Motivaatio

Äärimmäiset urheilusuoritukset vievät motivaation alkulähteille. Fiilikset saattavat olla pelottaviakin.

Viime lauantaina havaitsin jälleen, että minua motivoi voittaminen. Jokainen ohittamani juoksija nosti askeltani piirun verran. Maraton on myös oman itsensä voittamista. Puolen tunnin parannus oli enemmän mitä olisin itsekään osannut odottaa.

Minua motivoi myös rajojen rikkominen. Kaikki myyttisyys maratonin ympärillä huvittaa. Treeniohjelmat, sykemittarit, energiageelit ja muut maratonbisneksen sivutuotteet saavat minut voimaan pahoin. Erityisen paljon sain lisää virtaa kun ohitin näitä juoksevia joulukuusia. Olen luonut itselleni maratonista pyhän suorituksen. Ilman kelloa, verkkopaidassa ja mieli tyhjänä juoksen kohti zenmäistä tyyneyttä.

Minua motivoivat näköjään myös jonkin sortin aggressiot. Kun juostessa tuntui pahalta, mietin kaikkia ääliöitä maailmassa. En voinut luovuttaa, sillä visualisoin nämä kaikki inhoamani ihmiset maailmassa ilkkumassa minulle jos epäonnistun. Luultavasti juuri ketään ei kiinnosta, mutta tärkeintä on tunne. Eikä niitä inhoamiani ihmisiäkään ole kovin paljon, joten jouduin miettimään myös joitain fiktiivisiä roistoja.

Olen lukenut viime päivinä Raimo Summasen kirjaa, jossa hän kirjoittaa siitä, että parhaat suoritukset eivät välttämättä synny "hyvästä fiiliksestä". Ihmiset venyvät parhaisiin suorituksiin erilaisissa tunnetiloissa. Jonkin tutkimuksen mukaan suuren osan akateemisesta tutkimuksesta tärkeimpinä motivaattoreina ovat tutkijoiden keskinäinen kateus ja kostonhimo.

En kuitenkaan halua, että minun tekojeni perimmäisenä innoittajana olisivat negatiiviset tunteet. Loppujen lopuksi tärkein syy, minkä takia jaksoin maaliin simahtamatta, olivat ne rakkaat ihmiset, jotka odottivat maalilinjan takana.

Mistä sinä motivoidut?