Friday, November 24, 2006

Hyvin päättyy kaikki?



Teatterissa tulee käytyä luvattoman harvoin. Itsekin vanhana innokkaana näytelmäkerholaisena olen käynyt teatterinäytöksissä noin vuoden frekvenssivälillä. Viimeksi tsekkauksessa oli läpeensä loistava Paniikki, joka esitettiin Ryhmäteatterissa. Odotukset olivat korkealla myös eilen kun kävin katsomassa tylyksi komediaksi luonnehdittua Hyvin päättyy kaikki -esitystä samaisessa laitoksessa.

Pettymys oli kohtuullisen suuri. Ensimmäisessä näytöksessä Antti Virmavirran ja Ville Virtasen sanailu toimi jossain kohtaa, mutta tahti oli kohtuullisen verkkainen. Toisessa näytöksessä lavalle saapuivat Juha Kukkonen ja Krista Kosonen. Vauhti kasvoi, mutta esitys puuroutui.

Näytelmä yritti olla vähän kaikkea olematta mitään. Ensin yritettiin nokkelaa verbaaliakrobatiaa. Välillä mentiin puskafarssin puolella. Mainostettua mustaa komediassa ei ollut juurikaan kuin lyhyet tauot kohtausten välillä. Koskettaviksi tarkoitetut ylipitkät yksinpuhelut puuduttivat. Näytelmässä ei syntynyt todellista interaktiota näyttelijöiden välille vaan lavalla oli vain neljä yksilöä ilman merkitystä.

Näytelmän pohjalla oli ilmeisesti kannanotto siirtolaisongelmaan ja päähenkilöiden nimissä sekä olemuksessa on viittauksia raamattuun. Näytelmän syvempi merkitys jää kuitenkin kohkaamisen, kynsilakan juomisen sekä Ville Virtasen Nasse-Setä imitaatioihin. Vakavista asioista voi tehdä huumoria myös sortumatta puskafarssin puolelle.

Hyvin päättyy kaikki +/-

+ Antti Virmavirran roolisuoritus. Virmavirran tulkinta kramppisesta pultsarista oli jotain niin kouriintuntuvaa, että luulin jo olevani 3B:n sporassa.
+ Alun osa dialogeista.
+ Juha Kukkosen maaninen monologi toisessa näytöksessä
- Juoni. Mikä juoni?
- Linjattomuus. Kun tehdään jokaisella jotakin, saadaan ei-kenelläkään ei mitään.
- Krista Kosonen. Miksi oi miksi? Krista, haluaisin pitää sinusta kovasti, mutta valitettavasti näyttelemisesi sai esityksen vaikuttamaan ala-asteen luokkanäytelmältä.

Kouluarvosana 6 1/2

2 comments:

Anonymous said...

Niin totta, niin totta.
Krista, anna meidän pitää sinusta. Edes ensi kerralla.
K

Anonymous said...

ootte kaikki väärässä. piste.

väärä rooli väärässä näytelmässä = huono näyttelijä? tuskin.