Quentin Tarantino on elokuvan evoluutio samalla lailla kuin mitä hiphop on musiikille. Hän ei ole elokuvissaan luonut periaatteessa mitään uutta, vaan hän on ottanut nuoruutensa tuhnuisten vuokravideoiden parhaat puolet ja luo niistä enemmän kuin osiensa summan.
Hiphop on musiikin sulatusuuni. Missä muussa musiikissa voi yhdistyä koko populaarimusiikin historia? Olivat ne sitten James Brownin torvisektion sävelkulkuja tai vaikka trancesynia.
Death Proof on tyypillinen grindhouse-elokuva. Se ei kuitenkaan ole pastissi vanhoista elokuvista vaan selkeästi uusi itsenäinen elokuva. Tarantinon soundtrackit ovat myös hienoja ja hän ei hirveästi käytä uusia kappaleita. Hän onkin maininnut, että elokuvien teko alkaa yleensä sillä, että hän alkaa käymään läpi levyhyllyään.
Kaikki eivät arvosta Tarantinoa. Kaikki eivät arvosta hiphopia. Yleensä tuomitsijat ovat sivistymättömiä eivätkä tiedä taiteen taustoja. Tarantinon elokuvat ovat yksinkertaisia. Niistä voi nauttia vaikkei olisi nähnyt samoja elokuvia kuin Tarantino aikoinaan. Hiphop on yksinkertaista musiikkia. Biittiluuppi ja räpit päälle. Kun Tarantinon elokuvia ja hiphoppia alkaa purkamaan osiin taustalta löytyy kuitenkin koko populaarikulttuurin historia. Ja kun tuntee sen historian saa Tarantinon elokuvista ja hiphopista paljon enemmän irti.
Katsokaa se Death Proof ja kuunnelkaa räppiä.
No comments:
Post a Comment