I Love Teneriffe-miksaus

"I Love Teneriffe- The Epic Tales Of Balearic Bastard Prt.1"

Teneriffan matkailu on uudestaan trendikästä kuin olisi 80-luku konsanaan, joten päätin eräälle Teneriffan matkaajalle tehdä välimerellisen miksauksen kuunneltavaksi biitsillä. Koska Suomessakin on nyt mainio sää, päätin jakaa miksauksen koko maailman kanssa.

Toinen neulani päätti kuitenkin hajota, joten osassa biiseistä on särisevät ylä-äänet. Biisit ovat kuitenkin niin mainioita, että päätin ainakin muutamaksi päiväksi jättää selektion lojumaan nettiin. Ja ennen kuin kukaan puristi alkaa valittaa, ettei tämä ole baleaarista musiikkia, niin haistakaa paska.

Baleaarisuus on mielentila.

Lataa tästä (jos et edellisestä linkistä jo hiffannut)

Tracklist:

Mano Negra: The Fool
Blo: Don´t Take Her Away From Me (Akwaaba Remix)
Boney M: Bonooonoos
The Knife: Marble House (Emperor Machine Remix)
Chris Rea: On The Beach (Todd Terje Remix)
Owusu & Hannibal: What´s It All About
Diga Rhythm Band: Sweet Sixteen
Macondo: I Never Thought I´d See You Gone
Dan Mindrilla: Jotain romaniaa (Alter Ego-levyltä)
Gonzales: Ahwaii Five-O
Charlie Rouse Band: Waiting On The Corner
MPB4: Galope
Joku brasilialainen bändi
Claudio Medeiros & Victor M: The Soar
Azymuth: Gate Of Time
Bautista: Mi Vida
Gimmicks: Att Få Resa

Liner notes from Balearic bastard:

Miksaus alkaa Manu Chaon (Me Gustas Tu, ultimate kesähitti 2001) vanhan bändin dub-henkisellä rakkausveisulla "The Fool". Itse albumi "King Of Bongo" on aika suoraviivaista rokkisahausta, verrattuna muihin albumeihin.

Blo oli Nigerialainen afrobeatpumppu, joka jäi aiheetta isompien afrikkalaisten bändien aikanaan. Bändiltä ilmestyi Strutilta kokoelma tämän vuosituhannen alussa. Tätä kokoelmaa promoamaan julkaistiin yksi maksi, jossa oli remixejä orkesterin biiseistä. Akwaaban jumittava remix on toiminut tänä keväänä usean vuoden tauon jälkeen aivan kympillä. Soveltuu nurmikolla makoiluun pussikaljarepun kilistessä tahdissa taustalla.

Boney M on varmasti jokaiselle tuttu juustoisista diskoralleistaan (Rasputin & Sunny muun muassa). Bonoonos on samannimiseltä albumilta, joka ei ilmeisesti ollut enää sitten niin suuri menestys. Noussut myös viime vuosiana pienoiseksi klubihitiksi, jota ovat soittaneet pohjoismaiden huipputiskijukat Mika Snickars ja Todd Terje etunenässä. Kun metsästätte tätä albumia kirpparilta kannattaa varmistua, että levyssä on aivan upeannäköinen Boney M-juliste mukana. Tämä upea sisustuselementti roikkuu myös oman huoneeni seinällä.

Tässä miksauksen vaiheessa puhelin soi ja keskittymiseni herpaantui.

The Knife on tukholmalainen epämääräisiin neniin pukeutunut sisar-veliduo. Henkilökohtainen suosikkibiisini orkesterilta on ehdottomasti herkkä "Hangin´Out", jonka ytimekäs kertosäe " I keep my dick hangin' out of my pants
so I can point out what I want" on riipaiseva julkilausuma exhibitionismin ihanuudesta ja tuskasta. Marble House on tätä mestariteosta kuitenkin hieman seesteisempi vetäisy ja remixinä erityisesti Emperor Machinen taidonnäyte. Tämä psykedeelinen indiedisko-orkesteri on ollut korkealla allekirjoittaneen soittolistoilla tänä vuonna. Neula säröilee ja skippailee tämän biisin kohdalla erityisesti, pahoitteluni.

