Monday, February 12, 2007

Retki lyö tänä perjantaina!

Tajusin juuri miksi syön useimmiten lounaan ulkona. Einesmakaronilaatikko maistuu juuri tällä hetkellä pahalta, on täynnä lisäaineita ja jauheliha tuntuu jänteiseltä. Hyi.

Asiaan:

Helmessä tanssitaan taas perjantaina 16.2 klo 23 eteenpäin aina hamaan pilkkuun asti. Ilmaista lystiä.

Musiikkimeiningissä seilataan kansainvälisillä Hiphop-Soul-Boogie-Whatnot-vesillä. Vakionassujen meikäläisen ja Stun lisäksi levyjä on soittamassa itse herra Get Your Love eli Iso-Roba a/k/a Mokk-A-Fella. Voisin lupailla tiskijukat tuntien, että tällä kertaa jotain spesiaaliboogie- ja discomeininkiä tiedossa unohtamatta tietenkään yllätysmomentteja (Phil Collinsia?!!). Loppuviikosta yritän heittää jotain countdownia kehiin. Kovat bileet tulossa jälleen kerran.

Samaisena päivänä myös Ky-Speksin ensi-ilta. Hommatkaa liput. Olen ollut käsikirjoittamassa. Muuten en ole edes vielä käynyt katsomassa harjoituksia. Haluan pitää jännityksen ylhäällä. Odotukset ovat korkealla.

SÄÄTÄKÄÄ LIPUT TÄÄLTÄ

No comments: