Riku Tokiossa Osa 4 MASSIVE EDITION: Miksaus/Levyfiilistelyjä

MASSIVE UPDATE!



Possella on ilmeisesti tylsää kesäduuneissa tai muuten paljon sluibailuaikaa, sillä uusia blogiturinoita on pyydetty allekirjoittaneelta sen verran ahkerasti. Nyt sitä itseään sitten saa niin uuden miksauksen kuin Tokion levybisneskuvailuiden muodossa. Jokseenkin friikahtaneena levynörttinä (ja tän blogin myötä nykyään ihan muutenkin certified nörtti) olen aina digannut liner noteseista, joten väänsin vielä kakkososamiksailusta sellaiset.



Ricu Flair: Greetings From Tokyo Prt.2 Old Shieet

Track List & Liner Notes Madness

Jimi Hendrix & Curtis Knight: Happy Birthday (Flashing/Capitol LP)

Meininki alkaa rokilla menolla kepittäjien kuninkaan Jimi Hendrixin ja Curtis Knightin hyvin rullaavalla kappaleella Happy Birthday. Prässi levystä (Flashing) on vähän heikko ja muutenkin levy on nauhoitettu huonosti. Paskojen saundien taakse kuitenkin kätkeytyy useampikin hyvämeininkinen kipale. Hendrixhän on kaikin puolin herra ja hidalgo, mutta tämä levy ehkä herran soulhenkisempiä. Curtis Knight vokaaleissa.

US69: Yesterday´s Folks (Yesterday´s Folks/Buddah LP)

Todella deeppi bassolinja päräyttää tämän klassikkostygen alkuun. Laulaja Bill Durson ääni on aika raffi eikä todellakaan niitä kaikkein sielukkaimpia. Muuten biisi on kuitenkin yksi kovimpia rockfunk-kipaleita. Levy kokonaisuudessaan on muutenkin erittäin mainio hankinta.

Skin Alley: So Many People (Two Quid Deal/Stax LP)

Täysin kannen perusteella ostaman lätyn paras revittely. Kannessa Mikki Hiiren näköinen hiiri esittelee kädessään olevaa juustoa ja takapuolella kukkapaitaiset progehipit hengaavat samaisen siimahännän kanssa. Staxille levyttänyt valkonaamaorkesteri jatkaa miksauksen huonojen vokaalien, mutta hyvän jamittelun linjaa. Lopun tiluttelu uppoaa ainakin meikäläisen progressiiviseen luonteeseen. Orkesterin tätä aikaisemmat levyt kai vielä enemmän progetavaraa.

Cymande: Fug (Second Time Round/Janus LP)

Cymanden kakkoslevyn helmibiisi ja ehkä myös albumin helpoin kappale. Kaikki elementit, jotka tekevät bändistä yhden kaikkien aikojen suosikeistani ovat läsnä. Tiukka bassolinja pistää pään heti nyökkäämään ja vokaalit jälleen Cymandelle ominaisesti erittäin nostattavia. Lätty on ollut pitkään hankintalistalla, mutta nousevan auringon maassa kysyntä ja tarjonta vihdoin kohtasivat. Kokonaisuudessaan ei ehkä niin täydellinen kuin Cymanden ensimmäinen levy, mutta kasvaa kuuntelujen myötä.

Robin Kenyetta: Gypsy Man (Gypsy Man/Atlantic LP)

Vetyperoksidiblondistaan tunnetun saksofonintöräyttelijän samannimiseltä albumilta oleva jamittelu. Nyrjähtäneellä breikillä alkava biisi menee välillä aika kikkelöintisooloiluun, mutta paketti pysyy silti kasassa. Torvien lisäksi biisi tarjoaa tiukkaa kitarointia. Muutenkin Robinin yksi parhaista levyistä.

Headhunters: I Remember I Made You Cry (Straight From The Gate/Arista LP)

Kaikille Mobb Deepinsä kuunnelleille kappaleen pitäisi olla tuttu. Loppua kohden menee liialliseksi länkytykseksi, mutta breikki on kova. Muu levy on sitten myös aikamoista fuusiosontaa niin kuin levyn ilmestymisvuodesta 1977 voikin aavistella.



Coke: Na Na (Coke/Sound Triangle LP)

Tästä levystä tietää jo heti kannesta (blogin alussa), että kyseessä on tiukka levy. Alkaa (jälleen) täydellisellä rumpubreikillä, jonka jälkeen jatkuu timantinkovana lattarifunkrallina. Tiukan orkesteroinnin lisäksi kannattaa huomioida tiputtavat sanoitukset, joista seuraavassa esimerkkiä:

Some people think life easy
and others say it´s tough
other people tell me they just had enough
I´ll tell you all the answer
we just gotta love each other
Life could be much better
if we had sex together

Bwanan ohella reissun kalleimpia ostoksia, mutta joka ikisen jenin arvoinen.

Fuzzy Haskins: Fuz & Da Boog (A Whole Nother Thang/Westbound LP)

Funkadelicin kitaristin biisissä hektinen rumpubreikki avaa taas pelin, jonka jälkeen torvisektio on taattua Funkadelic-laatua Ei vokaaleita vaan päätä nyökyttävää discofunkpumppausta. Levy muutenkin yllättävän hyvä, eräs tasaisimmista Parliament-artistien soolotuotoksista. Fuzzyhan oli myös ensimmäinen Parliament-kaveri, joka sai soolodiilin.

Jon Lucien: Mi Vida (Premonition/Columbia LP)

Mi Vida on tämän vokalistivirtuoosin muuten aikalaisen lässähtäneen levyn huippuhetki. Niitä harvoja biisejä, joiden toivoisi vain jatkuvan pidempään. Lucien omistaa yhden parhaimmista äänistä mitä maa päällään kantaa ja tässä Brasil-rallissa tuo jumalainen ääni pääsee taas oikeuksiinsa.

Marku: Zi Zambi (Marku/Underground LP Brasil)

Entuudestaan tuntemattoman brasiliaisen vokalistin levyn aloitusraita. Hyvät vokaalit ja vaihteleva biisi. Herran levy on pyörinyt ahkeraan soittimella viime aikoina. Mitään tajunnanräjäyttäviä bangereita tai tanssilattiatäsmäpommeja ei vinyyliltä löydy, mutta muuten tarjolla on erittäin leppoisaa kesämusaa.

Bwana: Chapumbambe (Bwana/Caytronics LP)

Tässä on yksi niistä tunnetuista breikkilevyistä, joilla tuottajavelhot flossailevat Wax Poeticsin lehtijutuissa. Ihan syystäkin myös: tässä levyssä on tyylikkään kannen lisäksi todella kovia lauluja, joista tämä perkussiopainotteinen jollotus on malliesimerkki. Alun Santana-meininki muuttuu loppua kohden todella maaniseksi rumpuhullutteluksi, joka kolahtaa meikäläiseen kuin skumppa tyhjään vatsaan konsanaan.

Paul Horn: Salvador (Altura Do Sol/Epic LP)

Huilistiguru tarjoilee tässä aimo annoksen trooppista sekoilua. Kansi on erittäin kuumottava, jossa joku voodoosarvijaakko näyttää kieltä. Meno äityy myös biisissä jossain vaiheessa aika mystiseksi ja voin kuvitella, että poppamiehet tekiessään voodootaikoja ovat kuunnelleet juuri tällaista rokkaamista.

Patsy Gallant: Te Caliante (Patsy!/Attic LP)

Oijoijoi! Tätä biisiä olen luukuttanut kämpässä aivan banaanina. Kanadalaisen laulajatähtösen scat-rallattelu saa huononkin duunipäivän maistumaan jälleen caipirinhalle ja Brasilian naisrantalentopalloilijoilta. Kävin nauhoittaessani tätä selektiota tiukkaa henkistä kamppailua siitä, otanko hunajaäänisen Patsyn levyltä tämän vai yhtä loistavan ”It All Comes Aroundin”. Koska meininki oli vääntynyt tässä vaiheessa lattarihenkiseksi, Te Caliante tuntui paremmalta valinnalta.

Leon Thomas: Umbo Weti (Leon Thomas In Berlin/Flying Dutchman LP)

Hypnoottinen livejoikailu, jota joku voisi rienata jopa aika jumittavaksi. Rytmi siis pysyy vaikka välillä mennään improvisoinneissa syville sielun syövereihin. Mukana aimo annos Thomasin bravuuria eli afrikkalaista kurkkulaulua (tunnette kun kuulette). Kokonaisuudessaan levy yksi parhaista livetaltioinneista, jossa ei ole heikkoja kappaleita.

Blowfly: Fuck The Pain (In The Temple Of Doom/Oops! LP)

”Fuck the pain and taste my acid rain!” Ettei miksaus menisi liian vakavaksi, oli pakko tietysti ottaa Blowflyta mukaan. Tuon Amerikan Junnu Vainion diskografia on loputon aarreaitta räävittömiä kappaleita. Osaltaan tämä törkyturpa on tehnyt levyjään aikamoisella sarjatuotannolla, mutta lähes jokaiselta levyltä löytyy jotain hyvää. Myös lähes joka levyjenhakureissulta ulkomailta löytyy uusi Blowfly-levytys (nyt 2 kpl). Myöhempää Blowfly-rietastelua, joka ei musiikillisesti yllä alkuaikojen funkhelmien tasolle, mutta sanoitukset ovat taattua tavaraa. Omistettu niille joille alapäähuumori uppoaa, minulle tietystikään ei.

