Kun sain aikoinani maratonkärpäsen pureman saliharjoittelu lopahti hiljalleen. Vielä korista pelatessani painojen kanssa tuli suhattua noin kolme kertaa vuodessa. Tällä hetkellä en ole kolmeen vuoteen käynyt salilla. Olen jättänyt ne bodariweijojen harteilla. Paitsi, että...
Eilinen ski-jumppani (älkää edes kysykö) oli peruttu ja täten päätin ihan piruillakseni käydä salilla. Sehän oli tietysti iso virhe.
En ole koskaan ollut sitä koulukuntaa, joka uskoo minkään sortin pehmeään laskuun tai kohtuuteen. Täten aloitinkin tietysti salille paluun läimäisemällä täydet vanhojen vahvojen aikojeni painot peck deckiin ja samalla menolla niskan takaa punnerrusta.
Kaikki oli tähän mennessä mennyt kohtuullisen hyvin, mutta siten oli penkin vuoro. Olen aina tietysti pitänyt huolta siitä, että kaikkien äijäilijöiden ja ääliöiden suosikkilaji penkkipunnerrus on ollut hyvässä tikissä. Parhaina kuntohuipun aikoinani tein 100 kg sarjoja ja ennätys oli 130 kg. Poissa olivat kuitenkin loiston päivät, kuten tulin karvaasti huomaamaan.
Aloitin maltillisesti 60 kg plöräytyksellä. Olo oli omituisen tukkoinen. En antanut tämän häiritä vaan jatkoin menemään. Ehkä noin seitsemännen toiston kohdalla voimat katosivat täysin. Ähisin painot rinnalla enkä saanut tankoa ylös. Onneksi tangossa oli sen verran vähän painoja, että sain jotenkin rullailtua itseni tangon alta pois.
Häpeä oli syvä. Heitin väkinäistä huumoria tapauksesta paikalle olleille ja painotin taukoani kuntosalitouhuista. Olin menettänyt maskuliinisuuteni viimeisetkin rippeet. Häivyin vähin äänin pukuhuoneeseen ja yritin heittää herjaa tapahtuneesta. Sisimpääni sattui, en saanut illalla unta. Jouduin katsomaan youtubesta Ramboja saadakseni mielenrauhani takaisin.
Tästä suivaantuneena aion aloittaa hillittömän treenikuurin. 3 lenkkiä, yksi jumppa ja kaksi kertaa salia viikossa. Tavoitteena saada itseluottamus takaisin eli 100 kg penkkiin.
Nyt lähden lenkille. Pehmeät laskut ovat nössöille.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment