Festivaalien uusi sali Dubrovnik on varsinkin viikonloppunäytöksiin nerokas. Mestassa on a-oikeudet ja syöpäkääryleiden harrastajat voivat polttaa. Sunnuntaina kaksi ensimmäistä elokuvaa ovat Dubrovnikissa ja osa katsojista näyttää hyödyntävän paikan varustelutasoa korjaussarjojen väsäämiseen. Itse en darrasta kärsi, joten kahvi riittää hyvin.
Infamy
Helsingin typerimpiä kampanjoita on Stop Töhryille. Piste. En tiedä suurempaa verorahojen tuhlausta ja tulonsiirtoja vartiointifirmoille. Itseäni graffitti on aina kiehtonut paljon, onneksi olen sen verran epätaiteellinen, nynny ja muutenkin huono juoksemaan etten ole koskaan alkanut itse harrastamaan. Tässä graffittidokumentissa äänen saavat itse maalaajat ympäri Amerikan maata. Mielenkiintoista tästä tekee se, että päähaastateltavat ovat ilman maskeja. Joillekin tämä tuli kalliiksi, nykimaalari Earsnot pistettiin poseen filmin perusteella. Maalareita ei käy kateeksi, piissien tekeminen tuntuu välillä taipuvan intohimosta pakkomielteeksi. Tyylikkäitä graffiteja on leffassa lukemattomia ja maalareiden kommentit ehkä jonkin verran raottavat sitä syytä mikä ajaa ihmiset maalaamaan. Suurimmat naurut kirvoittaa Joe "Graffitti Guerrilla" Connolly, joka buffaa graffitien päälle harrastuksekseen. Leffan jälkeen keskustelimme, että hepun harrastama toiminta on ihan yhtä rikollista kuin maalareidenkin. Samalla tavalla äijä sotkee julkista omaisuutta kuin töhrijät. Plus harmaa maali on kyllä paljon rumempi kuin nätti piissi. Itsessään elokuva ei ole ehkä paras perehdytys täysin graffiteista tietämättömille, mutta muuten kiinnostavaa nähdä aitoja kasvoja kuvien takana. Leffan on muuten leikannut suomalainen Lasse Järvi, joka oli vierailemassa R&A-näytöksessä.
KUUMA (Tuo hieman valoa kysymykseen mikä ajaa ihmiset tekemään "rikoksia" ja tärvelemään julkista omaisuutta)
Loving Maradona
Dokkariähky jatkuu. Seuraavana vuorossa maailman parhaan jalkapalloilijan Diego Maradonan (FUCK PELE!) henkilökuva. Itse päähenkilöllä juttu luistaa mainiosti ja osansa ryöpytyksestä saa muun muassa Bush sekä FIFA:n tirehtööriosasto. Jalkapallojumalan lisäksi puheenvuoron saavaat vanhat pelitoverit, lukemattomat fanit ja sukulaiset. Dokkarin ohjaaja on vähän hurahtanut tekniisiin kikkailuihin rakenteen kustannuksella. Objektiivisuudestakin on turha puhua, kyllä tämä on selkeä fanin tuotos, tosin erittäin viihdyttävä sellainen. Eniten yllättää hillitön määrä ihmisiä joilla on maradona-tatuoinnit. Hullut. Tosin Diegolla itsellään on Fidel Castron ja Chen tatuoinnit. Dorka. Tämän lisäksi esitellään tietysti Maradonan tyylikkäin maali sekä ehkä älyttömimpänä läppänä Maradona-kirkko(!). Viihdyttävä muillekin kuin jalkapallofaneille.
TASKULÄMMIN (Puhuvia päitä, mutta ei mitään spessua)
Wayward Cloud
Seuraavaksi on vuorossa maailman ensimmäinen melonipornomusikaali. Festarin absurdeimmasta päästä oleva Taiwanilainen elokuva on täysin sekopäinen kahdentunnin pläjäys. Rulla kyllä viihdyttää, mutta siitä ei tajua kyllä missään vaiheessa yhtään mitään. Homma alkaa epämääräisellä pornokohtauksella melonin kanssa, jonka jälkeen karkeloita rytmitetään seksin ja musikaalinumeroiden symbioosilla. Musikaalinumeroidenkin happopitoisuus on aika korkea: ensimmäisessä miespäähenkilö laulaa merenneitona ja siitä meno vain pahenee. Dialogia on pääparin välillä tasan kerran ja sekin on viittaus ohjaaja Tsai Ming-Liangin aikaisempaan elokuvaan. Juonta en edes lähde arvuuttelemaan. Vedestä on pula, tyttö ja poika tapaavat, melonit ovat alennuksessa ja yläkerrassa kuvataan pornoelokuvaa. Näistä aineksista saatiin absurdein elokuva minkä olen nähnyt sitten vuoden 2005 Gozun. Loppuhuipennus on saanut jengin kävelemään saleista ulos. Elokuva herättää useita kysymyksiä, päällimmäinen niistä on: Mitä vittua äsken juuri tapahtui?
MÄÄRITTELÄMÄTÖN (Osoitus siitä, että elokuva voi vain olla sekopäinen elämys ilman järjen tai sanoman hiventäkään)
The Host
Rankan leffapäivän päätti Korean kaikkien aikojen menestyksekkäin filmi. Siihen nähden, että elokuvassa kerrotaan jokihirviön hyökkäyksestä maan päälle on elokuva kohtuullisen hyvä. Päähenkilöhahmogalleria on mainio: viisas isoisä, vajaa veli, akateeminen mutta työtön veli ja jousiampujasisko. Tämä ryhmä rämä lähtee pelastamaan vajaan veljen tytärtä ja matkalla ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Kuitenkin kuten samaisen ohjaajan Joon-Ho Bongin vuoden 2005 R&A-hitti Memories of Murder tämäkään elokuva ei ole yksiulotteinen. Perinteiseen hirviörainaan on saatu huumoria, väkivaltaa, salaliittoteorioita sekä myös tummempia sävyjä. Erityiskiitoksen ansaitsevat päänäyttelijät, jotka saavat luotua toimintaleffaan syvät henkilöhahmot. Myös lapsinäyttelijät ovat aivan mainioita. BTW, miksei Suomen katsotuin elokuva kerro jokihirviön hyökkäyksestä?
KUUMA (Jokihirviöelokuvien aatelia)
Jatkuu...
No comments:
Post a Comment