TIEDOTE: ROSIS LIEKEISSÄ!

ATTEEENCHUN!


Kovimmat bileet miesmuistiin. Deejiit aivan tikissä ja yleisö helvetin hyvä. ARVOSTAN.


Dj Fiskars, Sir Nenis, Ricu Flair & Flipperi

Kuvat pöllitty ilman lupaa Okilta, kiitos.

Arvovaltainen raati on siirtynyt vuorelle päättämään voittajaa ja se julkistetaan pian.

"Fresh Like Damn"-kilpailu!

Nyt on tilaisuutesi voittaa tämän hetken halutuin t-paita "Fresh Like Damn". Vastaa oheiseen kysymykseen comments-osioon ja ole kulmakuntasi suosituin tyyppi.

TEHTÄVÄ KUULUU: SUOMENNA FRESH LIKE DAMN.
Esim. Tuore kuin parsa.

Paita on miesten kokoa L, eli sopii normaalikokoisille miehille ylle ja naisille alle.

Vastausaikaa on perjantaihin klo 17.30 asti. Kunnianarvoisa arvosteluraati palkitsee parhaan suomennoksen. Arvosteluraati on helvetin arvovaltainen.

Top Billin- avajaiset siis perjantaina Rosiksessa. Certified kova meisseli:

Typeriä sananlaskuja Pt.1

Suomen kieli on täynnä toinen toistaan idioottimaisempia sananparsia, fraaseja, elämänohjeita ja muita verbaalipökäleitä. Näitä tyhmyyksiä levittelevät ihan mukamas järjissäänkin olevat ihmiset, vaikka eihän suurimmassa osassa sananlaskuja ole mitään järkeä. Vai mitä sanotte seuraavista?:

Paha saa aina palkkansa.

Ilmeisesti hyvät eivät aina sitten saa palkkaansa. Jos firma menee konkurssiin, pahat saavat siis ensin palkan ja hyvät jos rahaa jää. Onko firmoissa olemassa pahojen palkkarahasto, josta pahojen palkat maksetaan, vaikkei enää olisi rahaa? En ymmärrä.

Totuus on tarua ihmeellisempää.

Vitut on. Tänään kävin töissä, söin, nukuin ja luin kirjaa. Se oli totta. Lukemani kirja taas oli tarua, jossa oli velhoja, mörköjä ja muita satuolentoja taistelemassa maailman pelastamisen puolesta. Kumpi on ihmeellisempää?

Makuasioista ei sovi kiistellä.

Totta, ihmisten makuaistit ovat hyvin erilaisia. Sen takia ei olekaan mitään järkeä kiistellä siitä miltä Justin Timberlaken uusi levy maistuu. Järkevämpää on kiistellä siitä onko se hyvä. Se on mielipideasia.

Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Kuka idiootti haluaa pitää pyitä taskussaan? Sehän vain räpyttelisi siellä ja paskantaisi takin likaiseksi. Pyyt pysykööt oksillaan.

Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä.

Mikäs eilinen oli? Alkuelämäsi viimeinen päivä? Entäs huominen? Loppuelämäsi toinen päivä? Mitä väliä?

Älä syö omasta kuormasta.

Kenen kuormasta sitten pitäisi syödä? Tämähän neuvo kannustaa varastamiseen. Eihän sitä edes tiedä mitä toisten kuormat sisältää. Parhaitenhan sitä oman kuormansa tuntee.

Yrittänyttä ei laiteta.

Pitäisikö tämän muka kannustaa yrittämiseen? Tarkoittaako tämä sitä, että yrittänyt laittaa itse? Vai, että se joka ei yritä sitä laitetaan? Jos yrittänyttä ei laiteta, sitä ei ilmeisesti myöskään panna.

Tärkeintä ei ole voitto, vaan hyvä yritys.

Häh? Eihän yrittänyttä edes laiteta.

Tee toisille niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.

Entäs masokistit?

Näitä on vielä paljon lisää. Ristiretki typeriä lauseita vastaan on alkanut.

Either your ran today or you did not.

Pahoittelut R&A-arvostelujen pygimisestä. Duunit pitää mielen matalalla ja ajan kortilla.

Olin myös tänään ekaa kertaa sitten maratonin (menkää June-postauksiin for further information) juoksemassa. Tunne oli taas aivan uskomaton. Juostessa mieli lepää ja maailman pahuus loistaa poissaolollaan.

Se nimittäin palaa vasta juoksun jälkeen:

- Varpaankynsi lähes irti.
- Viimeiset 20 minuuttia olen maannut selälläni ja yrittänyt hoitaa suonenvetoja.
- Polvet ovat räjähtämispisteessä.

Mutta otsikkoa mukaillen, luuserit ei lähde lenkille. Huomenna uudestaan.

R & A Tiistai: Yhä vain lisää räppiä, marsuja mikrossa ja George W. Bushin sormi

Tiistain tarjottimella oli toinen räppifestivaalidokumentointi, japanilainen lastenseikkailu sekä elokuva, joka tippui vahvasti rakkaaseen suosikkigenreeni "Mitä vittua äsken taas tapahtui?".

Dave Chappelle´s Block Party

Dave Chappelle on suosikkikoomikoitani ja pitäisin varmasti äijästä, vaikka hän tekisi dokumentin jossa haahuilee ympäriinsä mestoja ja jorisee ihmisten kanssa joutavanpäiväisyyksiä. Tässä elokuvassa Dave Chappelle haahuilee ympäriinsä ja jorisee ihmisten kanssa joutavanpäiväisyyksiä. Michel Gondryn (Tahraton mieli, Science of Sleep) ohjaamassa rainassa kuvataan Chappellen järjestämän katufestivaalin järjestelyjä ja toteutusta. Esiintyjäkaarti on todella kova: Kanye West, Dead Prez, Erykah Badu, Jill Scott, The Roots, Talib Kweli, Mos Def, Common ja comebackin tekevä Fugees. Elokuvassa ei keikkaa lukuunottamatta tapahdu juuri mitään, mutta siitä jää kuitenkin hyvä mieli. Dave vaikutta helskatin hauskalta kaverilta "siviilissäkin" ja vaikka kyseessä ei sinällään ole komedia, repesin parissa kohtaa aivan totaalisesti. Daven freestyle, bongorumpusoolo sekä Mos Defin kanssa esitetty vitsin ja jazzin yhdistelmä on hillitöntä katsottavaa. Elokuvan jälkeen minulle nousi mieleeni kolme kysymystä ja yksi vastaus:

"Miksen ollut itse konsertissa?"
"Miksen ole yhtä hauska kuin Dave Chappelle. Is it because I am not black?"
"Mistä tietää, että on todella pieni muna?"
VASTAUS: "Kun kusee omille palleille"

Viimemainittu vitsi oli muunnelma Block Partyssa esitetystä vitsistä. Nauroin.

KUUMA (Elokuva kannattaa katsoa pelkästään Erykah Badun stagedivingin takia)

The Great Yokai War

Takaashi Miiken ensimmäinen koko perheen elokuva? Believe dat. Tosin tällaisia koko perheen elokuvia pitäisi tehdä länsimaissakin. Marsu heitetään mikroon. Kun hommat ovat menneet munilleen pistää yksi henkiolennoista röökiksi. Aikuiset näkevät satuolentoja vain vetäessään bisseä. Eli vaikkei tyypillisestä Miike-sekoilusta olekaan, kyseessä ole mikään puolivillainen plöräytys. Elokuva kertoo nuoren pojan Tadashin tapahtumarikkaan kesäseikkailun jossa hän tutustuu japanilaisen kansanrunouden myyttisiin hahmoihin. Näistä Yokai-henkiolennoista on ammentanut myös Henkien kätkemä. Hilpeässä hahmogalleriassa Miike pääsee oikeuksiinsa. Elokuvassa on satoja erilaisia toinen toistaan mielenkiintoisempia henkiolentoja, kuten vaikkapa pavunpesijä ja Herra Seinä. Juoni tuo mieleen Narnian ja muut vanhan hyvän ajan fiktiot. Elokuvateatteriin uskaltautuvat tällä kertaa tutuista vain leffaleksikoonit Viitamäki & Vassinen, kun muut nysveröt voivottelivat vielä edellisvuoden Miike-pannukakkua Izoa. Menetitte paljon, urpot. Izokin lunastaa paikkansa yli 2 h yleisölle haistatteluna vaikka onkin elokuvana pelkkää kärsimystä.

KUUMA (Näyttäisin omille lapsilleni Disneytuuban sijasta)

The Glamorous Life of Sachiko Hanai

Japanilaisfilmi alkaa graafisella seksikohtauksella, jonka jälkeen naistähteä ammutaan päähän. Hänestä tulee tietysti tämän seurauksena supernainen, joka ratkoo vapaa-ajallaan erilaisia teorioita ja kiihottuu Noam Chomskysta. Välillä kuvataan GI.Joe-actionfiguureja. Tämä kilpailee aikaisemmin mainitun Wayward Cloudin kanssa elokuvan sekopäisimmin elokuvan tittelistä. Elokuva on mukamas olevinaan artsy fartsy taideleffa, mutta suvantokohdat ja juoni tuntuvat vain tekosyiltä oikeuttaa irstailut kerta toisen jälkeen. Sinänsä ihan viihdyttävän aivovammaista elokuvanautintoa, mutta ei tästä mitään sanomaa pysty hyvällä tahdollakaan löytämään. Jolle yhteiskunnallisesta kriitikistä kerro jotain George W. Bushin punainen sormi, joka tekee huvittavan cameoroolin elokuvassa (kuvassa). Kyllä tässä saa nauraa välillä, mutta jos tällaista katsoisi useamman putkeen, kuuppa menisi varmasti aivan sekaisin.

MÄÄRITTELEMÄTÖN (Mitä näitä nyt on?)

Jatkuu...

R & A Maanantai- Lisää tageja, vallankumousta ja ylensyöntiä

Ensimmäinen arkipäivä. Kolme leffaa ohjelmassa. Aamuinen herätys kello 7 ja raskas työpäivä asettivat varjon leffanautintojen ylle. Mielessäni pyöri kysymyksiä: pysynkö hereillä, flippaanko viikon lopussa, miten palata normaalielämään kun elokuvia ei enää olekaan?

Wholetrain

Hiphop-sarjan ainoa fiktiivinen elokuva on saksalainen graffittimaalareista kertova Wholetrain (tarkoittaa kokonaan maalattua junaa, fyi). Aluksi odotukset eivät olleet korkealla, mutta raina oli ihan positiivinen yllätys. Florian Gaagin ensimmäinen fiktiivinen elokuva on henkilökohtainen teos siinä mielessä, että ohjaaja on itsekin maalannut aikoinaan ja vieraili myös festivaaleilla. Ohjaajan ja käsikirjoittajan noviisius näkyy elokuvassa pääosin harjaantumattomana henkilöohjauksena, muuten raina on aivan mainio. Osa roolihahmoista jää aika pinnallisiksi ja osa aloitetuista juonikuvioista. Muun muassa yhden maalarin vierailu taidekoulussa jää irralliseksi. Maalauskohtaukset ovat oikeasti intensiivisiä ja katsomossa huomaa jännittävänsä poikien puolesta. Pätkässä keskitytään maalaamiseen ja kaveripiirin ryhmädynamiikkaan, mutta on mukana tietysti pakollista romanssintynkää ja suruakin. Liian imeliin juonikäänteisiin ei onneksi sorruta ja leffa pitää otteessaan. Ohjaajan vääntämä musiikki on tikissä ja ääniraidalla räkivät entinen Artifacts-duo El Da Sensei ja Tame One, KRS-One ja Freddie Foxx.

