I Love Teneriffe-miksaus

"I Love Teneriffe- The Epic Tales Of Balearic Bastard Prt.1"

Teneriffan matkailu on uudestaan trendikästä kuin olisi 80-luku konsanaan, joten päätin eräälle Teneriffan matkaajalle tehdä välimerellisen miksauksen kuunneltavaksi biitsillä. Koska Suomessakin on nyt mainio sää, päätin jakaa miksauksen koko maailman kanssa.

Toinen neulani päätti kuitenkin hajota, joten osassa biiseistä on särisevät ylä-äänet. Biisit ovat kuitenkin niin mainioita, että päätin ainakin muutamaksi päiväksi jättää selektion lojumaan nettiin. Ja ennen kuin kukaan puristi alkaa valittaa, ettei tämä ole baleaarista musiikkia, niin haistakaa paska.

Baleaarisuus on mielentila.

Lataa tästä (jos et edellisestä linkistä jo hiffannut)

Tracklist:

Mano Negra: The Fool
Blo: Don´t Take Her Away From Me (Akwaaba Remix)
Boney M: Bonooonoos
The Knife: Marble House (Emperor Machine Remix)
Chris Rea: On The Beach (Todd Terje Remix)
Owusu & Hannibal: What´s It All About
Diga Rhythm Band: Sweet Sixteen
Macondo: I Never Thought I´d See You Gone
Dan Mindrilla: Jotain romaniaa (Alter Ego-levyltä)
Gonzales: Ahwaii Five-O
Charlie Rouse Band: Waiting On The Corner
MPB4: Galope
Joku brasilialainen bändi
Claudio Medeiros & Victor M: The Soar
Azymuth: Gate Of Time
Bautista: Mi Vida
Gimmicks: Att Få Resa

Liner notes from Balearic bastard:

Miksaus alkaa Manu Chaon (Me Gustas Tu, ultimate kesähitti 2001) vanhan bändin dub-henkisellä rakkausveisulla "The Fool". Itse albumi "King Of Bongo" on aika suoraviivaista rokkisahausta, verrattuna muihin albumeihin.

Blo oli Nigerialainen afrobeatpumppu, joka jäi aiheetta isompien afrikkalaisten bändien aikanaan. Bändiltä ilmestyi Strutilta kokoelma tämän vuosituhannen alussa. Tätä kokoelmaa promoamaan julkaistiin yksi maksi, jossa oli remixejä orkesterin biiseistä. Akwaaban jumittava remix on toiminut tänä keväänä usean vuoden tauon jälkeen aivan kympillä. Soveltuu nurmikolla makoiluun pussikaljarepun kilistessä tahdissa taustalla.

Boney M on varmasti jokaiselle tuttu juustoisista diskoralleistaan (Rasputin & Sunny muun muassa). Bonoonos on samannimiseltä albumilta, joka ei ilmeisesti ollut enää sitten niin suuri menestys. Noussut myös viime vuosiana pienoiseksi klubihitiksi, jota ovat soittaneet pohjoismaiden huipputiskijukat Mika Snickars ja Todd Terje etunenässä. Kun metsästätte tätä albumia kirpparilta kannattaa varmistua, että levyssä on aivan upeannäköinen Boney M-juliste mukana. Tämä upea sisustuselementti roikkuu myös oman huoneeni seinällä.

Tässä miksauksen vaiheessa puhelin soi ja keskittymiseni herpaantui.

The Knife on tukholmalainen epämääräisiin neniin pukeutunut sisar-veliduo. Henkilökohtainen suosikkibiisini orkesterilta on ehdottomasti herkkä "Hangin´Out", jonka ytimekäs kertosäe " I keep my dick hangin' out of my pants
so I can point out what I want" on riipaiseva julkilausuma exhibitionismin ihanuudesta ja tuskasta. Marble House on tätä mestariteosta kuitenkin hieman seesteisempi vetäisy ja remixinä erityisesti Emperor Machinen taidonnäyte. Tämä psykedeelinen indiedisko-orkesteri on ollut korkealla allekirjoittaneen soittolistoilla tänä vuonna. Neula säröilee ja skippailee tämän biisin kohdalla erityisesti, pahoitteluni.

Norjalaisen Todd Terjen versiossa On The Beachista Rean vokaalit on otettu pois ja lopussa päädytään kiihkeisiin lattarirytmeihin. Kappale on hämmentävä dokumentaatio tunnettuuden ja kasari-statuksen voimasta. Olen pariin otteeseen jo todistanut bileissä miten tämä keskitempoinen AOR-klassikko räjäyttää tanssilattian, niin hullulta kuin se tuntuukin. Parhaiten kappale kuitenkin soveltuu nautittavaksi biitsillä makoilun, aurinkorasvan levittämisen sekä Pina Coladan kanssa.

Tanskalainen Owusu & Hannibal julkaisi viime vuonna albumin Ubiquitylla. Monet biisit olivat vähän liiankin trendikästä Sa-Ra/J Dilla-henkistä jurnutusta. Orkesterin ensimmäisen sinkun viimeiseksi biisiksi piilotettu "What´s it´s all about" on noussut omaksi suosikikseni. Loistavaa vokalisointia ja välimerellistä tunnelmaa. Vokaalit tuovat mieleen jostakin syystä Michael Jacksonin ja tässä yhteydessä se ei ole paha asia.

Jos bändin levyllä on Jerry Garcia vierailijana soittelemassa kitaraa voi veikkailla, että luvassa on happoista tavaraa. Eikä väärässä olekaan. Joillekin 8 minuuttia rummuttelua voi olla liikaa, omasta mielestäni se on vasta alkua. Diga Rhythm Bandin ainoaksi jääneen levyn ehkä helpoiten alas sujahtava kappale "Sweet Sixteen" osoittaa, että hyvään musiikkiin tarvitaan vaan iso läjä erilaisia lyömäsoittimia. Tutumpien marimban, gongojen ja bongojen lisäksi Arshad Syed soitta levyllä Duggi Tarangia. Mikä soitin se ikinä onkaan. Jollet rummuttele työpöytääsi kertaakaan tämän kappaleen aikana olet paha ihminen.

Macondo on Sergio Mendesin löytämä ajalleen tyypillinen karvaisten pitkätukkarokujen latin-rock-bändi. Herrojen omaa nimeä kantavalla debyytilla on omat hetkensä, mutta mitään aivan todellista bangeria ei ole kuten monissa muissa saman aikakauden levyissä (Coke, Sapo). Herkkine 60-lukulaisine laulumelodioineen kappale kuitenkin tuo ansaitun hengähdystauon psykedeelisestä rummuttelusta ja tasoittaa tietä romanialaiselle jazzille.

Dan Mindrilla on romanialainen jazz-heppu, jonka albumi "Alter Ego" on erittäin mainio kokonaisuus. Muuten en juurikaan herrasta tiedä mitään. Levy sattui mukaani jollain ulkomaan reissulla ja on odotellut hyllyssä ihan vain tätä tilannetta varten. Välillä hivutellaan vähän mitäänsanomattoman juustoisuuden kauheita rajamaita, mutta kappale pysyy juuri ja juuri laadukkaan puolella. Salonkikelpoinen vetäisy, joka voi soida taustalla myös ankeissa coctailpatsastelutilaisuuksissa.

Gonzales oli brittibändi, jonka albumi "Music Is My Only Weapon" on ajalleen tyypillistä disco-funklänkyttelyä. Ahwaii Five-O on oma suosikki, joka eroaa levyn muusta linjasta ansiokkaasti edukseen. Latinjazz-venkoilua, joka on toiminut hyvin myös ulkona soitettuna.

Charlie Rouse on saksofonisti, joka on erityisesti tunnettu työstään Thelonious Monkin kanssa. Hänen levynsä "Cinnamon Flower" sisältää herran versiointeja brasilaisista lauluista. Albumin ehdoton huippuhetki on Dom Salvadorin kappale "Waiting On The Corner", joka tuo varsinkin alkutahtiensa osalta mieleen Mizellien veljesten fuusiotuotannon. Kesäinen takaa-ajoanthem, jossa hyvän meiningin studiossa voi aistia. Ansiokasta piano- ja saksofonityöskentelyä kerrassaan. Toimii parhaiten avoautossa ylinopeutta ajaen.

MPB4 on brasilialainen mahtiorkesteri, joka on tehnyt urallaan aimo liudan loistavia kappaleita. Galope on upea kappale, jossa on jotenkin uhkaava viba joka vapautuu puolivälissä. Tässäkin kohtaa neula bygii alussa. Upea ääniyhteistyötä pojille. Olen myös huomannut hyräileväni tätä laulua vaikken tajua portugalista mitään: "Simbalosimbalosimbalossa Jee Pakakkomeera".

Nyt leikkaa tyhjää. Löysin sekalaisten levyjen läjästä tämän brasialaisen albumin ja kun se ei ole juuri nyt käsillä en muista mikä se oli. Ei myöskään mitään hajua mistä sen olen hankkinut tai miksi. En ollut myöskään kuunnellut sitä koskaan ennen. Aika rauhallista vokaalivoittoista brassimatskua. Täydellistä sunnuntaimateriaalia, joka on parhaimmillaan nautittuna kahvikupin, sunnuntaihesarin, pekonimunakkaan ja kauniin ihmisen seurassa.

Claudio Medeiros & Victor M, artistit jotka eivät esittelyjä tarvitse. Ehkä myös senkin takia etten tiedä artisteista mitään. Triviatietona voin kertoa, että tästä levystä on maksettu eniten tämän selektion albumeista. Eikä turhaan. Poikain albumi "Rotation" on kauttaltaan hyvä ja monipuolinen. "The Soarin" bossanovapoljento ja avaruusmaisiin sfääreihin kurkotteleva moogin ja pianon vuoropuhelu pitävät tämän keskitempoisen kappaleen kiinnostavana koko kuusiminuuttisen kestonsa ajan.

Selektion viimeiset biisit alkavat Azymuthin seesteisen kitaroinnin tahdissa. Tämän brasilialaistrion 80-luvun tuotanto on hämmentänyt minua pidemmän ajan. Olen kahden vaiheilla onko se liian sliipattua kikkelijazzia vai oikeasti aivan loistavaa sofistikoitunutta brasiliafuusiota. Riippuu varmaan vähän mielentilasta. Tämän biisin kanssa on hyvä ottaa lasillinen hyvää valkoviiniä ja istahtaa muskeliveneensä kannella aurinkotuoliin kun tarkastelee alusmaitaan.

Earth, Wind & Firessakin kitaraa soittanut Roland Bautistan omaa nimeä kantavan levyn paras vetäisy. Tämä Wayne Hendersonin tuottama levy on pääosin mitäänsanomatonta fuusiodiskoilua, mutta "Mi Vida" on upea kappale. Arvokas muistutus myös siitä, että kirppislöydöille kannattaa antaa yksi kuuntelu ennen kuin heittää ne roskiin. Jos "Soar" oli levyn kallein kappale niin tämä oli sitten halvin. Maksoin siitä huikeat 3 markkaa aikoinaan Hyvinkään helluntaiseurakunnan kirpparilla. Osoitus, että hyvän musiikin arvo on suhteellinen käsite.

Selektio päätyy hilpeään ruotsalaisveisuun "Att Få Resa", joka on cover-versio "Pais Tropical"-kappaleesta. Ruotsi sopii mainiosti kesäisiin lauluihin ja myös brasiliavedot soljuvat paljon paremmin kuin esimerkiksi suomeksi. Verratkaapa vaikka Dannyn ja Lill Lindforsin versioita "Mas Que Nadasta". Gimmicksin albumilta löytyy myös loistava ruotsinnos "Where Is The Love"-kappaleesta. Verrattuna myös moniin orkesterin harvinaisempiin levyihin tämä albumi on kohtuullisen helppo ja halpa löytää. Soveltuu mitä oivallisimmin snapsien ja rapujen seuraksi saaristossa nautittavaksi.

Näitä kuumia tunnelmia kuunnellessa tekisi itsekin mieli lähteä Retkelle.

Lapsuuden toiveet toteutuvat!

Vaikka 300 on varmasti se kiinnostavin uusista sarjiselokuvista, on seuravaa varmasti se kesän odotetuin elokuva (ainakin lapsuudessaan sarjiksia lukeneille):



Ensi-iltaan jalkaan sitten seuraavat:

Niken Transformers-kengät

Kyseenalainen Suomen ennätys Erottajalla

Luvassa historian siipien havinaa.

Tänään Erottajalla astuu levysoitinten ääreen 40+ deejiitä Okin ja Valtterin synttärien kunniaksi (synttärisankarit tunnetaan myös Erottajalla Poikana ja Hirviönä Välimereltä). Pikaisella laskutoimituksella tämä tarkoittaa, että jokainen tiskijukka soittaa levyjä noin 9 minuuttia. Yours truly myös mukana tekemässä historiaa.

Spekulaatiot käyvät tällä hetkellä jo kuumina, mahtuuko/pääsekö edes koko tiskijukkaporukka Erottajalle sisälle.

I Used To Love H.E.R

Olen löytänyt vanhan rakkauteni uudelleen.

Suhde alkoi kun olin 10-vuotias. Aluksi tapailimme satunnaisesti talomme vieressä olleella kentällä. Myöhemmin rupesimme tapailemaan säännöllisesti koululla. Ihastuin häneen ensisilmäyksellä ja rakkauteni häneen syveni koko ajan.

15-vuotiaana kiersin ympäri Suomea rakkauteni perässä. Jäädyin Rovaniemellä, meinasin joutua tappeluun Kauhajoella. Intoni tavata hänet oli niin suuri, että tapasin häntä hirveässä kuumeessa. Uhrasin lähes kaiken teini-ikäni hänelle. Kesät olivat hienointa aikaa, vietimme päivät aikaisesta aamusta myöhään yöhön yhdessä.

Välimme alkoivat rakoilla lukion lopussa. Tapailimme enemmän kuin koskaan, mutta samaa vanhaa tunnetta ei ollut. Joskus minua jopa otti päähän nähdä häntä. Loppujen lopuksi tilanne kärjistyi ja lähdin ovet paukkuen. "En halua enää ikinä nähdä häntä". Viimeinen vuosi oli vain epätoivoista yritystä lämmittää vanhaa rakkautta. Emme ainoastaan kasvaneet erillemme, revimme toisemme loppujen lopuksi kappaleiksi.

Muutin Helsinkiin, emme nähneet moneen vuoteen. Näimme muutaman kerran pikaisesti. Ilmassa oli yhä jännitettä. Viime kesänä ymmärsin, että olen huijannut monta vuotta itseäni. Minulla oli yhä tunteita häntä kohtaan. Tapasimme ja sovimme vanhat riitamme.

Olemme nykyään ystäviä ja näemme kerran-pari viikossa. Suhde on muuttunut alkuaikojen riipivästä intohimosta seesteisemmäksi. Ehkä olemme kumpikin aikuistuneet hieman. Mutta vain hieman. Eilisessäkin tapaamisessa lensivät ärräpäät useaan otteeseen. Rakkaus on sokea.

Koripallo.

I love this game.

Kukkuv*tunluuruu

Hämmentävin lööppi vähään aikaan Ilta-Sanomien niissä keltaisissa banderolleissa:

"Matti Vanhanen tiesi, missä Merikukka luuraa"

Mitä ihmettä?

Uutinen oli loppujen lopuksi tämä.

Politiikka ajaa muutenkin rankkaan suhde-elämään, kuten vasemman yläkulman otsikosta voidaan nähdä:

"Jaskarin lempi tuli kalliiksi: Ajoi takaa veitsi kädessä ja uhkasi tappaa"

Mihin on kadonnut ihan perinteinen kukkien antaminen ja kauniit sanat?

Torkkunäppäimen tuotekehitystä

Olen viime aikoina kärsinyt univaikeuksista. Syynä ei ole se, ettenkö saisi unta tai että nukkuisin huonosti. Olen vain nukkunut aivan liian vähän. Normaalin toimistorytmin ja viikonlopun yötyöläisyyden yhdistäminen saattaa välillä olla hankalaa, kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut.

Erityisesti aamuherätykset ovat hankalia. Tänäänkin näpyttelin puhelimen torkkunäppäintä 6 minuutin välein yli tunnin ennen kuin sain kammettua itseni ylös. Sitten toiminta onkin ripeää. Kaksi minuuttia ylösnousemisesta ja olin jo töissä.

Tämän seurauksena olen löytänyt aamuherätyksilleni syntipukin: puhelimen torkkunäppäimen. Ideoin hampaita pestessäni seuraavat kehitysaskeleet torkkunäppäimessä, jonka avulla itsekin heräisin aikaisemmin.

Torkkunäppäimen tuotekehitys top 5:

1. Kun painat torkkunäppäintä, se alkaa vain soida kovempaa.
2. Torkkunäppäimen painalluksesta saat sähköiskuja.
3. Piipityksen sijasta, puhelin alkaisi ladella tilin saldoa tai päivän tehtäviä. Vähemmästäkin lähtevät unihiekat silmistä.
4. Näppäimen painallus aktivoisi kämppään leijuvan tuoksun. Esimerkiksi eilen toimistossamme leijaillut EDT saisi varmasti itsenikin pinkaisemaan pian töihin.
5. Näppäimen painallus pistäisi satunnaisesti kylmän myyntipuhelun uudelle asiakkaalle. Siitä sitten nopeasti elevator pitch kuosiin.

Nokia, ota onkeesi näistä.

(On tietysti myös ehdotus 6. Riku, nuku enemmän)

Luovia yhteentörmäyksiä

Punavuoren toimistoelämän huippuhetkiä:

Tänään klo 12.15 toimistoomme pärähtää miehiseltä tuoksuva laitapuolen kulkija. Herrasmies on nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta.

Puliukko: Olen juuri päässyt vankilasta.
Toimiston pojat: Onnea vain.
Puliukko: Tulen tänne nukkumaan.
Toimiston pojat: Etkä kyllä tule. Mene puistoon nukkumaan. Siellä on kaunis ilma.
Puliukko: Olen Rööperin kundeja. Mä oon oikeasti herkkä vaikka mulla onkin alla kaksi tappoa.
Toimiston pojat: Hienoa, uskomme sen kyllä. Nyt ulos.
(Dena saadaan vihdoin raijattua pois toimistolta)

Toimistoon leijailee pistävä haju.

Metsän mies oli kohteliaana kaverina tietysti kussut housuunsa ennen kuin tuli toimistoomme vierailulle. Päivä meni jynssätessä Eau De Tenupetteriä toimiston lattialta. Innovaatiot syntyvät luovista yhteentörmäyksistä.

Google pilaa elämäni!

Googlella tulee uusia tuotteita nopeampaan tahtiin kuin ehdin pysyä perässä. Addiktoidun niistä jokaiseen ja olen koko ajan hakukonehirviön palveluiden parissa. Elämäni on pelkkää tietotekniikkaa ja vertaisverkkoja!

Päivät alkavat tietysti lukemalla uusimmat feedit Googlen personoidulla etusivulla. Tähän menee päivästä riippuen noin tunti. Kesäaikaan siirtyminen kuitenkin vaikutti, että tänään on ollut vähän käynnistämisvaikeuksia. Sitten iltaisin täytyy vielä tsekata suosikkifeedit Readerista. Juttelin juuri Samin kanssa, että menee kohtuuttoman paljon aikaa erilaisten feedien ja alan tapahtumien seurantaan. Loppujen lopuksi parhaat innovaatiot tulisivat kuitenkin, kun ei seuraisi niin intensiivisesti mitä markkinoinnin ja yhteisöllisten medioiden saralla tapahtuu ja lukisi sen sijaan vaikka Virginia Woolfia.

Ehdottamasti hyödyllisin uudemmista on ollut Google-docs. Helpottanut dokkareiden kirjoittamista ja brainstormausta, kun ihmiset ovat olleet eri paikoissa. PDF-konvertointi ei skulaa ihan niin kuin se voisi, mutta muuten mainio työkalu.

Täysin turha on ollut Google Patents. Olen viettänyt tunteja surfaillen ja lukien hämäriä patentteja (kuten vaikkapa Michael Jacksonin Moonwalk, eli "Method & Means for creating anti-gravity illusion)

Uusin suosikkini on ollut Google Analytics, jolla seuraan tämänkin blogin statistiikkaa. Hahaa, tiedän mistä te olette! Hämmentävää on esimerkiksi huomata mistä ihmiset löytävät tänne sivuille:

Top 5 hakusanaa, jolla ihmiset ovat löytäneet tänne

1. Pimp My Content
2. Tikuilla Syöminen (!)
3. Pitti rinki
4. Riku Vassinen (Sairasta, jengi googlaa mun nimeä)
5. Leijonan Parittelu (!)

Että tällaista. Olen hämmentynyt.

The Club Formerly Known As Retki Pe 30.3

Ensi perjantaina yli kuukauden odotuksen jälkeen Helmi taas räjähtää liitoksistaan. Vieraana itse "yhden miehen tungos" Varaani! Residentteinä häärivät indieherätyksen saanut yours truly ja Stubbson (ei indieherätystä, ainakaan vielä). Samat statiikat kuin ennen: 23-04, ilmainen & iso ruukku. Seuraava helmiherätys onkin sitten jo kiirastorstaina kun Ricu Flair soittaa koko illan musiikin evoluution läpi.

Executive summary:

The Club Formerly Known As Retki

On the wheels of steel, masters of espionage:

Dj MunkkiSuti formerly known as Kid Basement
Dj Bambi formerly known as Ricu Flair
Dj Disko-Muhennos formerly known as Stu

Helmessä Perjantaina 30.3.2007 klo 23-04. Ilmainen.

Tracklistejä viikon lopussa. Tervetuloa.

Lisää vaalidebattia (Parkkisen vaaliblogista)

Ehkä koen pahaa omatuntoa äänestämättömyydestäni, sillä tämä on viikon kolmas vaaliaiheinen postaus.

Marko Parkkinen ainakin tuntuu paremmalta toimitusjohtajalta kuin bloggaajalta:

http://www.marmai.fi/blog.jsp?f_id=1136285

Ai, että paras mainonta oli Kokoomuksella? Kuinka yllättävää. Sarkasmia ymmärtämättömille rautalankaa: Marko Parkkinen on Bobin sapatilla oleva toimari ->Bob on Kokoomuksen mainostoimisto->Mahdollisuus puffata omaa toimistoa kolumnistina ja valmistautua triathloniin (hatunnoston arvoinen tavoite, kyllä)

Toisaalta vaikea Parkkista on dumatakaan, jos ottaa perinteisen "ovipumppu laulaa hoosiannaa"-analogian käyttöön. Mainonnan tarkoitushan on loppujen lopuksi myydä, joten näin ollen vaalien voittajallahan se paras mainoskampanja tietysti on. Toisaalta rohkenen väittää, että Niinistön presidentin vaalimainoskampanja oli parempi kuin Halosen vaikka Halonen loppujen lopuksi voittikin.

Omasta mielestäni itse Kokoomuksen mainoskampanja näissä vaaleissa ei ollut mitenkään erityisen mieleenpainuva. Lohtanderin sitruunat norpalla oli vaalien moraalinen voittaja.

Supersankari Sauli

Vierastan henkilökultteja, paitsi jos ne kohdistuisivat minuun. Tämän takia olen seurannut huvittuneisuudella Saulin jopa fanaattisuuteen asti olevaa seuraamista.

Minäkin olen mennyt halpaan ja äänestänyt Niinistöä presidentinvaaleissa. Oma ääneni oli osoitettu hatunnostoksi hyvälle mainoskampanjalle. Sauli on minulle henkilönä täysin yhdentekevä. Saman nosteen olisi pystynyt luomaan myös Paavo Lipposelle. Ehkä jopa vielä suuremman.

Propsit Bob Helsingille. Näiden vaalien todellinen voittaja on pitkäjänteinen henkilöbrändin rakentaminen. Panostus markkinointiin maksoi takaisin neljän Saulin siivellä päässeen kokoomusehdokkaan verran.

Mikä Saulista tekee hyvän brändin:

Ulkonäkö: Vaikka Niinistö näyttääkin sammakolta ja rullaluistelukuvat herran rimpulikoivista herättivätkin enemmän oksennusta on Sauli karismaattinen ilmestys. Toisaalta jos miettii esimerkiksi pääministeriehdokkaita, ei kilpailukaan ole kovaa. Kekkosen legendaariseen habitukseen Saulilla on vielä matkaa.

Talousmies: Luvut ovat perustallaajalle vaikeita. Budjetteja väkertänyt Sauli vaikuttaa normitallaajasta mahdottoman fiksulta kaverilta. Tämän lisäksi Suomen kansa suhtautuu masokistisella rakkaudella valtionvarainministereihin. He, ketkä meitä verottavat ovat myös ylimpiä ystäviämme.

Altavastaaja: Sauli on kokenut henkilökohtaisen tragedian (vaimon kuolema), ollut itsekin lähellä kuolemaa (tsunami) ja hävinnyt presidentinvaalit (joissa hän oli tekemässä todellista ihmettä). Jokainen suuri sankari. Loppujen lopuksi Suomi rakastaa enemmän sadasosalla hävinnyttä Juha Mietoa kuin kaiken voittanutta Paavo Nurmea.

Puolivallaton poikamies: Sauli ei ole mikään absolutisti, konjakkilasi kuuluu herran käteen. Tanja Karpelan kanssa seurustelu aikoinaan ei myöskään ole julkisuuskuvalle pahitteeksi. Toisaalta Sauli ei ole juopotteleva renttu, hän on samaan aikaan kasvattanut yksinhuoltajana lapsensa.

Hyväntekijä: Sauli on ollut ulkomailla, jossa hän on välttynyt kotimaan politiikan ryvetyksiltä. Pelastavana enkelinä hän saapui eduskuntavaaleihin kokoomuksen laupiaaksi samarialaiseksi. Nyt hän vielä saa tuplapalkkaa (kuka ihminen oikeasti saa tuplapalkkaa?) josta hän lahjoittaa toisen hyväntekeväisyyteen. Onko hän ihminen enää ollenkaan?

No ei ole.

Näistä aineksista on tarkasti laskelmoiden luotu todella vaikuttava henkilöbrändi. Olen vaikuttunut ja odotan innolla mainostoimistojen sekä puolueiden yhteistyön tiivistymistä muulloinkin kuin vaalikausien aikaan.

En äänestä.

Vaalit olivat ja menivät.
En äänestänyt.

Tiedän, että tämä aiheuttaa narinaa ja mussutusta rakkaissa lukijoissani, mutta minulla oli omat syyni.

Käytännön syy: en ollut äänestyspäivänä paikalla.
Henkilökohtainen syy: ei huvittanut.

Jos eduskunta edustaa kansaa, kansan pieni yksikkö on minä. En löytänyt yhtään ehdokasta, joka edustaisi minua. Saatika sitten puoluetta. Nuorten vähäisestä määrästä hallituksessa voisin päätellä, että kovin moni muukaan ei ollut löytänyt.

"Jos et äänestä, et voi valittaa". Miten niin en? Olin ulkomailla edellisten EU-vaalien aikaan, enkä äänestänyt silloinkaan. Olen valittanut ihan normaalisti. Laskin myös oman ääneni vaikutuksen ja vaikka olisin äänestänyt vähiten huonoa ehdokasta, vaalien tulos ei olisi muuttunut ollenkaan. Että näin.

Tämän lisäksi tohdin sanoa, että esimerkiksi keskusteluni äänestämättömyydestäni "äänestäminen on kansalaisvelvollisuus"-vouhkaajien kanssa on varmasti edistänyt politiikkaa ihmisten parissa enemmän kuin yksi ääni Juha Miedolle. Äänestyslappuun nimen kirjoittaminen on helppoa, ajatteleminen ja asioiden kyseenalaistaminen useasti ei.

Lisäksi joku poliittisesti valveutuneempi voisi ehdottaa jotain suhteellista vaalitapaa parempaa metodia. Tapaus Cronberg osoittaa, että jotain mätää järjestelmässä on.

Kannattaa myös muistaa tästä vuodatuksesta, että Suomessahan on vaalisalaisuus.

Puhelimen muistokirjoitus

Nyt se viimein tapahtui.