Norjalaisen Todd Terjen versiossa On The Beachista Rean vokaalit on otettu pois ja lopussa päädytään kiihkeisiin lattarirytmeihin. Kappale on hämmentävä dokumentaatio tunnettuuden ja kasari-statuksen voimasta. Olen pariin otteeseen jo todistanut bileissä miten tämä keskitempoinen AOR-klassikko räjäyttää tanssilattian, niin hullulta kuin se tuntuukin. Parhaiten kappale kuitenkin soveltuu nautittavaksi biitsillä makoilun, aurinkorasvan levittämisen sekä Pina Coladan kanssa.

Tanskalainen Owusu & Hannibal julkaisi viime vuonna albumin Ubiquitylla. Monet biisit olivat vähän liiankin trendikästä Sa-Ra/J Dilla-henkistä jurnutusta. Orkesterin ensimmäisen sinkun viimeiseksi biisiksi piilotettu "What´s it´s all about" on noussut omaksi suosikikseni. Loistavaa vokalisointia ja välimerellistä tunnelmaa. Vokaalit tuovat mieleen jostakin syystä Michael Jacksonin ja tässä yhteydessä se ei ole paha asia.

Jos bändin levyllä on Jerry Garcia vierailijana soittelemassa kitaraa voi veikkailla, että luvassa on happoista tavaraa. Eikä väärässä olekaan. Joillekin 8 minuuttia rummuttelua voi olla liikaa, omasta mielestäni se on vasta alkua. Diga Rhythm Bandin ainoaksi jääneen levyn ehkä helpoiten alas sujahtava kappale "Sweet Sixteen" osoittaa, että hyvään musiikkiin tarvitaan vaan iso läjä erilaisia lyömäsoittimia. Tutumpien marimban, gongojen ja bongojen lisäksi Arshad Syed soitta levyllä Duggi Tarangia. Mikä soitin se ikinä onkaan. Jollet rummuttele työpöytääsi kertaakaan tämän kappaleen aikana olet paha ihminen.

Macondo on Sergio Mendesin löytämä ajalleen tyypillinen karvaisten pitkätukkarokujen latin-rock-bändi. Herrojen omaa nimeä kantavalla debyytilla on omat hetkensä, mutta mitään aivan todellista bangeria ei ole kuten monissa muissa saman aikakauden levyissä (Coke, Sapo). Herkkine 60-lukulaisine laulumelodioineen kappale kuitenkin tuo ansaitun hengähdystauon psykedeelisestä rummuttelusta ja tasoittaa tietä romanialaiselle jazzille.

Dan Mindrilla on romanialainen jazz-heppu, jonka albumi "Alter Ego" on erittäin mainio kokonaisuus. Muuten en juurikaan herrasta tiedä mitään. Levy sattui mukaani jollain ulkomaan reissulla ja on odotellut hyllyssä ihan vain tätä tilannetta varten. Välillä hivutellaan vähän mitäänsanomattoman juustoisuuden kauheita rajamaita, mutta kappale pysyy juuri ja juuri laadukkaan puolella. Salonkikelpoinen vetäisy, joka voi soida taustalla myös ankeissa coctailpatsastelutilaisuuksissa.

Gonzales oli brittibändi, jonka albumi "Music Is My Only Weapon" on ajalleen tyypillistä disco-funklänkyttelyä. Ahwaii Five-O on oma suosikki, joka eroaa levyn muusta linjasta ansiokkaasti edukseen. Latinjazz-venkoilua, joka on toiminut hyvin myös ulkona soitettuna.

Charlie Rouse on saksofonisti, joka on erityisesti tunnettu työstään Thelonious Monkin kanssa. Hänen levynsä "Cinnamon Flower" sisältää herran versiointeja brasilaisista lauluista. Albumin ehdoton huippuhetki on Dom Salvadorin kappale "Waiting On The Corner", joka tuo varsinkin alkutahtiensa osalta mieleen Mizellien veljesten fuusiotuotannon. Kesäinen takaa-ajoanthem, jossa hyvän meiningin studiossa voi aistia. Ansiokasta piano- ja saksofonityöskentelyä kerrassaan. Toimii parhaiten avoautossa ylinopeutta ajaen.

MPB4 on brasilialainen mahtiorkesteri, joka on tehnyt urallaan aimo liudan loistavia kappaleita. Galope on upea kappale, jossa on jotenkin uhkaava viba joka vapautuu puolivälissä. Tässäkin kohtaa neula bygii alussa. Upea ääniyhteistyötä pojille. Olen myös huomannut hyräileväni tätä laulua vaikken tajua portugalista mitään: "Simbalosimbalosimbalossa Jee Pakakkomeera".

Nyt leikkaa tyhjää. Löysin sekalaisten levyjen läjästä tämän brasialaisen albumin ja kun se ei ole juuri nyt käsillä en muista mikä se oli. Ei myöskään mitään hajua mistä sen olen hankkinut tai miksi. En ollut myöskään kuunnellut sitä koskaan ennen. Aika rauhallista vokaalivoittoista brassimatskua. Täydellistä sunnuntaimateriaalia, joka on parhaimmillaan nautittuna kahvikupin, sunnuntaihesarin, pekonimunakkaan ja kauniin ihmisen seurassa.

Claudio Medeiros & Victor M, artistit jotka eivät esittelyjä tarvitse. Ehkä myös senkin takia etten tiedä artisteista mitään. Triviatietona voin kertoa, että tästä levystä on maksettu eniten tämän selektion albumeista. Eikä turhaan. Poikain albumi "Rotation" on kauttaltaan hyvä ja monipuolinen. "The Soarin" bossanovapoljento ja avaruusmaisiin sfääreihin kurkotteleva moogin ja pianon vuoropuhelu pitävät tämän keskitempoisen kappaleen kiinnostavana koko kuusiminuuttisen kestonsa ajan.

Selektion viimeiset biisit alkavat Azymuthin seesteisen kitaroinnin tahdissa. Tämän brasilialaistrion 80-luvun tuotanto on hämmentänyt minua pidemmän ajan. Olen kahden vaiheilla onko se liian sliipattua kikkelijazzia vai oikeasti aivan loistavaa sofistikoitunutta brasiliafuusiota. Riippuu varmaan vähän mielentilasta. Tämän biisin kanssa on hyvä ottaa lasillinen hyvää valkoviiniä ja istahtaa muskeliveneensä kannella aurinkotuoliin kun tarkastelee alusmaitaan.

Earth, Wind & Firessakin kitaraa soittanut Roland Bautistan omaa nimeä kantavan levyn paras vetäisy. Tämä Wayne Hendersonin tuottama levy on pääosin mitäänsanomatonta fuusiodiskoilua, mutta "Mi Vida" on upea kappale. Arvokas muistutus myös siitä, että kirppislöydöille kannattaa antaa yksi kuuntelu ennen kuin heittää ne roskiin. Jos "Soar" oli levyn kallein kappale niin tämä oli sitten halvin. Maksoin siitä huikeat 3 markkaa aikoinaan Hyvinkään helluntaiseurakunnan kirpparilla. Osoitus, että hyvän musiikin arvo on suhteellinen käsite.

Selektio päätyy hilpeään ruotsalaisveisuun "Att Få Resa", joka on cover-versio "Pais Tropical"-kappaleesta. Ruotsi sopii mainiosti kesäisiin lauluihin ja myös brasiliavedot soljuvat paljon paremmin kuin esimerkiksi suomeksi. Verratkaapa vaikka Dannyn ja Lill Lindforsin versioita "Mas Que Nadasta". Gimmicksin albumilta löytyy myös loistava ruotsinnos "Where Is The Love"-kappaleesta. Verrattuna myös moniin orkesterin harvinaisempiin levyihin tämä albumi on kohtuullisen helppo ja halpa löytää. Soveltuu mitä oivallisimmin snapsien ja rapujen seuraksi saaristossa nautittavaksi.

Näitä kuumia tunnelmia kuunnellessa tekisi itsekin mieli lähteä Retkelle.