TASKULÄMMIN (Ohjaaja väläyttelee potentiaalia, mutta ei vielä täydellinen mestariteos)

12:08 East of Bucharest

Romanialainen komedia alkaa hitaasti. Niin hitaasti, että työpäivän uuvuttama blogikuningas meinaa torkahtaa. Läpsin itseäni hetken, mutta uni meinaa saada vallan. Onneksi jähmeä alku tarkoittaa joskus tymäkkää loppuelokuvaa ja alun tyhjäkäynnin jälkeen leffa tempaa mukaansa. Elokuvassa kerrotaan pienen romanialaiskylän tv-kanavan keskusteluohjelma pyrkii löytämään vastauksen kysymykseen "Oliko kylässä vallankumous vai ei?". Studioon marssitetaan vanha seniili papparainen, joka leffan alkupuolella käy räjäyttämässä joulupukkiasuun pukeutuneena naapurin postilaatikon. Tämän lisäksi kommentoimassa on vallankumouksen mukamas aloittanut juoppo professori, joka mitä ilmeisimmin oli baarissa vallankumouksen aikaan. Näitä kahta sankaria haastattelee itseään täynnä oleva televisiopäällikkö. Sanomattakin on selvää, että ohjelma menee munilleen. Kyläläiset soittavat ohjelmaan panetellakseen vieraita tai puhuakseen epäolennaisuuksia. Vieraat ryyppäävät ja vääntävät paperihattuja. East of Bucharest on pieni suuri elokuva: komiikka ei synny nasevista punchlineista tai fyysisestä slapstick-huumorista vaan ihmisten vaivaantuneisuudesta ja arkipäivän absurdiudesta.

KUUMA (Maailmanhistorian suuret tapahtumat eivät aina koske pientä ihmistä)

Taksidermia

Elokuva alkaa kun kiimainen sotilas runkkaa muna tulessa. Seuraavaksi lihava urheilusyöjä yrjöää lihahöttöä ylensyöntikilpailuissa. Kolmannessa episodissa laiha eläintentäyttäjä tekee sikiöistä avaimenperiä. Tätä on Unkarilainen sukusaaga. Taksidermiaa on leimattu gore-leffaksi elokuvan sisältävän graafisen väkivallan takia, mikä ei tee tälle mestariteokselle oikeutta. Elokuvassa kerrotaan erään suvun tarina kolmessa polvessa ja leffan luoma maailma on täysin uniikki. Pätkää on vaikea määritellä: se shokeeraa, naurettaa ja panee ajattelemaan. Erityisesti toisen episodin ylensyöntikilpailuihin harjoittelu on hillittömintä parodiaa pitkään aikaan. Tältä Rocky olisi näyttänyt, jos hän olisi nyrkkeilyn sijasta syönyt papukeittoa kilpaa kommunistisen maan puolesta. Taksidermia on ollut arvostelumenestys myös blogin ulkopuolella ja Oscar-ehdokkuudesta on huhuttu. Mikäli myös elokuvan nimi mietityttää niin loppukohtauksessa syy nimelle selviää. Vaikuttava elokuvakokemus kertakaikkiaan, jonka kruunaa Amon Tobinin vääntämä soundtrack. Itä-Eurooppa ei turhaan ollut hypetetty tämän vuoden R&A-tarjonnassa.

KUUMA (Ehkä festareiden paras elokuva)

Jatkuu...

R & A Sunnuntai- Sprayta, Maradonaa, meloneita ja jokihirviöitä

Festivaalien uusi sali Dubrovnik on varsinkin viikonloppunäytöksiin nerokas. Mestassa on a-oikeudet ja syöpäkääryleiden harrastajat voivat polttaa. Sunnuntaina kaksi ensimmäistä elokuvaa ovat Dubrovnikissa ja osa katsojista näyttää hyödyntävän paikan varustelutasoa korjaussarjojen väsäämiseen. Itse en darrasta kärsi, joten kahvi riittää hyvin.

Infamy

Helsingin typerimpiä kampanjoita on Stop Töhryille. Piste. En tiedä suurempaa verorahojen tuhlausta ja tulonsiirtoja vartiointifirmoille. Itseäni graffitti on aina kiehtonut paljon, onneksi olen sen verran epätaiteellinen, nynny ja muutenkin huono juoksemaan etten ole koskaan alkanut itse harrastamaan. Tässä graffittidokumentissa äänen saavat itse maalaajat ympäri Amerikan maata. Mielenkiintoista tästä tekee se, että päähaastateltavat ovat ilman maskeja. Joillekin tämä tuli kalliiksi, nykimaalari Earsnot pistettiin poseen filmin perusteella. Maalareita ei käy kateeksi, piissien tekeminen tuntuu välillä taipuvan intohimosta pakkomielteeksi. Tyylikkäitä graffiteja on leffassa lukemattomia ja maalareiden kommentit ehkä jonkin verran raottavat sitä syytä mikä ajaa ihmiset maalaamaan. Suurimmat naurut kirvoittaa Joe "Graffitti Guerrilla" Connolly, joka buffaa graffitien päälle harrastuksekseen. Leffan jälkeen keskustelimme, että hepun harrastama toiminta on ihan yhtä rikollista kuin maalareidenkin. Samalla tavalla äijä sotkee julkista omaisuutta kuin töhrijät. Plus harmaa maali on kyllä paljon rumempi kuin nätti piissi. Itsessään elokuva ei ole ehkä paras perehdytys täysin graffiteista tietämättömille, mutta muuten kiinnostavaa nähdä aitoja kasvoja kuvien takana. Leffan on muuten leikannut suomalainen Lasse Järvi, joka oli vierailemassa R&A-näytöksessä.

KUUMA (Tuo hieman valoa kysymykseen mikä ajaa ihmiset tekemään "rikoksia" ja tärvelemään julkista omaisuutta)

Loving Maradona

Dokkariähky jatkuu. Seuraavana vuorossa maailman parhaan jalkapalloilijan Diego Maradonan (FUCK PELE!) henkilökuva. Itse päähenkilöllä juttu luistaa mainiosti ja osansa ryöpytyksestä saa muun muassa Bush sekä FIFA:n tirehtööriosasto. Jalkapallojumalan lisäksi puheenvuoron saavaat vanhat pelitoverit, lukemattomat fanit ja sukulaiset. Dokkarin ohjaaja on vähän hurahtanut tekniisiin kikkailuihin rakenteen kustannuksella. Objektiivisuudestakin on turha puhua, kyllä tämä on selkeä fanin tuotos, tosin erittäin viihdyttävä sellainen. Eniten yllättää hillitön määrä ihmisiä joilla on maradona-tatuoinnit. Hullut. Tosin Diegolla itsellään on Fidel Castron ja Chen tatuoinnit. Dorka. Tämän lisäksi esitellään tietysti Maradonan tyylikkäin maali sekä ehkä älyttömimpänä läppänä Maradona-kirkko(!). Viihdyttävä muillekin kuin jalkapallofaneille.

TASKULÄMMIN (Puhuvia päitä, mutta ei mitään spessua)

Wayward Cloud

Seuraavaksi on vuorossa maailman ensimmäinen melonipornomusikaali. Festarin absurdeimmasta päästä oleva Taiwanilainen elokuva on täysin sekopäinen kahdentunnin pläjäys. Rulla kyllä viihdyttää, mutta siitä ei tajua kyllä missään vaiheessa yhtään mitään. Homma alkaa epämääräisellä pornokohtauksella melonin kanssa, jonka jälkeen karkeloita rytmitetään seksin ja musikaalinumeroiden symbioosilla. Musikaalinumeroidenkin happopitoisuus on aika korkea: ensimmäisessä miespäähenkilö laulaa merenneitona ja siitä meno vain pahenee. Dialogia on pääparin välillä tasan kerran ja sekin on viittaus ohjaaja Tsai Ming-Liangin aikaisempaan elokuvaan. Juonta en edes lähde arvuuttelemaan. Vedestä on pula, tyttö ja poika tapaavat, melonit ovat alennuksessa ja yläkerrassa kuvataan pornoelokuvaa. Näistä aineksista saatiin absurdein elokuva minkä olen nähnyt sitten vuoden 2005 Gozun. Loppuhuipennus on saanut jengin kävelemään saleista ulos. Elokuva herättää useita kysymyksiä, päällimmäinen niistä on: Mitä vittua äsken juuri tapahtui?

MÄÄRITTELÄMÄTÖN (Osoitus siitä, että elokuva voi vain olla sekopäinen elämys ilman järjen tai sanoman hiventäkään)

The Host

Rankan leffapäivän päätti Korean kaikkien aikojen menestyksekkäin filmi. Siihen nähden, että elokuvassa kerrotaan jokihirviön hyökkäyksestä maan päälle on elokuva kohtuullisen hyvä. Päähenkilöhahmogalleria on mainio: viisas isoisä, vajaa veli, akateeminen mutta työtön veli ja jousiampujasisko. Tämä ryhmä rämä lähtee pelastamaan vajaan veljen tytärtä ja matkalla ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Kuitenkin kuten samaisen ohjaajan Joon-Ho Bongin vuoden 2005 R&A-hitti Memories of Murder tämäkään elokuva ei ole yksiulotteinen. Perinteiseen hirviörainaan on saatu huumoria, väkivaltaa, salaliittoteorioita sekä myös tummempia sävyjä. Erityiskiitoksen ansaitsevat päänäyttelijät, jotka saavat luotua toimintaleffaan syvät henkilöhahmot. Myös lapsinäyttelijät ovat aivan mainioita. BTW, miksei Suomen katsotuin elokuva kerro jokihirviön hyökkäyksestä?

KUUMA (Jokihirviöelokuvien aatelia)

Jatkuu...

R & A Lauantai- Joukkoitsemurhia, hardcorea ja lisää räppiä

Lauantaille olin latonut leffatarjottimen täyteen dokumentteja. Edellisen illan Kon & Amir -keikka Rosiksessa ei väsyttänyt vaan olin täynnä tarmoa toiseen leffapäivään. Aloitus oli todella vaikuttava:

Jonestown: The Life & Death Of The Peoples Temple

Olen sanaton. Olen luultavasti nähnyt festivaalien vaikuttavimman ja sairaimman elokuvan ja mikä järkyttävintä se oli täyttä totta. Jim Jonesin johtaman People´s Temple- kultin tarinan sen dramaattiseen loppuun kertova dokumentti pistää miettimään miten paljon pahaa uskonnon nimissä on tässä maailmassa tehty. Alunperin kauniille ideoille rakentunut liike luisui koko ajan kohti suurempaa tuhoa: 909 hengen joukkoitsemurhaan Guyanassa. Jim Jones on paradoksaalinen hahmo. Suvaitsevaisuuden ja rakkauden lähettilään tie vainoharhaiseksi hyväksikäyttäjänarkkariksi on järkyttävää katsottavaa. Samoin ahdistavaa on, että Jones on erittäin karismaattinen puhuja ja hän puhui alkuvaiheissa ihan järkevää asiaa. Loppuvaiheen toiminta tuo enemmän mieleen Charles Mansonin. Dokumentissa äänen saavat liikkeen jäsenet, joista osa on niitä harvoja, jotka pelastuivat Jonestownin teurastuksesta. Dokumentti ei mässäile tai banalisoi aiheella vaan esittelee tapahtumat koruttomasti.

KUUMA (Reality check kaikille siitä, että maailmassa on olemassa täysin perustelematonta pahuutta)

American Hardcore

Kun punkista tuli rankempaa niin asenteeltaan kuin saundeiltaan syntyi Hardcore. American Hardcore on hyvin samantyyppinen kuin viime vuoden R&A-dokumenttihitti Punk:Attitude. Puhujia on paljon eri bändeistä, mutta eniten aikaa saavat (ansaitusti) Bad Brains, Black Flag ja Minor Threat. Rosoista arkistonauhaa on mukavasti ja mielenkiintoisia anekdootteja löytyy HC-veteraanien muistoista. Erityisesti täytyy nostaa hattua lukemattomille keikkamellakkapätkille. Eräässä arkistojen aarteessa Henry Rollins mättää katsojaa turpaan. Omat pettymykseni liittyvät eniten siihen, että suosikkihardcorebändistäni Dead Kennedysista on vain pikainen maininta samoin kuin Misfitseistä. Tiettyjen bändien puute herätti myös paikalla olleessa hardcore-fanijoukossa närkästystä ja muutamia "Missä se-ja-se bändi huutoja kuului yleisöstä". Tämän lisäksi hardcoren myöhemmistä vaiheista olisi ollut kiva olla ihan pieni koonti, sillä HC on tällä hetkellä tikissä kuin itse Andersen. Joka tapauksessa todella tärkeä dokumentti kaikille katsottavaksi, sillä hardcoresta ovat ponnistaneet muun muassa sellaiset pikkubändit kuin Beastie Boys, Bad Religion ja konemusiikkiartisti Moby. Viimeksi mainittua Henry Rollins kyllä saisi vetää tällä hetkellä turpaan. Odottelen seuraavaksi dokumenttia Suomihardcoresta: Rattus, Terveet Kädet, Riistetyt..

KUUMA (Moshpittiin MARS!)

Rock The Bells

Hiphop-festivaalin järkkääminen on rankkaa. Varsinkin jos esiintyjälistalla on erilaisia päihteitä ja sekoilua harrastavia artisteja. Rock The Bells kuvaa losilaisen Chang Weisbergin järjestämän festivaalin järjestelyä ja toteutusta. Koko ajan on päällä pienoinen kaaos: turvamiehiä ei ole tarpeeksi, cd-soittimet ovat hajalla, artistit oikuttelevat ja ihmiset ryntäävät aidoista läpi. Changilla pariin otteeseen kaatuu vati, mutta pakka pysyy semihyvin hallussa koko ajan. Parasta viihdettä ovat ehdottamasti esiintymiset sekä artistien sekoilut. Dj Abilities suorittaa täysin avantgarde-henkistä scratch-sooloja, joka saa järjestelytahon raapimaan päätään. Yrittäessä keskeyttää soolon, Abilitiesin mc-pari Eyedea huutaa vain taustalla "Don´t stop! This is a masterpiece". Redman hyppii täysin pöllyssä hotellihuoneensa sängyllä kun hänen pitäisi olla jo lavalla. Sage Francis esittää laulunsa "Makeshift patriot" alushousuissa kääriytyneenä Amerikan lippuun. Suurin vaikeus tuntuu olevan Wu-Tang Clanin keikan järjestämisessä. 10 hengen logistiikan järjestäminen on helpommin sanottu ja tehty. Erityisesti Ol´Dirty Bastardin linnottautuessa omaan huoneeseensa ja kieltäytyessä keikasta. Ehdotonta katsottavaa hiphop-diggareille ja kaikille tapahtumia joskus elämässään järjestäneille.

KUUMA (Supernaturalin off-the-dome räbäytykset ihmisten hänelle antamista esineistä olisi jo riittänyt kuumaan sertifikaattiin)

My Name is Albert Ayler

Meni improvisoinniksi. Rulla ei lähtenyt pyörimään ja esitys peruttiin. Lähdin siis kaljalle.

Jatkuu...

R & A Perjantai- Räppiä, murhia ja potkuja munille

Perjantaina se sitten pärähti käyntiin. 22 elokuvan verran todellisuuspakoa, vähäisiä yöunia, tuskaisia työpäiviä, kymmeniä juustohampurilaisia, juoksemista elokuvateattereiden välillä, pettymyksiä, yllätyksiä ja istumahaavoja. Tämä on rakkautta ja tämä on anarkiaa. Seuraavien päivien aikana käyn läpi festivaalien saldoa. Tähän mennessä katsottu 10 elokuvaa ja hyvältä näyttää. Ensi viikon aikana käyn läpi leffoja ja arvostelen ne seuraavalla asteikolla:

KUUMA
TASKULÄMMIN
KYLMÄ

Katson joka päivä seuraavaan torstaihin asti kolme rainaa päivässä ja leffat tullaan arvostelemaan aina päivien mukaan. Nimeä klikkaamalla pääsee IMDB-arvosteluun. Ensimmäisenä päivänä lähdin elokuvamatkalle Madison Square Gardenista Japanin kautta Thaimaaseen.

Awesome; I Fuckin´Shot That!

