Hyi saatana.

Lomalla on hyvä olla. Maraton ja bileet meni nappiin:

4:17:43

Nyt lomalla eli en jaksa juurikaan tänne kirjoitella, koska on niin kiireinen ohjelma levytellä nurtsilla. Ryytykää vaan toimistoihinne perkeleet.

Se on menoa nyt.

Tsillailen himassa trikoot jalassa.

Maratonille lähtö häämöttää noin tunnin sisällä. Kovan itseluottamuksen ja ylenmääräisen leuhkimisen jälkeen juoksupäivänä alkaa tajuta mihin soppaan sitä on itsensä taas laittanut. Aamu on mennyt rasvaillessa haaroja, suihkutellessa kylmää ja kuumaa vettä polviin ja juoden nestettä. Hilusti jännittää.

Viime hetken valmistautuminen on kovin tärkeää, joten tämän takia olin eilen soittamassa levyjä Hesarilla pilkkuun asti. Stun, Tepan ja Hemin bileet olivat aivan loistavat. Koko Hesarin asiakaskunta oli pakkautunut yläkertaan, jossa soi tiukka räppi ja boogie. Ricu Flair availi sanaista arkkuaan jälleen sillä intensiteetillä, että tämän päivän bileistä on tulossa varmasti loistavat. Helmeen siis sankoin joukoin.

Nyt vetämään pastat Spaghetteriaan ja ei kun lisää paskaa housuun!

Hustlin´- Tieni maratonmestariksi

Eilen luvattu harjoitteluohjelma nyt siis luvassa. Koska olen laiska ja uskon viime hetken puristuksiin, ohessa kaksi viimeistä viikkoani treenien suhteen:

Su: Viimeinen pitkä lenkki. Pituudeltaan noin 25 km. Tarkkaa kestoa ei pysty arvioimaan, sillä olin jossain vaiheessa täysin eksyksissä jossain moottorien varressa. Olin Hyvinkäällä vanhempien luona käymässä, josta lähdin sitten maantietä pitkin juoksemaan ilmeisesti Rajamäen suuntaan. Lenkki meni iisisti, mutta illalla pohkeessa alkoi vetää suunta ja löin pääni kaappiin.
Ma: Jalat hilusti kipeänä. Katsoin kaksi elokuvaa: Aristocratsin sekä Treffit Drewn kanssa. Molemmat hyviä.
Ti: Viimeinen lenkki ennen maratonia. Pituudeltaan noin 10 km, perustöhöä.
Ke: Päivän suurimpana urheilusuorituksena söin jätskin.
To: Söin kaksi jätskiä.
Pe: Mökille elpymään. Otin tyhjennyksen ja ateriana söin koko päivän aikana 5 kuppia kahvia. Olo oli paha.
La: Aloitin tankkauksen, söin pakkauksen pekonia. Päivän urheilusuorituksena kävin uimassa (lue: tönäistiin laiturilta) ja soudin järvellä.
Su: Tankkaus jatkuu. Toinen pakkaus pekonia sekä Kabukin sushit illalla. Kolme jätskiä.
Ma: Päivän urheilusuorituksena mietin gradun tekemistä. Alkoi vituttamaan.
Ti: Jalkapallon tsekkailua. Tankkauksena yksi jätski.
Ke: Valkkailin levyt lauantaille. Nukahdin Saksan matsin aikana, enkä nähnyt 90 minuutin jälkeen tullutta maalia. Tankkaus Old Skipperissä.
To: Jalkapallon yytsimistä ja levyttelyä.

Perjantaina jatkan hyvin alkanutta tankkaamista syömällä Neronessa ja herkistelen konettani soittamalla levyjä Hesarin yläkerrassa kaverin synttäreillä. Homma näyttää siis hyvältä. Launtaina luvassa kovat bileet. Pitäisi vaan se yksi pikku maraton juosta ekana.

Random video clip: Fuck Lordi, tää on vuoden kesähitti

Maraton lauantaina

Maratonin juoksemiseen sisältyy paljon kaikenlaista turhaa glorifiointia ja outoja rituaaleja. Hiilihydraattitankkausta, lukemattomia harjoituskilometrejä ja nännien teippausta. Suurin osa kaikesta mystiikasta, joka maratonin juoksemiseen liittyy, on täysin turhaa hypeä. Ääliöt menevät maratonkouluihin, hommaavat hiilihydraattigeelejä ja laativat vuoden harjoitusohjelman. Yhtä typerää kuin vetää dopingia nostaakseen 100 kiloa penkistä.

Yksinkertaisin ohje maratonin juoksemiseen on ylös, ulos ja lenkille. Ei siinä tarvita mitään Harri Hännistä viereen sparraamaan. Jos kunto on jotakuinkin kohtuullinen, vähäisellä treenillä pystyy maratonin juoksemaan ilman sen kummempia poppaskonsteja. Täysin naurettava välivaihe on myös puolimaratonin juokseminen. Heti vaan suoraan päämatkalle. Juokseminen on siitä hyvä laji, että varusteet eivät paljoa maksa. Panosta hyviin kenkiin ja that´s it.

Itse olen lähdössä nyt kolmannelle maratonille Forssaan, aikaisemmat ovat olleet Stokiksessa. Omat ajat uhostani huolimatta ovat luokattoman kehnoja, kuten alta näkyy. Pohjakunnoltaan paremmat kaverini ovat kipitelleet 4 h allekin vielä vähäisemmällä harjoittelulla kuin allekirjoittanut. Tosin oma harjoittelumääräkin on ollut joka vuosi vähäinen, keskimääräisen viikkojuoksumäärän pyöriessä korkeintaan 20 km hujakoilla. Luultavasti paljon treenaamalla pääsisi kolkuttelemaan 4 h haamurajaa. Siitä alaspäin meneminen vaatisi ruumiinrakenteen ja elintapojen vaihtamista ja siihen en juoksemisen takia todellakaan halua ruveta. Viini, laulu ja naiset pysyköön elämässäni ykkössijalla ennen intervalliharjoittelua ja hiilihydraattigeelejä.

Rikun maratonajat
2005 4.33.18
2004 4.36.16

Miksi sitten juoksen maratoneja, mikäli niissä ei ole mitään ihmeellistä? Hyvä kysymys, johon mietin vastausta erityisesti kun oksensin 35 km kohdalla viime vuonna Tukholmassa. Vaikka sävyni on vielä täynnä uhoa, niin ei se 42 km lompsiminen aivan läpihuutojuttu ole. Kyseessä on sekoitus masokismia ja jonkin sortin itsensä ylittämistä. Luultavimmin juoksen kuitenkin ensi lauantaina kolmannen maratonin ihan vain sen takia, että maratonjuoksu näyttää komeammalta CV:ssä kuin pelkkä hölkkääminen.

Huomenna paljastan yksinoikeudella harjoitteluohjelmani.

Kesämiksaus

Kesän kunniaksi nappasin sekalaisen läjän vinyylejä kesäteemalla sotkuisesta poikamiesboksistani. Tuloksena täysin improvisoitu setti, jossa hyvää musaa ja vaihtelevia äänentasoja all the way live. Vaihdot on aika viturallaan, koska pesin tosiaan samalla pyykkiä ja kävin suihkussa. Erityisesti Killer Mikesta Sergio Mendesiin vaihdot menee aivan päin helvettiä. Biisit on kyllä kovia.

Samalla valkkailin levyjä "I Love Mallorca"- kekkereihin Helmessä ja täytyy sanoa, että levyt ovat perkeleen hyvässä ojennuksessa. Luvassa todella tiukkaa brassimenoa, räppiä ja boogieta. Loppuviikosta vähän esimakua bileiden musatarjonnasta. Samaisena päivänä käyn myös puikkimassa maratonin Forssassa, jota fiilistelen huomenna.

17.6 Odotettavissa siis kova meisseli.

"Kesän kalsaripyykit"-makuuhuonemiksaus

Tracklist

Mandrill Intro
David Banner: Cadillac on 22´s
Colored Section: Barbecue Instrumental
Maze: Golden Time Of The Day
Colored Section: Barbecue
Majik´s Theme
Jay-Z: Dear Summer
Staple Singers: Let´s Do It Again
John Legend: Number One
Potzee: Good Evening
Raphael Saadiq & Q-Tip: Get Involved
Killer Mike: A.D.I.D.A.S.
J-Boogie: Try Me (Thes One Remix)
Sergio Mendes: The Frog (feat. Q-Tip)
Talibe Kweli: I Try
Joe: Ride Wit U
Lady Apache: Who Dema Try
Flute Song Instrumental
Naughty By Nature: OPP
Average White Band: Work To Do
Recloose: Dust
Masakela: Don´t Go Loose It Baby (Ballroom Edit)
Le Tigre: Deceptacon (DFA Remix)
Jorge Santana: Darling I Love You (Underdog Edit)

Näät vain silmin

Nyt se on alkanut.

Maailman isoin, upein ja tärkein urheilutapahtuma: Jalkapallon MM-kisat. Ihmiset, jotka eivät tajua seuraavan kuukauden hienoutta ja merkittävyyttä maailmanhistoriassa eivät ymmärrä elämästä mitään.

Koska vietin viikonlopun hiljentymisretriitillä mökillä, en ole päässyt vielä täysillä MM-kisahurmaan. Matseja olen ehtinyt katsoa vasta pari, mutta tarkoitus on pian päästä kolme matsia päivässä tahtiin. Nämä karkelot ovat vain neljä kertaa vuodessa, joten niiden eteen tulee nähdä hieman vaivaakin.

Kisojen sijoittuminen Saksaan tuo loistavat mahdollisuudet kisojen seuraamiseen. Ensimmäinen päivämatsi alkaa sopivasti työpäivän jälkeen neljän maissa. Tämä matsi esitetään vain digikanavalta, jolloin baariin tulee hyökätä heti työpäivän jälkeen. Minullahan ei ole digisovitinta.

Suosikkina Englanti, jota olen veikannut mestariksi. Toivossa on hyvä elää. Suurin järkytys tähän mennessä on ollut se, että perinteinen inhokkimaani Saksa pelaa oikeasti ihan nättiä peliä. En olisi koskaan uskonut sanovani tätä. Mihin maailma on menossa?

Futisblogien aatelia
New York Timesin aivan loistava MM-aiheinen blogi. Pelastaa maailman tylsimmänkin työpäivän.

Viikon levy:

Carita-Toinen Levy (EMI, 1974)

Carita Holmströmin toinen levy (ensimmäinen suomenkielellä) on mitä täydellisintä kesämusiikkia. Caritaa on jopa jossain yhteyksissä tituleerattu Suomen Joni Mitchelliksi ja hän vastaakin levyn kaikista sävellyksistä ja sovituksista. Sanoitukset on artistin lisäksi pakertanut Juice Leskinen. Muutenkin levyllä soittaa suomen 70-luvun soittajien kerma (mm. Reiska Laine, Esko Rossnell, Pekka Sarmanto). Siinä missä Caritan ensimmäinen levy on enemmän poppimeininkiä, voidaan tätä kakkoslevyä pitää lähestulkoon jazz-levynä.

Stadin yössä suhaaville Caritan levy saattaa olla tuttu muutaman vuoden takaiselta Wahoo!-klubin kokoelmalevyltä. Kyseiselle levylle päätynyt "Näät vain silmin" onkin ehkä levyn menevin biisi ja omaa jopa tanssilattiapotentiaalia (ainakin fiksulle tanssilattialle). Muita kohokohtia ovat bossanova-henkinen "Tiedän paikan armahan", herkkä "Oon aivan hiljaa" ja Rotary Connectionin mieleen tuova päätöskappale "Kuiskaan hyvän huomenen", jonka kohottavaan sanomaan on hyvä aloittaa viimeinen työviikko ennen kesälomaa:

Hyvän huomenen nyt ilmaan kuiskaan
On aamu nyt ja kohta on päivä uus
Ja valo sisään ikkunoista tulvii
Nyt rauha on ja nyt on ikuisuus

Unet, joita näin, ne vielä mieleeni jää
Mut niistä piittaa en. Ne häviää.

Voileipää teen ja nuolen veistä
Ja tulevaisuus riippuu meistä
aamu on nyt, missä päivä on?

Kokonaisuudessaan hyvä levy, joka soveltuu mainiosti varsinkin kesän sunnuntaiaamuihin. Alkuperäisen vinyylin hinta pyörii 20 euron paremmalla puolella. CD-muodossa on ilmestynyt vuonna 2004 levy "Jos tänään tuntis´huomisen", jossa on koottuna Caritan kaksi ensimmäistä levyä sekä bonusbiisejä, joiden joukossa myös Caritan Euroviisuedustuskappale "Älä mene pois".

Suosittelen.

Barrikadeille!

Tuoreessa Imagessa on loistava Ilkka Kariston kirjoittama juttu suomalaisesta aktivismiskenestä (Image 5-6, "Hyvän puolella pahaa vastaan"), joka pisti ajattelemaan omaa säälittävää aktivismihistoriaani.

Alku oli hyvä. Ala-asteen kolmannella lietsoin kavereitani luokkakapinaan ilmoittamalla, että lopetan koulun. Opettaja poisti minut luokasta. Sitten kuitenkin alistuin yhteiskunnan vaatimuksiin ja skarppasin tapani. Vielä samana vuonna sain stipendin. Olin myynyt sieluni systeemille. Tottele, älä kyseenalaista.

Vaikka stereoissani pauhasivat Public Enemy ja Rage Against The Machine (myöhemmin The Coup ja Dead Prez), olen kulkenut nöyrästi Isoveljen talutusnuorassa ja vajonnut syvemmälle uraputken syövereihin. Soimaten itseäni, luin Imagen juttua. Ikätoveriaktivistini olivat kiertäneet ympäri Eurooppaa osoittamassa mieltään ja mellakoimassa. Itse poseerasin samaan aikaan koneiston marionettina Hyvinkään Sanomissa nuorisovaltuuston tuoreena puheenjohtajana. Hyi.

Ihailemani vallankumousjohtajat nauraisivat haudassaan mitäänsanomattomille saavutuksilleni. Olen elämässäni ollut vain yhdessä mielenosoituksessa. Sekin oli joku täysin säälittävä opintotuen nostamista vaativa kerjäysmielenosoitus. Pullamössösukupolvi kinuamassa lisää rahaa huonoilla sloganeilla. Kuin kohtalon ivana jouduin vielä maksamaan tänä vuonna viiden kuukauden tuet takaisin. Paska mielenosoitus kaiken kaikkiaan. Ei ollut edes kahnauksia poliisien kanssa, eikä kukaan joutunut putkaan.

Oikeasti olisin halunnut olla vastustamassa Helsingin kaupungin täysin ääliömäistä Stop Töhryille- kampanjaa. En päässyt mielenosoitukseen, sillä olin jonkun opiskelijayhdistyksen tilaisuudessa siemailemassa punaviiniä ja tärkeilemässä. Jauhamassa hiukset takana small talk-sontaa muiden kermaperseiden kanssa, kun sukupolveni todelliset vaikuttajat harrastivat karhunpainia konstaapelien kanssa. Kuulun kaikkien kissanristiäisyhdistysten lisäksi jopa ammattiliittoon! Häpeän itseäni.