Shalamar: A Night To Remember (M & M Edit) (Solar UK 12”)

Vihdoin! Sain pitkään wantlistillä roikkununeen kasarihitti vihdoin 12”-sinkkuna tosin vasta brittipainoksena. Näin myös harvinaisen Solar US-promon reissulla, mutta hinta oli sen verran päätähuimaava, että lätty jäi odottelemaan optiomiljönäärilevykeräilijöiden jenejä. En kuitenkaan valita, editti on tehty hyvällä maulla levy soi hyvin ja hinta oli noin kymmenesosa jenkkiversiosta. Biisihän itsessään on yksi täydellisimmistä boogieklassikoista, joka jokaisen tulee tietää. Jostain syystä tämä on ollut myös kesän yksi eniten mehustamiani biisejä, ehkä johtuen tästä hämmentävästä videosta. Lunastaa paikkansa myös miksauksella muistutuksena siitä, että tuli sieltä Japaniasta hankittua myös ihan tanssittavaa diseä eikä pelkästään hämärää bongorumpurokkia tai avantgarde-jazzia.

Sinnamon: Thanks To You- Fierce Reprise (Beckett 12”)

Loppuun päräytetään vielä toinen boogiestyge. Fiilistelyn vuoksi ei kuitenkaan mainiota vokaaliversiota vaan teknomaisiin sfääreihin kohoava Fierce Reprise- versiointi. Tähän on hyvä päättää Japanin levykultakaivosten palvominen ja suunnattava katse kohti seuraavia levynmetskausreissuja.

Shoppailua Tokiossa Osa 1-Levyt

Kuten oheisesta miksauksestakin huomaa, mukaan tarttui jotain vähän harvinaisempia vinyylejä sekä sitten muutamia unohdettuja halpoja löytöjä. Kaiken kaikkiaan Tokio on ollut valikoimiltaan ehdottomasti överein paikka levyjenhankintaan. Monessa instanssissa mehustetut Lontoo ja New York jäävät levyjen määrässä ja laadussa selkeästi jälkeen, tosin muuten fiilikseltään saattavat olla mukavampia.

Mitään osoitteita kaupoista en jaksanut kirjoittaa, koska pelkillä osoitteilla ei juurikaan mitään tee. Varsinkaan jos hilluu ympäriinsä kämäisillä metro- tai Lonely planet-kartoilla niin kuin allekirjoittanut. Investoikaa siis hyvät ihmiset kunnon Tokion karttaan, jossa on myös kadunnumerot, kun lähdette reissuun. Levykauppoja löytyy kyllä kun vain katsoo ympärilleen. Muutenkin Tokiossa ostellessa hyvä pitää silmät auki, sillä parhaat kaupat ovat yleensä hämärissä porttikongeissa tai neljännen kerroksen parvekkeella.

Levyshoppailun plussat ja miinukset Tokiossa:

+ Paras valikoima about missään. Jokaiselle genrelle löytyy omia puotejaan ja isoissakin lafkoissa (HMV jne.) on hyvin tarjolla vinyyliä.
+ Kauppoja paljon erityisesti Shibuyassa. Kävelee vain Shibuyaa pitkin niin kauppoja löytää joka puolelta. Levypuoteja löytyy myös muilta alueilta, mutta itse keskityin Shibuyaan, jossa tarinoiden mukaan eniten vinyylilevyjä neliömetriä kohden koko maailmassa. Myös kaikilla muilla alueilla löytyy kauppoja, mutta Shibuya sekä Shinjukussa ainakin määrällisesti eniten. Laatukin päihittää peruslättytorit mennen tullen.
+ Hinnat kohtuulliset, kun jaksaa etsiä. Paljon ylihinnoiteltuja levyjä kuitenkin joukossa, joita voi kauhistella/naureskella. Kannattaa nähdä vaivaa levyjenkaiveluun eikä ostaa niitä herkkujaan heti ensimmäisestä eteen tulevasta levykaupasta sillä kovaa kakkaa on liikkeellä. Sairaimpia ylihinnoitteluja: Wilton Place Street Bandin: I Love Lucy 12” (50 euroa!) tai Kool G Rapin Poison (200 euroa!).
+ Erityisen paljon vanhaa räppiä ja raregrooveosastoa. En ole ikinä nähnyt niin paljon hyviä levyjä niin vähässä ajassa.
+ Uutta musiikkia ja spesiaaleja. Dance Music Recordsin pelkkiä uusia hiphop-promoja sisältävä osasto on näkemisen ja kuulemisen arvoinen. Muutenkin kaikenlaisia herkullisia ”Japan only” tai ”Cisco Records Special”-levyjä löytyi. Näistä namipaloista osa löytyy myös ”Greetings from Tokyo-Part 1”-miksauksesta.
+ Hyvät kuntoluokitukset. DJ-käyttöön hieman rahisevia levyjä ja kuluneita kansia kohtuullisen hintaan. Muutama halvempi levy, jonka ostin suoraan hyllystä ihan mint-kondiksessa, vaikka oli merkattu kuntoluokkaan B (vastaa jotain VG+). Toisaalta levyt usein muovitettuja, joten niiden kuntoa välttämättä muutenkin vaivalloista tarkistaa. Hommaa vaikeuttaa myös myyjän kyylääminen haukkana vieressä kun monessa paikassa muovituksia ei saa avata. Itsellä kaikki hankitut levyt olivat joka tapauksessa erittäin mainiossa kunnossa.

-Metskailu hieman virkamiesmäistä touhua. Paikalliset keräilijät selaavat levyjä päätähuimaavalla nopeudella, jolloin levyihin uppoutuva eurooppalaisturisti tuntuu jäävän jalkoihin. Erityisesti Disc Unioneissa tämä korostui kun myyjät lajittelivat esiliinat päällä hirveitä läjiä levyjä
-Kaupoissa monesti huonot kuuntelumahdollisuudet ja ärsyttäviä ”3 levyä kerralla kuunteluun”- rajoituksia.
- Hämäriä merkintöjä osissa levyissä. Käytettyjen levyjen osastoilla pyörii myös uusintapainoksia ja muita outouksia. Syynää levyt siis tarkasti, ettei tule ostettua japaniprässiä alkuperäisen sijasta.
- Levykauppiaat universaalin huonoja asiakaspalvelijoita, mutta asiantuntevia. Muutamassa paikassa sain kyllä todella hyvää palvelua ja neuvontaa kielimuurista huolimatta, mutta pääosin Lifesaver-Funkiest-akselin loistavaan palvelumentaliteettiin tottuneille luvassa on siis kylmää suihkua, mutta hikisiin levynatseihin jo aikaisemmilla reissuillaan törmänneille täysin tuttua huttua. Tinkiminen on myös harvinaisempaa kuin muualla maailmassa.
- Boogie- ja diskomakseja ei niin hyvin liikkeellä kuin esmes Nykissä. Siltä osastolta ei tullut tällä kertaa niin erikoisia löytöjä. Toisaalta tältä saralta löysin parhaan kaupan Shinjukussa siinä vaiheessa kun luottorajat oli jo ylitetty, että tämä on ehkä katkeran miehen puhetta. Discobiisit olivat usein myös "Eurobeatin" joukossa, jossa Salsoul- ja Prelude-klassikot lojuvat sulassa sovussa Ace Of Basen tai Laura Braniganin kanssa.
- Japanilainen keräilymentaliteetti. Kaikissa kaupoissa oli kaikki maailman mahdolliset hinnoitteluoppaat ja ebayt auki, ettei varmasti mikään harvinaisuus ole väärin hinnoiteltu. Todellisia megalöytöjä halpaan hintaan teki kyllä vähiten mitä missään paikassa, mutta vastapainona oli tietysti kova valikoima. Hyvistä lätyistä joutuu maksamaan hyvien lättyjen hinnan. Näin se maailma pyörii Eskoseni.

Joitain japanilaisia hyväksihavaittuja kauppoja:

Disc Union (Shibuya & Shinjuku)
Cisco (Ainakin viisi kauppaa eri genreille. Reggae- ja hiphopliikkeet kiinnostavimpia)
Manhattan Records (Shibuya)
Vinyl Planet (Shibuya)
Next Records (Shibuya)
Dance Music Records (Shibuya)

+Iso määrä muita kauppoja, joissa maksoin käteisellä, eivätkä löydy synkästä luottokorttilaskustani.

Eiköhän tämä materialismin ylistyshymni riitä tältä erää? Ensi kerralla fiilistelen sneakereita ja hattuja, jonka jälkeen siirrytään sitten henkistymisen lähteille, kun Riku seikkailee temppeleissä ja Japanin yössä.