spearsin esiintymistä naapurigaalassa.

Tuesday, September 11, 2007

Internetin loppu

On aina mieltä kohottavaa, kun saa luettua kaikki RSS-feedit Google readerista. On ihan sellainen tunne, kuin olisi oppinut jotain.

Internetin lopussa on myös hyvä viesti, jota ajattelin tänään noudattaa.

Monday, September 10, 2007

Suomen Kieli Remonttiin Osa 5: Suunnittaja

Suunnittelijan ja suunnistajan välimuoto. Ilmenee sunnuntaisin kun entinen suunnistaja yrittää leuhkia suunnistusmenneisyydellään, mutta on kykenemätön muodostamaan järkeviä sanoja. Tämän jälkeen ulos tullut sanake yritetään verhota oikeaksi sanaksi. Ilmenee erityisesti häiden jälkeen Turussa.

Thursday, September 06, 2007

It was dope at the time

Kaupungin ykkösdj ja muutenkin loistojäbä Sampo on postannut yhden legendaarisimmista mixtapeista Suomessa (miksei maailmallakin) sivulleen.

Kylmät väreet menee kun kuuntelee tätä. Oma kappale on hävinnyt jo vuosia sitten (saati, että enää olisi kasettisoitintakaan). Tää on about parasta koskaan:

Laaturäppiä viimeisiltä loistovuosilta ennen hiphopin lamakautta.

Downloadaa ja lue kelat täältä.

Wednesday, September 05, 2007

BLARP!

Tää tuli Pennaselta alunperin. Vielä maanantaina googlen ykköshitti hakusanalle Blarp oli Urban Dictionaryn selitys (nyt neljäntenä):

BLARP

The blarp is the act of deficating in a bathtub.

Before returning the key to his ex-girlfriend's house, Mike got revenge with a blarp in every bathroom.

Tuesday, September 04, 2007

Erilaista hyväntekeväisyyttä



Käytin eilen rahaa hyväntekeväisyyteen. Ei ollut tarkoitus.

Ostin nimittäin Age of Conversation-nettikirjan, josta on pöhisty markkinointiblogeissa jo pitkän aikaa. Tuotot kirjan myynnistä menevät hyväntekeväisyyteen:

Thank you for purchasing The Age of Conversation. As you probably know, all proceeds (less Lulu.com printing fees and commissions) will be paid to Variety, the Children's Charity. To continue the conversation, visit us at www.ageofconversation.com. Gavin Heaton & Drew McLellan

Ostin kirjan, koska kyseessä on varmastikin tämän vuoden eräs mielenkiintoisimmista markkinointikirjoista. Rehellisesti puhuen olisin ostanut kirjan, vaikka sen tuotot olisivat menneet aseteollisuudelle. En pidä muutenkaan lapsista. En pistä rahaani juuri koskaan hyväntekeväisyyteen, sillä olen itsekäs ja epäluuloinen (hyväntekeväisyysjärjestöjä kohtaan).

Tapaus pisti kuitenkin miettimään. Jokaisella meistä ihmisistä on varmasti asioita, joiden puolesta haluamme tehdä hyvää tai ongelmakohtia joihin haluaisimme tarttua. Pystymmekö kuitenkin tekemään jotain muuta kuin vain pistämään rahaa hyväntekeväisyysjärjestölle? Voisimmeko omalla erityisosaamisellamme onnistua generoimaan suurempia kassavirtoja ajamallemme asiallamme? Saada ehkä nekin ihmiset osallistumaan, jotka eivät koe meille tärkeää asiaa omakseen?

EDIT: Annoin myös rahaa jollekin sotapojalle, kun sattui olemaan hiluja taskussa.

Monday, September 03, 2007

Suomen kieli remonttiin osa 4: Raiku

Astetta rankempi lyhyt runo. Alkumuotona miehinen "Rai! Rai!"-huudahdus ja japanilainen Haiku-runo. Toisin kuin Haiku-runoissa, näissä ei ole mitään tiettyä muotokieltä. Tavuja voi olla ihan niin paljon kuin huvittaa. Jokaisessa runossa tulee mieluusti kuitenkin olla joku alatyylinen ilmaus tai kirosana. Tässä esimerkki:

paska odottaa
ilta valuu yön sineen
viisari värähtää
PRKL!

Laiskan miehen haiku-kone löytyy muuten tästä osoitteesta.