Onneksi en ole sentään koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen. Sitä en voisi antaa itselleni ikinä anteeksi. Itseään jo pienestä pitäen puolueen Boot Campeilla marinoineet poliittiset broilerit ja järjestöjyrät saavat minut voimaan pahoin. Sympatiani ovat aina mieluummin sen polttopullon heittäjän puolella jos vaihtoehtona on jo 25-vuotiaana pelkkää ympäripyöreää poliittista jargonia lateleva . Tämä ei tarkoita, että polttopullon heittäjä olisi välttämättä oikeassa, mutta jos meillä ei ole nuoruudessa intoa ja anarkiaa, mitä meille jää? Kauluspaidat päällä patsastelevia pikkuvanhoja Petri Neittaanmäkiä, jotka eivät tiedä oikeasta elämästä politiikan ulkopuolella mitään.

Olen huomannut, että minun ja vallankumouksen välillä on yksi selkeä asia. En suhtaudu intohimoisesti juurikaan mihinkään tässä maailmassa. Tai ainakaan asioihin, joilla on suurempaa yhteiskunnallista merkitystä. "Lisää boogie-makseja levykauppoihin", "Kaupat auki 24 h", "Yö on maailman paskin bändi" tai "Ulkona syömisen pitäisi olla halvempaa" eivät ole mistään näkökulmasta tarkasteltuna riittävän vahvoja argumentteja sukupolvisodan polttoaineeksi.

Ainoita asioita, jonka vuoksi olisin valmis nousemaan barrikadeille olisi varmaankin sananvapaus. Lenny Bruce onneksi teki likaisen työn jo paljon aikaisemmin. Suomessa tilanne on muutenkin hyvä. Täällä saa sanoa vapaasti kommenttinsa ihan kenestä tai mistä tahansa.

Paitsi Lordista.

Pedon päivän jälkihöyryissä:

Peanut Butter Wolfin hevimiksaus
Tiistaipäivä on näköjään saanut muutkin kuin bloginpitäjän sekaisin. Paremmin hiphop-piireistä tunnettu dj ja levy-yhtiömoguli Peanut Butter Wolf pistää tylyä rokkimiksausta kehiin. Kovia biisejä, osa ehkä jopa liian "kovia" allekirjoittaneelle. Mötley Cruet lämmittivät kuitenkin erityisesti tämän nuoren tissiposken mieltä.

Kun ei kasva partaa, on pakko vetää viikseen

Nyt on päällä projekti.

Kesä ei ole kesä ilman kesäkampanjaa. Kesäkumien, kesäkissojen ja kesäfestareiden saturoimaan kesäkampanjakenttään tuon oman vastineeni: "Kesäviiksi 2006"-kampanjan.

Kampanjalla ei kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen, siinä ei ole mitään yleviä tarkoitusperiä eikä muutenkaan mitään järkeä. Viiksiä kasvatetaan, koska niin voidaan tehdä. Onko kysyttävää?

"Kesäviiksi 2006"-kampanjan säännöt ovat yksinkertaiset:

1. Kasvata "pelkät" (eli etuviikset)

2. "Pelkkiä" ei saa leikata, vaikka mikä olisi

3. Muu parrankasvu taasen pitää ajella joka päivä.

4. Viiksiä tulee kasvattaa minimissään kuukausi

5. Viiksien kasvattamisesta ei saa mitään muuta palkintoa kuin osallistumisen ilon.

6. Kampanjasta ei saa mainita kellekään. Viiksien olemassaoloa ei saa pyydellä anteeksi tai selitellä. Viikset tulee kantaa ylpeydellä, vaikka ne näyttäisivät kuinka törkeiltä.

Olen aikaisemmin jo vetänyt läpi saman kampanjan huonolla menestyksellä. Vuonna 2004 kasvatin viiksiä yli kuukauden. Kukaan ei huomannut koko kampanjaa. Nyt kahden vuoden tauon jälkeen koetan siis viiksien kasvattamista aivan uudella innolla. Koska "Kesäviiksi 2006"-kampanja ei tunne dopingsäännöstöjä aion sivellä heikkoa nenänaluskasvustoani erilaisilla kasvutehosteilla ja syödä viiksikasvuhormonia. Tällä kertaa kasvatan röheät viikset vaikka henki menisi.

Nyt olen kasvattanut viiksiä kaksi päivää ja en huomaa mitään eroa normaaliin. Alkaa siis tutulla kaavalla.

Random video clip-Tähän pyritään

Triple Six Mafia

6.6.06 klo 6:06. Herään kotonani, kun Lucifer laulaa minulle perkeleen hymnejä. Nytkö se maailmanloppu alkaa? Mustat enkelit liihottelevat ulkona. Kadotus on täällä! Hetken ajan heräiltyäni tajuan, että kyseessä onkin kelloradioni, joka on jostain syystä mennyt Radio Novan taajuudella. Saatanallisia säkeitä kaikki tyynni. Lordi, Yö ja Mikko Alatalo kaikki samassa tuonelan lautassa.

Pedon päivä on tietysti herättänyt kaikki vanhan vihtahousun bändärit ja tänään on lanseerattu monenlaista mephistophelesin tuotetta. Tärkeimpänä tietysti maailman rankimman bändin Slayerin uusi levy Eternal Pyre, jonka ratkipositiivinen kansikuva komistaa tämänkertaisen entryni alkua. Siinähän lilluu hurmeisessa verilammikossa monenlaista silmäätekevää tirehtööriä. Päätöntä menoa, sano.

Slayerin uuden levyn lisäksi tänään on myös ilmestynyt Omen-elokuvan uusi versio. Tunnetun Suomen mediamaailman vaikuttajan mukaan elokuva on uskollinen alkuperäiselle paitsi ettei se ole yhtään pelottava. Kuulostaa lähes samalta kuin Vaaleanpunaisen pantterin uudelleenfilmatisointi: uskollinen alkuperäiselle, paitsi ettei ole yhtään hauska.

Sen lisäksi, että olen juhlinut pelsepuubin synttäreitä syömällä verilättyjä, kaivoin myös arkistojen kätköistä joskus pari vuotta sitten kirjoittamani Slayerin keikka-arvostelun. Ilmestynyt Punakulmassa alter egoni Punakynän vakiopalstalla.

Arkistojen uumenista (2004):

Mun eka kerta… hevikeikalla

En ole juurikaan metallimusiikkia sitten hurjimpien kapinavuosieni (ala-aste) jälkeen kuunnellut. Silloisten suosikkiorkesterieni Slayerin, Anthraxin ja WASP: n levyt ovat pölyyntyneet levyhyllyssä enkä ole myöskään hevikeikalla koskaan käynyt. Kun sain kuulla mahdollisuudesta nähdä vanha idolini Slayer lavalla, en kuitenkaan epäröinyt hetkeään hypätä pedon kitaan.

Intro
”Jaa, Slayerin keikalle. Meno on varmaan aika aggressiivista, mutta kyllä sä varmaan selviät”, kommentoi hevariystäväni kerrottuani mihin olen menossa. Slayerin ja Slipknotin kimppakeikka aloitetaan asiaankuuluvalla tavalla. Olemme kokoontuneet parin metalliasiantuntijan asuntoon ja juomme Slayer- boolia* kuunnellen jonkin sortin ihmisentappomusiikkia. ”Tämä on Satyricon, kuuntele näitä melodioita” hevipoliisi hehkuttaa. Itselläni on vaikeuksia kuulla ”melodioita” kaiken örinän keskellä. Minua alkaa hieman pelottaa, kun kuuntelen porukan hehkutusta hevikeikkojen ”Moshpit”- meiningistä. Moshpitissähän fanit tönivät aggressiivisesti toisiaan ringissä ja Roskildessa Pearl Jamin keikalla kuoli yhdeksän pittiin. Itse olen tottunut räppikeikkojen ehkä jonkin verran leppoisampaan meininkiin, jossa rankkaa on jos joku välillä heittää kädet ilmaan.

Ensimmäinen säkeistö
Saavumme paikalle jonkin verran myöhässä koska Slayer- booli maistui liiankin hyvälle. Illan ensimmäinen bändi Mastodon on jo ehtinyt vetää settinsä. Slipknotkin on jo aloittanut. Minua pelottaa. Bändin keikathan on tunnettu erityisen aggressiivisesta moshpit- meiningistään. Ja voi helvetti, yleisöhän hakkaa toisiaan! Tunnen itseni kirkkaanvärisissä vaatteissani aivan muukalaiselta kaikkien pitkätukkaisten ja mustiin pukeutuneiden ihmisten joukossa.
Yritän jäädä taka-alalle, mutta kaverini repivät minut pitin keskelle. Minua tönitään joka puolelta, tulevat ala-asteen luokkienväliset kahinat mieleen. Onnekseni myös suurin osa pitissä olevista faneista on itseäni pienempiä ja pystyn tönimään takaisin. Hiljalleen alan päästä meiningistä jyvälle ja jo parin biisin jälkeen odotan jokaista uutta syöksyä pittiin tönittäväksi. Slipknotkin osaa ottaa yleisönsä heiluttelemalla keskisormea ja sylkemällä yleisön sekaan. Bändi heittää pari encorea, ja kaverini lentää lattialle. Meininki on kuitenkin pitissä näennäisestä rankkuudestaan huolimatta aika solidaarista: aina jonkun kaatuessa maahan muut pitissä olijat auttavat ylös. Onhan tässä touhussa selkeästi myös homoeroottinen vivahde; raavaat miehet tönivät toisiaan ilman paitaa kuin Antiikin Kreikan painitatameilla konsanaan. En kyllä mene siitä aspektista keskustelemaan tuon kaksimetrisen tatuoidun körilään kanssa.

Väliskittasoolo
”Se hyöty tästä, että hampaat hajos, on että saan nyt rahaa vakuutusyhtiöltä” järkeilee kaverini, joka on nauttinut ehkä pari lasia liikaa Slayer- boolia ja murskannut alahampaansa. ”Mut sunhan pitää niillä rahoilla korvata ne hampaat”, ”Aijaa”. Slayerin alkutahdit keskeyttävät syvällisen keskustelumme ja palaamme sotatantereelle.

Kertosäe
Slayerin uuden levyn nimibiisi ”God Hates us all” pärähtää Marshalleista sellaisella voimakkuudella, että meinaan laskea alleni. Korvani varmaan vuotavat verta, vaikka minulla on tulpat. Meininki pitissä on paljon intensiivisempää ja brutaalimpaa kuin Slipknotin keikalla. Lisäksi ihmisiä on enemmän ja he ovat vanhempia, isompia sekä rumempia. Tämän lisäksi suurimmalla osalla ihmisistä on maiharit ja jollain epäilyttävät niittirannekkeet. Kerään hetken rohkeutta ja syöksyn pittiin. Auts. Kyynärpää kolahtaa leukaani. Iso mustatukkainen köriläs alkaa riepotella minua. Äiti! Mietin jo hiljalleen siirtymistä taka-vasemmalle. Sitten kajahtaa vanha Slayer- suosikki ”Mandatory Suicide” ja taas mennään.
Slayerin aggressiivinen mutta askeettinen lavashow lietsoo hypnoosiin. Ihmisten tönimisessä on jotain hyvin primitiivistä mutta kuitenkin meininki pysyy hallinnassa. Näkyypä pitissä pari naistakin ja jokunen yli nelikymppinen Slayer- diggari. Siihen nähden, että Slayer laulaa lauluissaan sodasta, kuolemasta ja saatanasta, on keikalla yllättävän leppoisa meininki. Laulajakin hymyilee pitäessään välispiikkejä. Ainoana erona Kaivarin kesäkonserttiin on, että perinteisen ”Onko teillä hyvä meininki?” huudon sijasta kysytään ”Do you wanna die”. Huudan ”No” ja huomaan olevani vähemmistössä.
Koen aivan uusia puolia siitä miten kokonaisvaltainen elämys musiikkikeikka voi olla ja tunnin tykityksen jälkeen olen enemmän romuna kuin juostuani maratonin. Pittiin on syntynyt uskomaton yhteishenki ja keikan loputtua ihmiset kävelevät sulassa sovussa ulos jäähallista ja kaulailevat toisiaan. Ehkä George W. Bushinkin kannattaisi vaihtaa Garth Brooks Slayeriin ja moshata välillä, niin ei tarvisisi purkaa agressioita pommittamalla?