Beastie Boysien konserttitaltiointi Madison Square Gardenilta on toteutettu bändille tyypilliseen tapaan epätyypillisesti. 50 fanille läimäistiin kamera käyntiin ja eikun nauha pyörimään. Tämän jälkeen ohjaaja Hörnblovér leikkasi nauhoista epilepsiaa aiheuttavan taltioinnin, jossa kuvakulma vaihtuu vikkelään ja tietokoneellakin on leikitty. Kamerat ovat kuitenkin olleet sen verran skägäisiä, että mistään kovin nautittavista visuaalisesta elämyksestä ei voida puhua. Idea oli mielenkiintoinen, mutta toimiakseen paremmin olisi se vaatinut muuta kuin Ben Stillerin joraamassa biisien tahtiin. Itse keikka on kuitenkin täyttä tykitystä. Mixmaster Mike vääntää todella pieteetillä taustat heittäen väliin uusimpia hiphophittejä ja jos ensimmäisen kolmen biisin joukossa on kaksi suurinta beastie-suosikkiani Sure Shot & Root Down ei homma voi mennä vikaan. Beastareiden yhteispeli toimii mainiosti ja huumoriakaan ei ole unohdettu. Väliaikabändinä kun toimivat herrat itse. Vierailun tekee myös hiphoplegenda Doug E. Fresh.

TASKULÄMMIN (tosin kuuma keikka)

Reincarnation

Tyypillistä r&a-menoa, japanilainen kauhurulla alkaa pyöriä ja siinä ei ole tekstejä. Osa lähtee lätkimään, mutta muutama urhea sissi (including me) jää tsekkaamaan rainaa. Valinta oli luultavasti oikea, sillä elokuvan loput näytökset oli ainakin seuraavalta viikolta peruttu. Kyseessä on myös klassinen kauhuelokuva, jossa ei dialogilla pelleillä. Oleellista ovat kulman takaa pölähtävät murhaajat ja piinaavat takaa-ajot. Juonesta tajusin sen verran, että pahan massamurhaajan henki reinkarnoituu johonkin naiseen jonka seurauksena alkavat hillittömät hurmekarkelot. Tokion reissusta huolimatta osa juonikäänteistä meni hilusti ohi. Itse kauhuosuudet tosin oli väännetty sellaisella taidolla, että säpsähtelin kauhusta muutamaan otteeseen todella antaumuksella. Tosin tällaisen hermoheikon säikyttely ei vaadi kovinkaan paljoa. Hermusen vanhojen keskusteluohjelmien näyttäminen yleensä riittää aiheuttamaan painajaisia.

TASKULÄMMIN (juonen arvailu verotti tunnelmaa)

Chai Lai: Dangerous Flowers

Thaimaalainen versio Charlien Enkeleistä on hauskempi, seksikkäämpi ja väkivaltaisempi kuin esikuvansa. Täysin camp-hengellä duunattu parodia on myös erittäin viihdyttävä. Kolmen uskomattomaan kuuman ja kahden ei-niin kuuman agenttimisun edesottamuksissa ei potkuja munille säästetä. Elokuva on selkeästi suunnattu miesväelle, sen verran antaumuksella vakoojakissojen keuhkoja ja uumaa kuvataan. Juonta ei ole päästy pilaamaan hyvää rämistelyä ja lukuunottamatta paria vähän tylsempää toimintajaksoa elokuva pitää otteessaan koko vajaan parituntisen. Huippuhetkiä ovat pyyhkeet päällä suoritettu taistelu hierontalaitoksessa sekä kohtaus, jossa Chai Lain enkelit ottavat käyttöön tankin. Viholliset ovat myös hillittömiä kun estradille marssii ylipainoista ristiinpukeutujaa, mustaa bodaria ja kierosilmäistä tarkka-ampujaa. Muutaman minuutin olisin napsaissut pois, mutta muuten aivan vuoden 2005 R&A-helmen D.E.B.S:in tasoa.

KUUMA (Voivatko alusvaatteisillaan taistelevat naisagentit olla mitään muuta?)

Jatkuu...

Stand up and die

Roast! Roast! Roast!

Olen rutinoitunut esiintyjä. Harrastuksien ja duunien puolesta olen useasti mikki kädessä lavalla. Olen kouluttanut työurani aikana satoja ihmisiä ja esiintynyt sadoille ihmisille. Luulin, että esiintyminen ei pelottaisi minua enää koskaan.

Ja paskat.

Olin pitkään suunnitellut stand upin kokeilua. Ekat stand-upit, jotka kolahtivat olivat Eddie Murphyn 80-luvun showt. Oli uskomatonta miten yksi mies pystyi pitämään yleisöä täysin talutushihnassaan. Kun stand up tuli Suomeen, yleisin kommenttini oli "Ihan hauskaa joo, kyllä mä pystyisin tohon kuitenkin. Mä olisin ihan viiiitun hyvä".

Samaa mantraa jatkoin monta vuotta, kunnes vihdoin tänä syksynä menin Suomen Stand Up klubin järjestämälle kurssille. Sitä ennen olin myös käynyt KY:n järjestämällä Teemu Vesterisen kurssilla. Suosittelen molempia, oli ihan helvetin mukavaa. Stand upiahan ei sinänsä opi kurssilla, mutta itselleni kursseilta kertyi paljon lisää nöyryyttä. Ei ne mun jutut nyt oikeasti niin hauskoja olekaan. Tai jos ne olivat hauskoja, niin ne olivat täysin liian pitkiä.

On vaikea olla nöyrä, kun on näin komea. Silti stand up lava on niin tyhjä ja esiintyjä niin alaston, että perinteisellä paukkuserpentiinityylillä tomaatit lentäisivät alta aikayksikön. Kurssiin kuuluu lopputyö, jossa muutama koomikko arvioi esityksesi. Itse olin oman lopputyöni aikaan Köpiksessä. En kuitenkaan päässyt livistämään vaan suoritin lopputyöni suoraan oikean yleisön edessä eilen. Great.

Viisi minuuttia on sinänsä vain yksi kullinluikaus, mutta se on yllättävän pitkä aika jos kukaan ei naura.