Saturday, September 01, 2007

Rikun Ruokanurkka: Enimmäkseen vihreätä improvisointia


Olen aina pitänyt improvisoinnista erityisesti musiikissa. Freestyle-räpit tai intensiiviset vapaat jazz-sessiot ovat kiehtoneet aina kulttuurillista aistiani. Taustalla pitää Ruoanlaitossa olen ollut sen sijaan hyvinkin perinteinen. Olen ahdistunut, kun olen unohtanut hankkia reseptissä olevan persiljan tai ohjeessa käytetty suola ei ole mietitty desin mitalla. Keitän makaronikin tiukasti ohjeen mukana.

Joskus improvisointi on kuitenkin pakollista ja johtaa mielenkiintoisiin tuloksiin (myös keittiössä). Viime sunnuntaina lähdin tekemään ruokaa seuraavilla reunaehdoilla:

1. Alkuruoaksi kasviskeitto
2. Pääruoaksi jotain halloumista
3. Jälkiruoaksi raikas smoothie


Keittiön ja kokin rajoitukset johtivat seuraaviin ruokatuotoksiin (uuden puhelimen myötä nyt myös kuvilla ryyditettynä):

Curry-katkaravut avokadomössöllä kahdelle

Tämän reseptin lähtökohtana oli tämä keitto-ohje. Improvisaatio vaadittiin, sillä eihän keittiössä tietystikään ollut tehosekoitinta, joka on kohtuullisen essentiaali kuohkean keiton aikaansaamiseksi.

Katkarapuja
Currya

Chilliä


Sulata ja kuivaa katkaravut. Kierittele curryssa ja chillissä. Jos curry on perinteistä mietoa kamaa sitä saa heittää ronskisti. Jos pitää tulisesta tavarasta, niin tuuttaa chilliä myös paljon. Heitä katkaravut folioon ja pistä uuniin grilliasetukselle pariinsataan asteeseen. Anna olla about 10 minsaa.


1 Avokado

1 Lime
Kurkkua

Selleriä

Jogurttia

Korianteria

Mössää avokado ja sekoita siihen jogurttia. Pilko kurkku ja selleri pieniksi ja heitä mukaan leikkiin. Ruiskuta yhden limen mehut mössöön. Sekoita rivakasti ja lisää tarvittaessa vettä. Murskaa mukaan hyppyselliskourallinen korianteria. Tarkoitus on löytää makujen harmonia, jossa mössön mikään osanen ei nouse dominoivaan osaan. Avokadomössö on ruokamaailman Beatles: enemmän kuin osiensa summa.


Paistettu halloumi pinaattimuhennoksella ja ananaksella

1 pkt halloumia
Öljyä

Pakastepinaattia

Maustamatonta Jogurttia

Balsamicoa

Pippuria


Tän ohjeen nappasin täältä. Halloumi on tän hetken suosikkijuustoni. Pitää paistattessa mukavasti muotonsa. Maku muistuttaa suolaista kanaa. Jotkut (nynnyt) liottaa sitä, mutta minä en. Ruoassa pitää olla suolaisuutta ja rasvaa. Joka tapauksessa juusto kannattaa huuhtaista ja kuivailla talouspaperilla. Ihan hervottomasti ei kantsi lotrailla öljyllä, että juuston muoto säilyy. Ruskista pannulla. Halloumi on hyvä syödä heti paistamisen jälkeen. Jos se jäähtyy niin maistuu aivan vehkeeltä.


Heitä pinaatti ja jogurtti sekaisin. Keitä ronskisti kasaan, lisää ronskisti pippuria ja lisää aivan hilusti balsamicoa. Ananakset voi grillata tai syödä raakana. Itse vanhana Wu-Tang-jäbänä "I like it raw". Ohjeen alussa ns. tarjoiluehdotus.


Creppes Suzette

Tehosekoittimen puuttuessa Smoothienkin teko on hankalahkoa. Tämä koitui kuitenkin onneksi onnettomuudessa. Ulkoistin nimittäin jälkiruoan teon paremmilleni ja seurauksena oli oheinen herkku. Nää olikin aivan törkeän hyviä. En muista mitä tuli (appelsiinin kuorta ainakin), mutta postaan ohjeen joskus.

Thursday, August 30, 2007

Se ajaa mut hulluksi


Commonin uuden (ailahtelevan) levyn paras biisi ja tuore sinkku. Yksi vuoden kauneimmista esityksistä.Lily Allen ollut muutenkin kovassa vedossa viime aikoina. Mark Ronsonin kanssa tehty "Oh my god" ollut viime dj-keikoilla tehosoitossa (luultavasti myös huomenna Underbarissa):

Wednesday, August 29, 2007

Microsoft on pahan kätyri

Elämän suuria kysymyksiä:

Miten h*lvetissä Microsoftin Wordissa saa piilotettua sivunumerot alusta (esim. Gradun sisällysluettelosta, pari ekaa sivua)?

Avuliaan vastauksen antaja saa akateemisen mestariteokseni"Sisäisen markkinoinnin työkalujen hyödyntäminen asiakkuudenhallintajärjestelmän käyttöönotossa" omistuskirjoituksella.

Tänään meikäläinen heittämässä stand-uppia On The Rocksissa. Netissä duuni alhaalla ja adrenaliinitasot sopivasti ylöspäin nousemassa. Tervetuloa!

Sunday, August 26, 2007

80-luku ei ollut pelkkää juustoa


Gradua iltaisin viimeistellessä iTunesissa on pyörinyt mitä ihmeellisimpiä miksauksia. Eniten voimasoittoa on saanut Dj Ayresin & Nick Catchdubsin uusi Superfriends-miksaus. 80-luvun tanssirokkia ja new age poppia ilman koomisuuden häivääkään. 80-luku on muutakin kuin niitä perushittejä ja boogieta. Seassa myös muutamia (parempia) uudempia elektronisia kappaleita. Geneeriseen blogihouseen ei olla sorruttu.

Biisilistasta saa osviittaa meiningistä. Erityisesti lämmittää Depeche Moden Policy Of Truth, jota on tullut luukutettua bileissä paljon ja pitkään. Myös Zongaminin Bongo Songin päälle leivottu Cardigans blendi toimii.
  1. Gary Numan – M.E.
  2. Depeche Mode – Policy of Truth
  3. Squeeze – Take Me I’m Yours
  4. Parial Arts – Trauermusic (Alter Ego Mix)
  5. Kaos – My Reputation
  6. The Cardigans – Love Fool (Catchdubs Bongo Edit)
  7. The Gossip – Standing in the Way of Control
  8. Speaker Junk – Foxy Lady
  9. Adam Kesher – Modern Times (908 Remix)
  10. Wolf & Cub – Thousand Cuts (Phones Remix)
  11. Metric – Handshakes
  12. Tones On Tail – Go
  13. The Kills – Love Is a Deserter (Cavemen Mix)
  14. Pixies – Alec Eiffel
  15. Devo – Mongoloid
  16. The Clash – Jail Guitar Doors
  17. The Presets – Are You The One (Van She Tech NYC Rush Mix)
  18. !!! – All My Heroes Are Weirdos
  19. Snowden – Kill The Power
  20. Maximum Joy – Stretch (99 Records Version)
  21. Pyschonauts – Hot Blood
  22. Harry Knuckles – Blisster
  23. Intriga – Nostalgia Dance Orchestra
  24. INXS – Original Sin
  25. Psychedelic Furs – Love My Way
  26. Hot Chip – Colours (Fred Falke Remix)
  27. Robert Lippok & Barbara Morgenstern – Please Wake Me For Meal
Miksauksen saa ladattua täältä ja ostettua täältä.

Saturday, August 25, 2007

Gregorius finally getting his dues


Mömmössä uutisoitua.

Gregoriuksen upea versio YMCA:sta saa vihdoin ansaitsemansa kunnian ollen yksi levinneimpiä videoita Interwebin ihmeellisessä maailmassa. Videosta kannattaa huomioida Olli "Puppe" Ahvenlahden hillitön kosketintyöskentely, Pekka Pohjolan vaivaantunut bassottelu ja Esko "Rusina" Rossnellin intensiivinen rummuttelu.

Vaikka pidän itseäni musiikin tuntijana tämä versio oli täysin uusi tuttavuus. Tutumpi cover tästä Village Peoplen kappaleesta on jo aikaisemmin hehkuttamallani "Yhtä Juhlaa"-mixtapellakin oleva Tapani Kansan ansiokkaasti tulkitsema "Laulumme soi". Miksei muuten enää ole telkkarissa ohjelmia joiden nimi on Hepskukkuu?

Tänään Underbarissa ei soiteta Village Peoplea vaan meno on enemmänkin tämä.

Friday, August 24, 2007

Top Billin Synttärit tänään!