Outro
Seuraukset: nyrjähtänyt nilkka, kipeä leuka, heiluva hammas, tinnitus ja 13 mustelmaa. En pääse seuraavana aamuna sängystä ylös. Mutta tunnen eläväni! (Onneksi olen myös vielä elossa).

*Slayer Booliin kuuluu viru valgee kasikytäprossasta, puolukkamehutiivistettä, vissyä sekä puolukoita. Reign in blood! Lisäämällä sokeria saat Slipknot- boolia. Nautitaan asiaankuuluvan musiikin säestämänä.

Random video clip- Slayerin kovin biisi

Blogit on perseestä

If you can´t beat em, join em.

Blogit ovat ehkä typerintä ajanvietettä, mitä ihmiset ovat viime aikoina keksineet. Jotkut nimeltämainitsemattomat henkilöt jopa dokumentoivat laihduttamistaan blogin sivuille. Ketä kiinnostaa kuinka monta kaloria on päivän aikana syöty?

Ei ketään.

Blogit antavat meille mahdollisuuden päästä toteuttamaan lapsuutemme unelmia päästä lukemaan toisten päiväkirjoja. Koska päiväkirjat ovat ihmisten henkilökohtaisia, olemme luoneet illuusion, että niissä on jotain todella mehevää tavaraa. Paskan marjat. Suuri osa päiväkirjoista on maailman tylsintä luettavaa (ja itsehän olen niitä lukenut vaikka kuinka paljon) ja harvinaisen huonosti kirjoitettuja.

Kun luemme blogeja odotamme sairaassa ja pervossa mielessämme lukevamme jotain herkullisia ja paljastavia sattumuksia ihmisten elämästä. Pettymyksemme huomaamme, että blogit ovat auttamattoman tylsiä eikä ihmisille oikeasti tapahdu mitään kiinnostavaa. Totuus ei todellakaan ole tarua ihmeellisempää.

Säälittävintä tässä kaikessa on kuitenkin se, että palaamme sen jumalattoman tylsän blogin pariin heti seuraavana päivänä uudestaan, koska olemme niin saamattomia, että katsomme mieluummin vaikka Baari-ohjelmaa kuin teemme mitään hyödyllistä . Sen takia kirjoitankin juuri nyt tätä enkä gradua. Olen heikko ihminen, onnekseni niin ovat muutkin.

Internetin ihmemaailma on mahdollistanut äänikanavan tylsille ja mitäänsanomattomille ihmisille. Blogin tekeminen on liian helppoa, tämänkin aivopierun tuottamiseen on kulunut noin viisi minuuttia. Mutta tämä on sitä informaatiovallankumousta: maailma täyttyy turhasta, tylsästä ja huonosti kirjoitetusta informaatiosta. Tieto on voimaa, saatana.

Blogeja kirjoittavat ihmiset, joilla on liikaa aikaa ja oikeaa elämää liian vähän. John Lennonia mukaillen:

"Life is something that happens, while you are writing blog"

Näin ollen pidemmittä puheitta kiinnostavaan sisältöön:

Top 5 Ruokatarvikkeet joita pitää olla aina kaapissa:

1. Omenamehu
2. Oltermanni
3. Ruispalat
4. Bisse
5. Vaniljajogurtti

Random video of the day