Pitkäaikaiset blogin lukijat saattavat muistaa, että hävitin kännykkäni Japanin reissulla. Siitä asti olen käyttänyt varapuhelimenani 2003 hankittua Nokian puhelinta, joka oli jo ehkä hieman reissussa rähjääntynyt.

Rakkaassa nokialaisessani ei nimittäin enää toiminut kolmosnäppäin, joka johti siihen, että jouduin opettelemaan tekstiviesteihini Suomen kielen version, jossa ei ole d-, e- ja f-kirjaimia. Sanavarasto ainakin karttui.

Sain uuden puhelimenkin, mutta koska puhelimen muistissa oli jo niin paljon tärkeitä numeroita lykkäsin vaihtoa. Olisihan se ollut todella vaivalloista vaihdella numeroita sim-kortille edestakaisin.

Pari viikkoa sitten puhelin alkoi yhtäkkiä puskemaan koko ajan numeroa 7. Seitsemänhän on myyttinen numero, joten uskoin että tässä on ehdottomasti magialla osuutta asiaan. Tämä oli myös harvinaisen hienoon ajankohtaan painottunut sillä Seiska-ongelman sain kuitenkin ratkaistua hetkeksi, mutta samalla hajosi nappi ylöspäin. Ei tässäkään hätiä mitiä. Luetteloa voi hyvin selata myös pelkällä alaspäin-napilla.

Viime viikonloppuna kännykän näyttö meni täysin pimeäksi ja aloin jo heittää täysin toivoni. Kuitenkin kuin viimeisillä voimillaan ja taivaan lahjana (sillä meikäläisen piti kaivaa yksi elintärkeä viesti puhelimen uumenista) puhelin teki ihmeparantumisen eilen. Näppäimistä toimivat enää 0, vihreä puhelin ja tähti, nekin vain kohtuullisen pahalla väkivallalla.

Mutta sehän riittää.

Lykkäsin siis siirtoa eteenpäin. Kymmenen minuuttia kynällä kännykkää ronklattuani sain jopa herätyskellon oikeaan aikaan. Viimeistä telomista puhelin ei kuitenkaan kestänyt ja viimeiseksi kuolinkorahdukseksi jäi allekirjoittaneen herätys kello 7.00 tänään. Yritin vielä saada avattua yön aikana tullutta viestiä käyttämällä kaikkia mahdollisia työkaluja mitä mieleeni pulpahti (päällimmäisinä raaka voima ja tyhmyys).

Tuloksetta. Puhelimen mikään näppäin ei enää toiminut. Oli aika tunnustaa tappio.

Vaihdoin hartaasti aamulla uuden puhelimen käyttöön. Muutama sata numeroa hävisi sen siliän tien. Eniten harmittivat ylpeydellä vaalimani julkkisten salaiset numerot, joita olin kerännyt pitkään ja hartaasti. Olin myös kehittynyt jo aika taidokkaaksi kommunikoimaan ilman d-, e- ja f-kirjaimia. Jää siis hyvästi.

Rakas puhelin. L pää rauhassa. Palv lit vuot si hyvin.

PS: Jos joku on lähettänyt mulle viestin eilen 21-07 välillä, lähettäkää se uudestaan. Se viesti on nimittäin hävinnyt bittiavaruuteen.

Suomen road trip

Juhlistan nyt muutamaa kevätpäivää snadilla kevätlomalla. Tiistainen rankka rypistys autolla akselilla Helsinki-Turku-Tampere-Helsinki ei tyydyttänyt matkailunnälkääni. Kirjoittelenkin tätä Mikkelin työväentalolta. Edessä on kulttuurintäyteinen reissu, josta huomenna suunnataan Lappeenrantaan ja lauantaina Turkuun. Käsikirjoittajan rooli valmiin näytöksen pyöriessä on "toodella rankka" lähinnä siis nestetasapainon ylläpitoa ja hyvien läppien heittämistä.

Lomailen siis kultturellisessa seurassa jo ennen mainitsemani KY-Speksin kanssa. Meininki on hilpeä. Varsinkin kun on nukkunut alkuviikolla noin 4 h. Ollut hieman kiireitä, josta on myös johtunut blogihiljaisuuteni. Aina ei kerkeä ja matkailu avartaa. Ensi viikon loppupuolella pitäisi siirtyä runttaamaan myös se Iso G vihdoin kasaan. Hiphurraa.

Juhlistin akuuttia kevätlomaani eilen katsomalla Avenue Q-musikaalia Savoy-teatterissa. Huippuhetket "Tää perseestä on" ja "Internet on pornoa varten" huvittivat, mutta en ehkä lippujen suolaista hintaa olisi itse maksanut. Onneksi liput oli hustlattu. Kuitenkin musikaalimaailmassa aika virkistävä tapaus, jossa ruma sana sanottiin niin kuin se seisoo. Nukkien ja ihmisten yhteispeli toimi hyvin. Kannattaa katsastaa vaikka ensi viikon lauantaina ja jatkaa viereiseen Cafe Valteriin, jossa levyjä soittaa yours truly. Elektronista musaa tiedossa indiepäisellä vivahteella. Tervetuloa!

Nyt taidan mennä bäkkärille pistämään takan päälle ja avata punaviinin.
Adios rakkaat ja ensiviikkoon!

Autoilu on ihanaa!

...tai ei itseasiassa ole, mutta yritän psyykata itseäni pysymään hereillä intensiiviseen Turku-Tampere päivän road trippiin. Tähän tietysti pitää lisätä se, että olen nukkunut ehkä muutaman tunnin viime yönä. Hilpeätä kaikin puolin.

Kaiken huipuksi lähden torstaina Suomen ympäriajelulle akselilla Mikkeli-Lappeenranta-Turku-akselille.

Stupid Dance Music!

Edellisen viestin innoittamana suuntasin takaisin juurille (Hyvinkäälle siis, en Ouluun). Syynä ei kotiseuturakkaus vaan mummon huomiset 80-vuotisjuhlat. Kunnioitettava ikä kaiken kaikkiaan varsinkin kun itse vasta kolkuttelee elämän ensimmäistä kvartaalia.

Viime aikoina itse kukin on ollut aika fiiliksissään uudesta tanssittavasta "indie"-kamasta. Indiehän itsessään on mielenkiintoinen termi, jonka määrittelyyn tämä blogi olisi riittämätön väline. Kuitenkin kaiken uuden räppiräimellyksen, baltimoren, "balearican" ja muun "vanhan musan" diggailun lomassa on tullut hankittua aika paljon uutta tanssittavaa rokkia tai rokkaavaa tanssimusaa.

Genreistä viis, bileet on pystyssä, kun näitä soittaa. Vaikka olisi yksin kotona. Ohessa esiteltynä 10 valiota, joista löytyy videot. Mukana myös ihan pelkkää tanssimusaa ilman rokin häivääkään. Ja nää on ilmiselviä valintoja, kun en mä tästä musasta juurikaan mitään tiedä muuta kuin, että nää on ehkä parasta tanssimusaa just nyt.

"They can call it indie, nu-rave or electroclash, but I just call it Stupid Dance music" TOP 10

1. Rapture: Wooh! Alright! Yeah!
2. Hot Chip: Over & Over
3. !!!: Heart Of Hearts
4. Klaxons: Gravity´s Rainbow
5. Architecture in Helsinki: Do The Whirlwind
6. New Young Pony Club: Ice Cream
7. Datarock: Fa Fa Fa
8. Le Tigre: Deceptacon
9. CSS: Let´s Make Love and Listen To Death From Above (LIVE)
10. Bloc Party: Helicopter

Huhuja uudesta "Indiedisko"-klubista on myös liikkunut kaupungilla.

Kotiseuturakkautta?

"Näytä passi. Se on raakaa dataa"

Vai onko? Omassa passissani lukee syntymäpaikan kohdalla Oulu. Olen asunut Oulussa peräti puoli vuotta. En siis voi väittää olevani syntyperäinen oululainen, vaikka tiedänkin mitä "Alakkonää mua" tarkoittaa.

Kysyttäessä mistä olen on vastaus helppo: Hyvinkäältä. Olenhan asunut siellä suurimman osan muistamastani elämästä. Mitä se minulle merkitsee, onkin hankalampi kysymys. Monella on viha-rakkaussuhde kotipaikkaansa. Sinne halutaan jossain elämän vaiheessa palata tai siellä vierailu aiheuttaa inhon puistatuksia. Kun suurin osa kavereistani muutti pois Hyvinkäältä ovat syyt siellä käymiseen vähentyneet koko ajan. Luultavasti kun vanhempani muuttavat Hyvinkäältä pois, minulla ei ole enää mitään syytä palata sinne koskaan.

En toisaalta inhoakaan vanhaa kotiseutuani. Se on vain täysin mitäänsanomaton. En puhu hassulla murteella, minulla ei ole paikkakuntani suosikkijoukkuetta (koska kaikki joukkueet ovat niin paskoja) missään sarjassa ja suurin julkkis seudulta on curling-tähti. Hyvinkää ei jätä jälkeä asukkaihinsa. Parasta nuoruudessa oli, että Hyvinkäältä pääsi helposti ja nopeasti Helsinkiin. Kun muutin Helsinkiin tajusin ettei täälläkään ole juuri mitään ihmeellistä. Vaikka vietän suurimman osan viikostani tiukasti Viiskulmassa lukuunottamatta säännöllisiä sporamatkoja Alppilaan ja Arabiaan, en ole silti vieläkään täysin kotona. Tuskin tulen koskaan olemaankaan.

Vierailut Hyvinkäälle ovat minulle rauhoittumisretkiä. Juoksiessani vanhojen leikkikenttien ohi, en tunne kaipuuta tai haikeutta. En ole nostalgisoiva ihminen. Minulla ei juurikaan ole valokuvia menneistä teoista (ehkä hyvä niin), olen hävittänyt aikojen saatossa kaikki pystit, kunniamerkit ja todistukset jotka olen saanut ja pyrin aina miettimään elämäni pari projektia eteenpäin. Harvemmin tulee myöskään mietittyä mistään asioista, että ne olivat paremmin ennen. Karkit maistuivat ennen paremmilta, mutta toisaalta eipä niitä tule enää juuri syötyäkään.

Nykyään kun minulta kysytään mistä olen, vastaan että olen juureton tai koditon. Ensinnäkin siten saa ilmaisia drinkkejä. Toisekseen se kuvaa hyvin pitkälti ajattelutapaani. Jossei juurru mihinkään paikkaan, on aina uutta löydettävää ja sopeutuu kaikkialle muttei ole täysin tyytyväinen missään. Se on hyvä olotila.

Kotini on siellä missä itse olen.

Kirjoituksen innoitti toisen Hyvinkään kasvatin Ari "Paska" Peltosen kirja Pallinaama.

Pääministerimme ruokailutottumukset

Vaalien mainonta on sujunut aika rauhallisissa merkeissä. SAK:n hyllytettyjen mainosten "Takkahuone" ja "Ruokapöytä" lisäksi ei ole juurikaan mitään järisyttävää mainosten puolella ollut. Nämäkin hyllytetyt mainokset ovat sanomaltaan aika yksioikoisen urpoja, mutta Oiva Lohtander on aina mainio.

Paras guerrillamarkkinointikamppis on tähän mennessä ollut Susan Kurosen kirja. Ja tietysti Vanhasen pussiin. Matti Vanhasen ongelmanahan on ollut, että hän vaikuttaa hieman etäiseltä ja epäinhimilliseltä. Tämä varmasti johtuu täysin siitä, että se pitää täysin paikkansa. Keskustalle Kurosen kirja on taivaan lahja. Suomalaiset rakastavat altavastaajia ja kansan syvät rivit lämpenevät uuniperunaa syövälle maatalon miehelle.

Kuronen on taasen hyvä maalitaulu. Oman edun tavoittelija, josta kukaan ei voi pitää. Toisaalta, jos kirjoittaa kirjan "Pääministerin morsian", jonka alunperin piti olla "Vuosisadan rakkaustarina" ei olekaan kovin vahvoilla. En ymmärrä Kurosen motiiveja, sillä ei tuon kirjan kirjoittamisesta nyt niin paljon rahaa saa. Lupaankin äänestää Keskustaa, jos joku myöntää, että kirja on osa Keskustan vaalikampanjaa sillä näin nerokkaita kamppiksia harvemmin keksitään.

Itse olen kuitenkin huolestunut Vanhasen ruokavaliosta. Mikäli Kurosen paljastukset Vanhasen ruokatottumuksista pitävät paikkansa olen häpeissäni.

Ymmärrän allergiat ja eettisen ruokavalion. Nirsoilua en ymmärrä. Eikö Vanhaselle opetettu lapsena syömään lautasta tyhjäksi? Vanhanen ei Kurosen kirjan mukaan syönyt mausteisia ruokia. Luulisi professorin pojan pääsevän maistamaan eksoottisia makuja lapsuudessaan. Tai ehkä Tatu Vanhanen on syöttänyt rotuoppiaan vain uuniperunoiden ja pihvien joukossa.

Olin aina pitänyt Vanhasen absolutismia tiukkana vakaumuksen asiana, mutta viimeaikaiset ruokavaliopaljastukset näyttävät asiat uudessa valossa. Vanhanen onkin vain ruokajuntti, joka ei ole koskaan oppinut juomaan viiniä. Vanhanen myöskin piti pizzasta, kun siinä ei ollut tomaattimurskaa tai juustoa. Anteeksi nyt vaan, se on leipä eikä mikään pizza. Kokis siihen päälle on parasta. Eli keinotekoisesti tuotettu hampaita syövyttävä monikansallinen sokeripommi on ihan ok, mutta valkosipuli ei. Just.

Joku saattaa kysyä, miten tällä on mitään tekemistä vaalien kanssa? Paljon. Olethan mitä syöt. Saman ruoan tarjoaminen aina treffeillä kielii mielikuvituksettomuudesta. Suudelmasta kieltäytyminen jos toinen tuoksuu valkosipulille kertoo taasen julmuudesta. Haluanko maatani johtamaan julman ja mielikuvituksettoman johtajan, joka jättää seurustelukumppaninsa tekstiviestillä?

Vanhanen ei myöskään katso jännityselokuvia sillä ne ovat liian pelottavia. Just.

Roskan yliannostus

On taas se aika vuodesta, kun iltapäivälehdet käyvät vajaakierroksilla. Kun maikkarilla pyörii niin "Tanssii tähtien kanssa" kuin "Idolskin" ei lööpeistä ole puutetta. Eilinen oli hyvä esimerkki. Molemmissa iltapäivälehdissä komeili Jani Sievisen kuuma tanssi. Aargh. Ketä kiinnostaa? Kuuman tanssin takia esimerkiksi erittäin oleellinen Britney-uutinen sai vain pienen maininnan.

Toisaalta lehden teko helpottuu. Lööppejä ei tarvitse kaivaa jostain luovuuden lähteiltä vaan voi ottaa valmiiksi saneltuja uutiskulmia maikkarin pr-toimistolta. Sitten jos tapahtuu jotain oikeasti uutisoitavaa, kuten tämänpäiväinen Kimmo Sasi-turma voi Sami Sarjula-jutun heivata pienemmälle. Ja kuka helvetti on Sami Sarjula?

Älkää käsittäkö väärin, arvostan roskaa suuresti. Vietän huomattavan osan vapaa-ajastani lukien roskajuttuja ja katsellen roskaelokuvia. Hyvän viihderoskan tekeminen vaatii kuitenkin enemmän taitoa kuin vain kykyä ammentaa Idols-kilpailijoiden taustasta. Kesäisin Suomen taidokkaimmat roskamaakarit pääsevät vauhtiin:

"Uroshirvi ui oluttehtaalle"
"Siili hyökkäsi jalkaan"
"Savusiika myrkytti pariskunnan"

Tällaiset otsikkohelmet vaativat todellista osaamista ja ymmärrystä taiteen hienoista yksityiskohdista.

Luin tänään uutta Imagea ja en päässyt tositv-jätöksiä karkuun siinäkään. Kauko Röyhkän haastattelussa paljastettiin, että Kaukoa oli pyydetty tanssi tähtien kanssa- ohjelmaan. Kauko oli kuitenkin kieltäytynyt, koska pelkäsi, että hänellä alkaa stondata.

Lopetan tällaisen roskan lukemisen ja keskityn vain laatudokumentteihin.

Uusi loistava musablogi avattu

Suomen paras deejii ja muutenkin loistojäbä Sampo Axelsson a/k/a Dj Anonymous on avannut uuden sivun. Hyviä keloja, läppiä ja klippejä musasta:

www.djanonymous.fi

Kannattaa ehdottamasti tsekata ainakin Sampon erittäin akuutti editti Fat Joen "Make It Rain"-remixistä. R.Kellyn sanoitukset ovat kovinta runoutta tältä vuodelta:

"Ask me what my name is, stupid b*tch I´m famous"

"I order one bottle, then I fuck with one model
I order more bottles, now I got more models"

"Ask your girfriend my name, I bet she goes
SKEET SKEET SKEET-weatherman make it rain"

R.Kelly. Hieno ja ennen kaikkea herkkä mies.