Vielä on muutama tunti aikaa voittaa itselleen Top Billin 12". Tämän lisäksi Top Billin Kreisibailuorganisaatio on tehnyt mittavan markkinointiyhteistyösopimuksen:

Top Billin & Hesburger yhteistyöhön
Julkaistu: 9:20
HELSINGIN SANOMAT

Helsinkin yöelämän kiintotähti Top Billin -klubi ja alunperin Turkkilainen pikaruokaravintola Hesburger julkistivat tänään mittavan yhteistyösopimuksen. Ensi perjantaista alkaen kaikissa Hesburgerin ravintoloissa soivat tästä eteenpäin Top Billin -yhtyeen uudet singlet, ja myös vanhojen kappaleiden käyttöä harkitaan. "Olemme havainneet että kyseisen musiikin soittaminen ravintoloissamme, saa ihmiset ruokailemaan nopeammin ja siten antavan tilaa seuraavaksi tuleville. Täten myynnin volyymi luonnollisesti kasvaa.", toteaa Hesburgerin markkinointipäällikkö Juha Mäki. Myös Top Billin -yhtyeessä iloitaan yhteistyöstä. "On tätä vittu odotettukin, aion syödä niitä hamppareita niin että saatana maha repeää.", kommentoi DJ Fiskars Top Billin -ryhmästä.

Kannattaa tarkastaa myös uunituoreet Top Billin -remixit MySpacesta. Are you gonna go my way?

Wednesday, August 22, 2007

Top Billin Synttärikilpailu!!!

Perjantaina tehdään viihtymisen uusi maailmanennätys:

Top Billin täyttää vuosia ja sitä juhlistetaan rytinällä. Vieraana Baltimoren isä Scottie B.
Dekeissä lisäksi Pinball, Fisu ja Sir Nenis. Homman houstaa tuttuun tyyliin minä ja spessuvieraana Edu Kehäkettunen.

Nyt on myös aika perinteisen Top Billin-skabaan. Vastaa tuttuun tyyliin kommentteihin oheiseen kysymykseen perjantaihin klo 12 mennessä:

MIKÄ ON TOP BILLININ VIRALLINEN SYNTTÄRILAULU?

Voittajat saavat uunituoreen Tales From Top Billin 12"-levyn.

Tästä pitää myös Cosmo Baker.

Tuesday, August 21, 2007

Kaikki järjestyy


Yksi koskettavimmista puheista, jonka olen kuullut. Steve Jobs puhuu Standfordista valmistuville. Pistää miettimään monia asioita.

Toinen loistava puhe
hieman eri twistillä.

Monday, August 20, 2007

Työ ja vapaa-aika

Raja työn ja vapaa-ajan välillä on n. 30 metriä.

Thursday, August 16, 2007

Rikun Ruokanurkka: Jansson Espanjassa

Tällä viikolla blogissani oli vaihtuva aihepiiri joka päivä:

Ma: Juhlat
Ti: Markkinointi
Ke: Musiikki
To: Urheilu

Ja perjantaina ruoka.

Viime sunnuntaina päätin (eli minut pakotettiin) valmistamaan ruokaa. Gastronomian harrastamisessa olen aina ollut vahvemmilla syömisessä, joten otin koodia luottokokilleni ja pyysin vinkkejä. Ohessa meikäläisen ruokamuunnokset, jotka soveltuvat hyvin vaikkapa tulevan Flow-viikonlopun eväiksi. Ansioituneempia ohjeita löytyy vaikkapa Makumatkoja-blogista.

Ricardo Torreksen Gazpacho (Kahdelle, jää evääksi duuniinkin)

1 l Tomaattimehua
Pari Tomaattia
Pari avomaan kurkkua
1 Sitruuna
Vaaleaa alsamicoa
Suolaa & Pippuria

Huomioita:

Tomaattimehun käyttö ei ole pakollista vaan samaan tulokseen päästään myös heittämällä kaikki matskut tehosekoittimeen, lisätään maun mukaan vettä ja eiku rytisemään! Preferensseistä on sitten kiinni kuinka nestemäistä keitostaan haluaa. Tällä kertaa tein siten, että tomaatit ja kurkut pilkottiin pieniksi paloiksi, jolloin keittoon tuli ruokamaisempi viba. Tomaateista poistettiin siemenet ja jos haluaa fiilistellä toden teolla niin kalttaa vielä tomaatit. Sitruuna puristettiin kokonaan ja se on olennainen osa hyvän Gazpachon makua. Balsamicot, suolat ja pippurit maun mukaan.

Pariksi tunniksi sotkut jääkaappiin kylmään. Nautitaan vaalean leivän ja kylmän San Miguel- oluen kera. Lisää Gazpachosta.

Komisario Janssonin kiusaus (Kahdelle, ja seuraavana päivänä tähteet)

2 prk Janssonin fileitä/Anjovista
2 prk kermaa
perunaa
sipulia
suolaa
pippuria
voita

Otetaan iso uunivuoka. Pilkotaan perunat ja sipulit. Askarrellaan niistä mukavat tasaiset kerrokset vuokaan johon väliin tuikataan Janssonin fileitä. Lisätään suolaa, pippuria ja voita tasaisin väliajoin. Tämä tarkoittaa useasti ja paljon. Kun keko näyttää riittävän korkealla heitetään kermat päälle ja pannaan uuniin 185-asteeseen tunniksi.

Kannattaa valita jauhoisempia perunoita jos on tarjolla (kesällä harvemmin on). Tästä tuli ehkä hieman vetistä.

Jälkiruoaksi oheisella menulle sopivat etelän hedelmät sekä Terence Hill & Bud Spencer -elokuva. Seuraavalla kerralla Rikun ruokanurkassa valmistamme sielun.

Hutunkeittoa


Olen ollut huono hyvinkääläinen. Kymmeneen vuoteen en ole lyönyt näpyjä saatika pomppuja. En ole kärkkynyt ykköspesällä tai ollut ajolähtötilanteessa. En pesiskentällä ainakaan.

Nyt siihen tuli muutos. Joukko "Punavuorelais-hipstereitä" kokoontui eilen Sepän kentälle pelaamaan tätä Suomen kansallislajia. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Itse onnistuin säätämään kuvassa komeilevan räpylänkin, joten olin valmis koitoksiin. Pelit alkoivat katu-uskottavasti, kun ensimmäinen maila hajosi onnistuneen lyönnin päätteeksi (ei tosin mun lyönnistä). Muutenkin huomasi, että pesäpallo oli saapunut urbaaniin ympäristöön, kun joukkueiden jakoperusteena oli Wifebeater-paidat/Muut perinteisen Iho/Paita-kahtiajaon sijasta. Räppityyliin wifebeaterit voittivat, mutta meidänkin joukkueellamme oli hetkemme. Kentän paras pelaaja pelasi baseball-räpylällä.

Oli todella hauskaa, mutta pelihän meni itsellä aivan penkin alle. En osunut enkä saanut palloa kiinni. Kaikki on siis niin kuin ennen vanhaan Hyvinkäällä. Olin parempi järkkäämään sopupelejä.

Alan harjoitella salaa.

Wednesday, August 15, 2007

Räystäät jos tippuu


Suomalainen käännösiskelmä on loputon kultakaivos. Alkuviikosta asti jatkuvalla soitolla on ollut Turun Säkin ja Keravan Kollin kokoelma vanhoja suomalaisia herkkuja. Ollut jo pitkään mielessä alkaa metsästämään suomihittejä, mutta Finnhits-levyjen loputon määrä on aiheuttanut lohduttomuutta. Sen takia oheinen valikoima on erittäin tervetullut:

Turun Säkki & Keravan Kolli: Yhtä juhlaa

Kannenkin saa mukavasti printattua kesän viimeisille mökkikeikoille.

Tällä hetkellä eräs ajankohtaisimpia on Dannyn toisinto "Raindrops are falling on my head" -kappaleesta. Eilisen ukkosen seurauksena muutama räystäs on varmasti tippunut Helsingissä:

Räystäät jos tippuu yllä pään

Sä voit olla aivan varma, räystään alle jään

Enkä juokse pois

Jos räystäs on tippumaisillaan

Tippukoon vaan

Kun kastun luonas mä kuivatella saan

Mä tiedän sä kiedot meidät kuivaan pellavaan

Eikä kylmä käy
Jos räystäs on tippumaisillaan
Tippukoon vaan

Kuin lapsi oon

Kun sain

Kun luokses kutsun näin sain

Tahtomattain mä hulluilen ja kaikkeen syypää oot sä rakkain


Räystäät jos tippuu yllä pään
Mä pelkkää nyt siinäkin onnekkuutta nään

Huolta mulla ei

Vaan kastella kolttuni mä voin

Enkä piittaa

Nään ystävän
Kylpyviittaa tuoden
Mä hulluilen
ja kaikkeen syypää oot sä rakkain

Räystäät jos tippuu yllä pään

Mä pelkkää nyt siinäkin onnekkuutta nään

Huolta mulla ei

Vaan kastella mä kolttuni voin

Enkä piittaa

Nään ystävän

Kylpyviittaa tuo hän

Kaunista.

Tuesday, August 14, 2007

Juuri sellainen

Soneran uusi kampanja osallistaa ihmisiä tekemään oman mainoksensa. Viraali on lähtenyt hyvin käyntiin ja itsellekin on lähetetty toinen toistaan banaalimpia mainoskyhäelmiä.

Kampanjan leviäminen muistuttaa omalla tavallaan "Julkkisgeneraattorin" leviämistä. Ihmiset haluavat osallistua markkinointiviestintään, mikäli he oikeasti saavat osallistua jollakin hauskalla tavalla. Kampanjaan liittyy kilpailu, jossa voi voittaa uusia N95-kännyköitä. Tämä ei ole kuitenkaan tärkein ihmisten motivaattori, vaan ihmiset haluavat tehdä jotain hauskaa. Tehdä vaikka sen hassun mainoksen tällä kertaa itse. Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Miitta Sorvalin näkevät mainoksissa miljoona ihmistä. Entä sitten? Tässä kuluttaja on kosketuksissa Soneran brändin kanssa ja omalla pienellä tavallaan muovaa sitä.

Käytin itse pari minuuttia oman mainoksen tekoon (olisi voinut ehkä keskittää paremmin). Se on monta minuuttia enemmän kuin olen käyttänyt yhdenkään puhelinyhtiön mainonnan seuraamiseen, poislukien "Elämä on"-kampanja. Jos laskee tähän postaukseen menneen ajan olen altistunut Soneran markkinointiviestinnälle enemmän kuin oman puhelinoperaattorini millekään viesteille (mukaanlukien karhukirjeet):

Mainosten sisäänpääsyssä on moderointi, joten ihmiset ovat muodostaneet keskustelupalstoilla aiheita joihin "hyllytettyjä" mainoksia on postattu. Vaikka osa näistä mainoksista on alatyylisiä, "Minun Sonera"-brändi iskostuu joka tapauksessa ihmisten mieleen. Tämän kaltainen kampanjan muovaaminen on parasta, sillä niin "buzz" leviää ja ilmiöt syntyvät. Brändiä ei voi hallita täydellisesti vaan se muovautuu koko ajan kuluttajien ollessa sen kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa.

Something like a phenomenon.

Monday, August 13, 2007

Missä on mun rusketus?

Kesä 2007 on päättynyt. Kesähitin metsästys voidaan myös lopettaa:

Monday, August 06, 2007

Mätäkuuklubi2.0 Goes Hanko 11.8.2007


300 kirjoitus tänne. Sitä on juhlittava. Edellisvuoden ikimuistoisin festari Mätäkuuklubi saa jatkoa ensi viikonloppuna. Perjantain mystiset latobileet ovat vielä mysteerien peitossa, mutta lauantain megabailujen speksit alkavat olla selvillä. Vielä on bussissa tilaa! Ei ole kauaa.

LEHDISTÖTIEDOTE 6.8.2007

Kesän hengästyttävin instant-festari Mätäkuuklubi2.0 lähtee maakuntamatkalle Hankoon!

Ensi lauantaina 11.8 klo 16 starttaa BileBussi kohti Hankoa. Siellä kreisibailausta, ksärdäördäystä ja muuta kesäistä aktiviteettia biitsillä. Paluu Stadiin pilkun jälkeen, joten majoituksista ei tarvitse huolehtia. Hankoon voi jäädä myös sekoilemaan. Tällä reissulla ei nimittäin spennata.

Koko lysti maksaa 20 euroa sisältäen matkat edestakaisin, huippuluokan viihteen ja iltabileet Q Bar & Kitchenissä. Iltaklubi on samalla myös tämän Hangon parhaan menomestan päättäjäisbileet, joten meno tulee olemaan täysin off the hook.

Iltabileissä veivaamassa lättyjä Q Bar All-Stars eli ainakin:

Superstar Trance Dj Ricu Flair
Diskon Ihmelapsi Dj Sturbulenssi
ja muita megatähtiä!

Sitovat ilmoittautumiset ja tarkemmat ohjeet perjantai-aamuun mennessä osoitteeseen:

maetaekuu@gmail.com

Lisätietoa matkanjohtajilta Rikulta ja Mikolta.

40 ensimmäistä pääsee mukaan tälle vuosisadan reissulle!

Thursday, August 02, 2007

Kuka katkaisi kamelin selän?


Kameli oli sitten pistänyt Korkeasaaressa aasin kylmäksi. Iltapäivälehdet kirkuivat keltaisella kuinka kamalaa oli, että lapset näkivät tapahtuman. Mielestäni tuo on vaan hyvästä. Oppivathan pikkunaskalit ymmärtämään luontoa. Eläimet ovat eläimiä, eivätkä mitään tamagotcheja. Kamelit ovat petoja eivätkä vain niitä tupakkamainosten cooleja pelimiehiä.

Ehkä joku huomiohakuinen markkinatoimisto voisi saada tästä jonkun kampanjan aikaan:

"Kameli käräjille"
"Aasille hautajaiset"
"Repe ratkaisemaan riita"

Mainonnalla on enää vaikea shokeerata ketään juuri mitenkään. Fanaattiset eläinten ystävät älähtävät sentään aina jos pieniä karvapalloja kohdellaan kaltoin mainoksissa. Helpottaa mainonnan tekijöiden työtä suunnattomasti. Oheiset Fordin mainokset ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka keskinkertaisella idealla saadaan kohtuuton määrä kohua aikaan:

Ettei menisi aivan eläinrääkkäykseksi niin annetaan kirppukasoille mahdollisuus revanssiin:

Toim.huom: Jos tästä postauksesta saa kuvan, että inhoan eläimiä niin...

Olette aivan oikeassa. Inhoan koiria, pikkulapsia ja ylipäätään kaikkea mikä kuolaa.

Wednesday, August 01, 2007

The Simpsons...

There are two things they don't teach you at Harvard Business School: How to cope with defeat and how to use a shotgun. I'm about to learn both.

Olen kasvanut lapsuuteni Simpsonien mukana. Alunperin pikkurasavillinä Bart oli suuri idolini. "Cowabunga" ja "Eat my shorts" oli kaiverrettu pulpettiin. Teini-iässä olin aivan samanlainen mukavalveutunut musiikkisnobi kuin Lisa, tosin en ollut keltainen naispuolinen fiktiohahmo. Nyt vanhemmiten sitä alkaa enemmän ja enemmän muistuttaa Homeria, niin fyysisesti kuin impulsiiviselta käytökseltään. Testin mukaan olin tällä hetkellä Simpsons-evoluutiossa tässä vaiheessa:
I'm just like Krusty!
I'm Krusty, who are you? by NoHomers.net

Simpsons-elokuvalla on ollut varmasti eräs tyylikkäimpiä markkinointikampanjoita pitkään aikaan. Onko se kuitenkin kaiken hypen arvoinen?

Kyllä ja ei. Viihdyin puolitoistatuntia erittäin mukavasti ja nauroin paljon. Ehkä jopa yhtä paljon kuin Die Hard 4.0-elokuvassa. Silti fiilis oli, kuin olisi katsonut vain pidennettyä keskihyvää Simpsons-jaksoa. Viihtymisen saralla se ei siis tosiaan ole huono meriitti, mutta ehkä olisin toivonut jotain lisää kun elokuvasta oli kuitenkin kyse. Paljon kuitenkin hyviä irtovitsejä ja koko laaja hahmokatras oli hyvin edustettuna.

On luultavasti ihan sama suosittelenko vai dumaanko elokuvaa. Fanit (kuten minä) menevät kuitenkin tämän katsomaan. Sen takia varmasti katsojaennätyksiä rikotaan ja eilenkin oli hankaluuksia saada lippuja. Ja Spider Pig kyllä.

Spider-Pig, Spider-Pig. / Does whatever a Spider-Pig does. / Can he swing / from a web? / No he *can't*, / cause he's a *pig*. / Look out! / He is the *Spider-Pig*!

Tuesday, July 31, 2007

90-luvun räppi on parasta

Tämä viikko on vielä pyhitetty Gradun tekemiselle, ennen kuin työt alkavat taas viedä kaiken ajan. Kuvioita piirrellessä ja Wordin kanssa tapellessa on tullut kuunneltua aika paljon nettiradioita.

