Wednesday, March 07, 2007

Pääministerimme ruokailutottumukset


Vaalien mainonta on sujunut aika rauhallisissa merkeissä. SAK:n hyllytettyjen mainosten "Takkahuone" ja "Ruokapöytä" lisäksi ei ole juurikaan mitään järisyttävää mainosten puolella ollut. Nämäkin hyllytetyt mainokset ovat sanomaltaan aika yksioikoisen urpoja, mutta Oiva Lohtander on aina mainio.

Paras guerrillamarkkinointikamppis on tähän mennessä ollut Susan Kurosen kirja. Ja tietysti Vanhasen pussiin. Matti Vanhasen ongelmanahan on ollut, että hän vaikuttaa hieman etäiseltä ja epäinhimilliseltä. Tämä varmasti johtuu täysin siitä, että se pitää täysin paikkansa. Keskustalle Kurosen kirja on taivaan lahja. Suomalaiset rakastavat altavastaajia ja kansan syvät rivit lämpenevät uuniperunaa syövälle maatalon miehelle.

Kuronen on taasen hyvä maalitaulu. Oman edun tavoittelija, josta kukaan ei voi pitää. Toisaalta, jos kirjoittaa kirjan "Pääministerin morsian", jonka alunperin piti olla "Vuosisadan rakkaustarina" ei olekaan kovin vahvoilla. En ymmärrä Kurosen motiiveja, sillä ei tuon kirjan kirjoittamisesta nyt niin paljon rahaa saa. Lupaankin äänestää Keskustaa, jos joku myöntää, että kirja on osa Keskustan vaalikampanjaa sillä näin nerokkaita kamppiksia harvemmin keksitään.

Itse olen kuitenkin huolestunut Vanhasen ruokavaliosta. Mikäli Kurosen paljastukset Vanhasen ruokatottumuksista pitävät paikkansa olen häpeissäni.

Ymmärrän allergiat ja eettisen ruokavalion. Nirsoilua en ymmärrä. Eikö Vanhaselle opetettu lapsena syömään lautasta tyhjäksi? Vanhanen ei Kurosen kirjan mukaan syönyt mausteisia ruokia. Luulisi professorin pojan pääsevän maistamaan eksoottisia makuja lapsuudessaan. Tai ehkä Tatu Vanhanen on syöttänyt rotuoppiaan vain uuniperunoiden ja pihvien joukossa.

Olin aina pitänyt Vanhasen absolutismia tiukkana vakaumuksen asiana, mutta viimeaikaiset ruokavaliopaljastukset näyttävät asiat uudessa valossa. Vanhanen onkin vain ruokajuntti, joka ei ole koskaan oppinut juomaan viiniä. Vanhanen myöskin piti pizzasta, kun siinä ei ollut tomaattimurskaa tai juustoa. Anteeksi nyt vaan, se on leipä eikä mikään pizza. Kokis siihen päälle on parasta. Eli keinotekoisesti tuotettu hampaita syövyttävä monikansallinen sokeripommi on ihan ok, mutta valkosipuli ei. Just.

Joku saattaa kysyä, miten tällä on mitään tekemistä vaalien kanssa? Paljon. Olethan mitä syöt. Saman ruoan tarjoaminen aina treffeillä kielii mielikuvituksettomuudesta. Suudelmasta kieltäytyminen jos toinen tuoksuu valkosipulille kertoo taasen julmuudesta. Haluanko maatani johtamaan julman ja mielikuvituksettoman johtajan, joka jättää seurustelukumppaninsa tekstiviestillä?

Vanhanen ei myöskään katso jännityselokuvia sillä ne ovat liian pelottavia. Just.

1 comment:

Anonymous said...

Kurosta ei ymmärtääkseni jätetty tekstarilla. Vanhanen itse kertoi jossain haastettelussa, että hänen viimeisin suhteensa päättyi pitkään keskusteluun autossa. Kurosen älykkyden (tai sen puutteen) tietäen ei tainut mennä jakeluun, eli ilmeisesti on jäänyt ruikuttamaan perään. Kunnes Matti laittoi tekstarin, että tämä on nyt tässä.

Noin uutisoinnin puolesta, tämäkin
olisi ansainnut enemmän huomiota