Kaikille esiintymistyötä tekeville stand upin muotokielen opettelu tekee hyvää. Täytämme kommunikointimme turhilla sidossanoilla ja löysällä jorinalla. Stand upissa sanoma on riisuttu vain olennaiseen:

SET UP -> PUNCHLINE
Itkivätkö tytöt puheesi aikana? (set up)
Eivät, mitä nyt vähän kostuivat. (punchline)

Stand up ei ole vitsien kerrontaa. Mitä se sitten on? Katsokaa elokuva Original Kings of comedy tai The Aristocrats.

Klo 17.06 Odysseus palaa harharetkiltään

Seison helvetin pitkän kukkaviritelmän kanssa ja pidän puhetta noin 40 kauniille naiselle. Puhe ei ole mitenkään erityisen hauska, mutta itse olen ainakin liikuttunut. Puheen jälkeen menen psyykkaamaan itseäni kotiin. Yritän nukkua, mutta herään painajaisiin siitä, että olen munasillani lavalla. Kaikki tietysti nauravat.

Paskat. Klo 19.09 Illan viides vessakeikka

Vatsa on aivan sekaisin. Tärisen. Astun lavalle noin kahden tunnin kuluttua. Tankkailen set-uppeja ja puncheja. Yritän psyykata itseäni kuuntelemalla Three Six Mafian Stay Flyta repeatilla. Yleensä se auttaa.

Ei auta tänään.

Juttuni tuntuvat älyttömän typeriltä. Edellisenä päivänä olen riivannut naapuriani useita tunteja testaten materiaaliani. Olen kirjoittanut kaikki matskut edellisenä päivänä palatessani lentokoneella Suomeen. Mulla oli ollut valmis setti jo aikaisemmin, mutta halusin heittää loppupeleissä henkilökohtaisempaa läppää astuessani lavalle. Tämän itsetutkiskelun seurauksena jätin sinänsä hauskat sanakikkailut muhimaan tulevia keikkoja varten.

Jos niitä tulevia keikkoja ikinä tulisikaan. Ensimmäinen kerta voi helposti olla viimeinen. Lohdutan itseäni, että tärkeintä ei ole lopputulos vaan itse kokemus. Itselleen valehtelussa paranee kun sitä tekee tarpeeksi.

Klo 19.57 Vihreä maili

Lähden Töölöstä kävelemään kohti On The Rocksia. Keräilen ajatuksiani matkalla. Niitä onkin tullut pudoteltua lauantaiöisin sinne kävellessä vastakkaiseen suuntaan. Tältä varmaan Rockysta tuntui matkalla matsiin.

Lisää paskaa housuun. klo 20.28 illan seitsemäs vessakeikka

Tyhjennyksen jälkeen astun Rocksin bäkkärille. Tomi Walamies, joka oli mielestäni kyseisen illan paras esiintyjä kommentoi minulle: "Tervetuloa helvettiin". Fiilikset ovat korkealla. Yleensä niin äänekkään ja itsevarman Rikun voi bongata yllättävän hiljaisena.

klo 20.58 Vielä vessaan

Fluuuuuush.

Haen lasin vettä. Tarvitsisin varmaan rauhoittavia. Sydän hakkaa kuin Remu Aaltonen konsanaan.

klo 21.15 jotain. Tulikaste

Astun illan toisena esiintyjänä lavalle. Käsi tärisee. Heitän ensimmäisen juttuni, yleisöhän nauraa! Enää tänään en muista tarkalleen keikan yksityiskohtia, mutta muistan että yleisö nauroi ja sain aplodeja (muistaakseni kolme kertaa). Lavalla olo tuntui hyvältä. Adrenaalitasot olivat korkealla vielä pitkään sen jälkeenkin.

En pysty keskittymään hetkeen muihin esiintyjiin, koska olen vielä niin kikseissä omasta esiintymisestä. Illan aikana oli hyviä esiintyjiä, joista tosiaan ehdoton oma suosikkini oli Tomi Walamies. Lontoossa uraa tekevällä Walamiehellä on aivan oma lakoninen tyylinsä. Häntä kannattaa ehdottomasti mennä tsekkaamaan jos on mahdollisuus.

Näin jälkikäteen yvä aloitus, mutta ei mikään suvereeni. Osa jutuista oli vielä vähän löysästi kerrottu ja ajoitus olisi voinut monessa jutussa olla parempi. Lopetus oli huono ja taisin hieman ylittää oman aikani. Kouluarvosanaksi antaisin 7-. Hioa pitää vielä ja paljon ja tehdä työtä mikäli haluaa saada todella napakan setin kasaan. Yleisö oli kivaa ja kaveritkaan eivät suolanneet vasemmalta nurkalta.

Lavalla olo oli kuitenkin kuumottavuudestaan huolimatta niin siistiä, että sovin jo tänään seuraavan vedon marraskuulle. En muista, että olisin mistään saanut näin kovia kiksejä pitkään pitkään aikaan. Stand up on vain niin raastavaa, haastavaa mutta kuitenkin palkitsevaa. Sanoo tämä stand up- amatööri yhden keikan kokemuksella. Polte lavalle on kova, täydellisen punchin etsintä on alkanut.

Lisää tietoa Suomen stand up-skenestä:

Stand up or die

ATM: Kööpenhaminan matkaraportti pt. 1- Warm-up

Bisseä ja pölseriä

Kööpenhaminan matkan suunnittelu kävi ensi kerran mielessä, kun hilpeät Tanskan veijarit Jonas ja Magnus jallunhuuruisella Suomen vappuvierailullaan pyysivät kyläilemään. Viimeinen niitti lähtöön tuli kun rakas Japanin matkaseuralaiseni Karo aloitti työharjoittelunsa Suomen suurlähetystössä. Myöhäsyntyneet voivat lukea Japanin ihmeellisistä siekailuista blogiarkistoista.

Vaikein asia matkan väsäämisessä oli huokeiden flygaripolettien säätäminen. Samoin jo tunnetuksi tullut massivaje Tokion törsäyksen tiimoilta rajoitti potentiaalisia matka-ajankohtia. Mutta onneksi on Blue1. Snadilla tarkkaavaisuudella ja hyvällä lomien suunnittelulla onnistuin metskaamaan itselleni meno-paluun kohtuulliseen 130 euron hintaan peruutusturvineen kaikkineen. Kuten valveutuneet matka-apinat tietävät Blue1:lla on ollut nyt erittäin halpoja lentoja Euroopan pääkohteisiin. Reissaamista pahasti rajoittava tekijä on kuitenkin duunit. Ylläri. Toisaalta jos ei olis duunissa ei olis pätäkkää, ja toisaalta kun on duunissa, ei ole aikaa. Vicious cycle, anyone?

Lentokentällä törmäsin tietysti tuttuihin. Tiiviisti tuopin ääressä olivat parkkeeranneet pari juomaveikkoa, joista toinen oli allekirjoittaneelle tuttu vuoden 2002 legendaarisimmalta rymyreissulta Twenteen. Tämä täysin älyvapaa reissu bussilla opiskelijoiden urheilutapahtumaan MST:iin ansaitsisi vähintään oman bloginsa. Odottelu lennolle sujuikin mukavasti MST-muistoja verestellen tuopin ääressä. "Kaksi karvaa, musta ja harmaa".

VINKKI: BlueOnen Skandinavian lennoilla on tarjoilu. Muilla on köyhäilymeininki omilla rahoilla.

Heti saavuttuani Kööpenhaminaan aloitin legendaarisen STC:n eli TTK:n käytön. "Stupid tourist card" on manööveri, jolla selviää kaikista pulmatilanteista olemalla vain tyhmä turisti. Tämä temppu toimii myös Suomessa. Kööpenhaminan lentokenttä on siitä mainio, että mestoilta lähtee täysin normaalihintainen juna pelipaikoille. Kannattaa vain varoa, ettei mene vahingossa Malmöön, kuten sattui eräälle rakkaalle tuttavalleni.

Onnistuin hankkimaan lipun Hellerupiin, jossa Karo & Magnus asuvat. Tässä vaiheessa STC:n käyttö alkoi. En tietystikään leimannut lippua, sillä pelkällä spåralla matkustaminen Helsingissä on johtanut siihen, etten pysty matkustamaan matkalipun kanssa. Haluan aina tarkkailla ympäristöä lipuntarkastajagyybeleiden varalle. Pitää virkeänä. Todella pelottavan näköinen smurffi tulee kuumottamaan minulle vajavaisesta lipustani. Sydäntäsärkevä tilitykseni ja akkamainen rääkyminen saa kuitenkin tarkastajanperkeleen heltymään "It will be 600 kr next time". Hahaa, sucker.

Eka päivä Köpiksessä meni tsillaillessa ja paskaa jauhaessa. Magnuksen ja Karon idyllisessä kämpässä Hellerupissa. Mutta kuten Magnukselle sanoin "This is just calm before storm". Ja voi kuinka oikeassa olinkaan.

To be continued...

Todellisuus iskee. Ja kovaa.

Keskiviikkoaamu 6:52

Kuuluu kauhea kolahdus. Laavalamppuni tipahtaa päälleni. Polttimon valo välähtää ja kuuluu räjähdys.

Mukava tapa aloittaa duuniviikko. Laavalamppu paskana ja yöunet pilalla.

Blogitrailereita:

Back to the roots. Takaisin Suomessa.

Mitä tulossa Blogiin seuraavan viikon aikana?:

- A.T.M: Kööpenhaminan matkaraportti (Riku yössä Kööpenhaminan yössä. Reissu, jolla vieraillaan skientologien päämajassa, testataan sähkötuolia ja joraillaan cowboyn kanssa reggaebileissä ei vaan voi olla huono. Tiukka lowdown seuraavien päivien aikana)
- Miksi jokaisen maailman ihmisen tulisi nähdä 50 Centin Get Rich Or Die Tryin, vaikka se on luokattoman paska? (Reksin odottelema leffa-arvostelu vihdoin tulossa. Reksi, hold your horses...Kuka ikinä oletkaan)
- Rikun debyytti stand-up lavalla (5 min. Edellisenä päivän kirjoitetut jutut. Hikoilua. Tyhjä lava. Mies ja mikki. Vatsavaivoja. Ahdistusta. Verenhimoinen yleisö. Coming soon to pimpmycontent-blog near you.)
-Rakkautta, anarkiaa ja peräpukamia (20 movies, 7 days, one man, one desire: to leave the reality and watch the most out-there movies of the recent year)

Hieno blogiviikko siis tulossa.

Paljon tapahtumaa, vähän aikaa kirjoittaa.

Pitäkää peukut pystyssä.

T: Blogi-Jorma

PS: Onnea KY:n seireeneille rakkaalta Odysseukseltanne!

Copenhagen rocks.

I´m in punk capital of Scandinavia.

Chillin like a villain.

Travel report coming soon. Now I will drink beer.

And Jallu.

What more can I say? TOP BILLIN PE 29.9

It´s going down in history... baby!

Musiikkilinjasta saat osviittaa tästä miksauksesta.

Illan aikana rakas Blogikeisarinne pysyttelee poissa dekkien takaa ja tyydyn vain villitsemään yleisöä samettisella Barry White- äänelläni.

Turha kai sanoa, mutta tää on...

Certified kova meisseli.