Todella loistava musablogi on Stretch Amstrongin Konstant Kontact. Saitille on kerätty arkistojen aarteita eli vanhoja Stretchin ja Bobbiton radioshown jaksoja. Tulee vain mieleen, että ennen oli vaan kaikki paremmin ja nykyään kaikki huonommin:

Stretch Amstrong & Bobbito 18.11.1992


Loppuvaiheessa läpän heitto menee aika baleaariselle asteelle.

Monday, July 30, 2007

Miesten koulu


Pikkubroidi on aloittanut armeijan.

Friday, July 27, 2007

Solid Gold ensi viikon perjantaina!


Ensi viikon perjantaina 3.8 on luvassa musiikkiherkkua mahan täydeltä, kun Redrumissa on maanmainio Solid Gold-klubi. Itse olen monet merkkilenkkarit kuluttanut Solid Goldin tanssilattialla. Kengät kuluvat ensi perjantaina dj-kopissa, kun lauteilla ovat Soul-Sami, Newhouse, Pablo & Yours Truly. Gonna be gyyyd.

Flabasta näkee pelin hengen:

Uptempo Soul!
Classic Disco!
Soulful House!
Body-Rocking Boogie!


Meikäläinenkin jättää Baltimoret hyllyyn ja pakkaa laukun täyteen 12"-discoherkkuja. Olen myös vieraana ensi perjantain P&P Radioshowssa Bassoradiolla klo 13. Tämän iikonlopun alottajaisiksi ohessa Solid Goldin sivuilta Pablon boogie-miksaus:

SPREAD LOVE


Playlisti löytyy täältä. Solid Goldilla on muuten varmaan makeimmat klubisivut Suomessa.

R.Kelly on jumala


Otsikko ei valistuneelle ihmiselle kaipaa sen enempää perusteluja.

R.Kelly on eräs 2000-luvun suurimpia taiteilijoita. Hänen korkeisiin sfääreihin yltävää runouttaan Fat Joen Make It Rain- kappaleessa voi verrata Shakespearen parhaisiin teoksiin. Uusi albumi Double Up on myynyt Yhdysvalloissa jo tuplaplatinaa. Tämän lisäksi R. Kelly (Kells, tuttavallisesti näin kavereiden kesken) on tehnyt TV-historian koskettavimman musikaalin Trapped In The Closet (kokonaisuudessaan voi katsoa täältä).

Suomen maine kulttuurimaana on vaarassa, sillä R.Kelly ei ole käynyt koskaan täällä. Helmut Lotti sen sijaan on. Tätä häpeätahraa korjaamaan on perustettu adressi Kellsin saamiseksi siunaamaan läsnäolollaan Suomen näivettynyttä kulttuurikenttää:

R.Kelly Suomeen


Omasta mielestäni adressit ovat lähtökohtaisesti täysin turhaa ja NIMBY-ajattelua tukevaa paperi- tai bittisaastetta. Tämä on kuitenkin sen kokoluokan kansanliike, että jokaisen kulttuurinystävän on pistettävä kortensa kekoon.

Thursday, July 26, 2007

Kielten lukeminen kannattaa aina

Berlitzillä on ehkä hauskimmat mainokset tällä hetkellä:

"Ken touched this". Samalla variaatiolla on versiot myös Culture Clubin "Karma Chameleonista" ja Blondien "Tide is High"-veisusta. Oikeastaan ainoa valitus liittyy biisivalintoihin. MC Hammer on selkeästi ysärijuttu mutta oheiset kaksi ovat 80-luvulta. Missä on selkeä linja, Berlitz?

"We are sinking". Tämä on vähän vanhempi, mutta aina yhtä nerokas.

Tämä hollantilaisen kielikurssin mainos on ilmeisesti hyllytetty. Ehdotonta klassikkoainesta silti tai juuri siitä syystä:

Tuesday, July 24, 2007

Rikun Kesämatkaraportti osa 15: Alternative truth

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mitä jäi loppujen lopuksi käteen 15 loistavan blogikirjoituksen lisäksi?

Tässä vaihtoehtoinen totuus:

Päivä 1


Päivä 2


Päivä 3


Päivä 4


Päivä 5


Päivä 6


Päivä 7

Seuraavaksi villien huhujen mukaan Duo Erektus laajenee Kivimieskvartetiksi (a/k/a Kolme karvaista miestä ja Riku) ja lähtee daivaamaan Intiaan. Stay tuned.

LOPPU

Rikun Kesämatkaraportti osa 14: Street Art

Street Art, it´s the only art I know...

Venetsia


Trieste



Piran




Portoroz


Ljubljana (Metelkova)















Jatkuu...