Thursday, October 26, 2006

Mestariteoksia ja muita tuotoksia


Mestariteos



Ei mestariteos. Vaan ihan ok.


Päätös odottaa.

Muuttaminen on hanurista. Piste.

Eilen jätin menemättä Ovi-lehden rilluttelujuhliin, josta rakkaat ystäväni muistivat minua olemassaolostaan humalanhuuruisilla puheluilla. Meikäläinen roudasi dj-kollegani Stu Barnesin kanssa levyjä uuteen kämppääni. Nyt on ehkä kuudesosa lätyistä Ullanlinnassa.

Muutto alkoi ottaa päähän toden teolla, joten ajattelin nukkua pitkät yöunet ja ladata akkuja perjantain muuttoa/tämän päivän esipakkausta varten. Pyöriskeltyäni noin tunnin sängyssä saamatta unta kaivoin kirjahyllystä jotain unettavaa luettavaa. Käsiini sattui Dj Shadown Entroducing...-levystä tehty opus. Kyseinen levyhän on ehkä yksi maailman parhaita levyjä genrestä piittaamatta.

Kirja itsessään ei ole levyn veroinen mestariteos, mutta sen verran kiinnostavaa oli lukea Dj Shadown kommentointia, että ahmin läpyskän kertaistumalla. Taustalla kuuntelin Nobodyn Pacific Driftia. 2003 valmistunut levy saa osaltaan kiittää Dj Shadowta äänimaailmastaan. Psykedeelisestä rokista sämpläävä levy on hiottua tuotantoa, mutta erottuvat sävyt muista vastaavanlaisista puuttuvat. Dj Shadowlla ne sävyt ovat aina löytäneet.

Dj Shadowlta on myös ilmestynyt nyt uusi levy. En ole vielä ehtinyt hankkia sitä tai kuunnella sinkkubiisejä enempää. Tiedän ettei se ole yhtä kova kuin Entroducing, mutta toisaalta mikään ei ole.

No comments: