90-luvun räppi on parasta

Tämä viikko on vielä pyhitetty Gradun tekemiselle, ennen kuin työt alkavat taas viedä kaiken ajan. Kuvioita piirrellessä ja Wordin kanssa tapellessa on tullut kuunneltua aika paljon nettiradioita.

Todella loistava musablogi on Stretch Amstrongin Konstant Kontact. Saitille on kerätty arkistojen aarteita eli vanhoja Stretchin ja Bobbiton radioshown jaksoja. Tulee vain mieleen, että ennen oli vaan kaikki paremmin ja nykyään kaikki huonommin:

Stretch Amstrong & Bobbito 18.11.1992

Loppuvaiheessa läpän heitto menee aika baleaariselle asteelle.

Miesten koulu

Pikkubroidi on aloittanut armeijan.

Solid Gold ensi viikon perjantaina!

Ensi viikon perjantaina 3.8 on luvassa musiikkiherkkua mahan täydeltä, kun Redrumissa on maanmainio Solid Gold-klubi. Itse olen monet merkkilenkkarit kuluttanut Solid Goldin tanssilattialla. Kengät kuluvat ensi perjantaina dj-kopissa, kun lauteilla ovat Soul-Sami, Newhouse, Pablo & Yours Truly. Gonna be gyyyd.

Flabasta näkee pelin hengen:

Uptempo Soul!
Classic Disco!
Soulful House!
Body-Rocking Boogie!

Meikäläinenkin jättää Baltimoret hyllyyn ja pakkaa laukun täyteen 12"-discoherkkuja. Olen myös vieraana ensi perjantain P&P Radioshowssa Bassoradiolla klo 13. Tämän iikonlopun alottajaisiksi ohessa Solid Goldin sivuilta Pablon boogie-miksaus:

SPREAD LOVE

Playlisti löytyy täältä. Solid Goldilla on muuten varmaan makeimmat klubisivut Suomessa.

R.Kelly on jumala

Otsikko ei valistuneelle ihmiselle kaipaa sen enempää perusteluja.

R.Kelly on eräs 2000-luvun suurimpia taiteilijoita. Hänen korkeisiin sfääreihin yltävää runouttaan Fat Joen Make It Rain- kappaleessa voi verrata Shakespearen parhaisiin teoksiin. Uusi albumi Double Up on myynyt Yhdysvalloissa jo tuplaplatinaa. Tämän lisäksi R. Kelly (Kells, tuttavallisesti näin kavereiden kesken) on tehnyt TV-historian koskettavimman musikaalin Trapped In The Closet (kokonaisuudessaan voi katsoa täältä).

Suomen maine kulttuurimaana on vaarassa, sillä R.Kelly ei ole käynyt koskaan täällä. Helmut Lotti sen sijaan on. Tätä häpeätahraa korjaamaan on perustettu adressi Kellsin saamiseksi siunaamaan läsnäolollaan Suomen näivettynyttä kulttuurikenttää:

R.Kelly Suomeen

Omasta mielestäni adressit ovat lähtökohtaisesti täysin turhaa ja NIMBY-ajattelua tukevaa paperi- tai bittisaastetta. Tämä on kuitenkin sen kokoluokan kansanliike, että jokaisen kulttuurinystävän on pistettävä kortensa kekoon.

Kielten lukeminen kannattaa aina

Berlitzillä on ehkä hauskimmat mainokset tällä hetkellä:

"Ken touched this". Samalla variaatiolla on versiot myös Culture Clubin "Karma Chameleonista" ja Blondien "Tide is High"-veisusta. Oikeastaan ainoa valitus liittyy biisivalintoihin. MC Hammer on selkeästi ysärijuttu mutta oheiset kaksi ovat 80-luvulta. Missä on selkeä linja, Berlitz?

"We are sinking". Tämä on vähän vanhempi, mutta aina yhtä nerokas.

Tämä hollantilaisen kielikurssin mainos on ilmeisesti hyllytetty. Ehdotonta klassikkoainesta silti tai juuri siitä syystä:

Rikun Kesämatkaraportti osa 15: Alternative truth

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mitä jäi loppujen lopuksi käteen 15 loistavan blogikirjoituksen lisäksi?

Tässä vaihtoehtoinen totuus:

Päivä 1


Päivä 2


Päivä 3


Päivä 4


Päivä 5


Päivä 6


Päivä 7

Seuraavaksi villien huhujen mukaan Duo Erektus laajenee Kivimieskvartetiksi (a/k/a Kolme karvaista miestä ja Riku) ja lähtee daivaamaan Intiaan. Stay tuned.

LOPPU

Rikun Kesämatkaraportti osa 14: Street Art

Street Art, it´s the only art I know...

Venetsia


Trieste


Piran



Portoroz


Ljubljana (Metelkova)














Jatkuu...

Rikun Kesämatkaraportti osa 13: Jazztyttö, jazzaa sinä vaan

Kulttuuritarjonnan osalta keskityimme loppureissusta kulinarismin lisäksi musiikkiin. Näin Pori Jazzin ollessa hyvässä muistissa, on hyvä verestää muistoja Ljubljanan jazzfestivaaleilta.


Tapahtumapaikkana toiminut ulkoilmateatteri jätti ainoastaan akustiikaltaan toivomisen varaa. Myös sijainti autotien vieressä häiritsi alkuvaiheen keikkaa. Tontit olivat lähes täynnä ja porukka miellyttävän heterogeenistä. Pääosa yleisöstä oli vanhempaa jazzsnobia, mutta nuorisoa oli myös paikalla. Opiskelijoiden todella huokea 16 euron lipunhinta varmasti auttoi asiaa. Pori Jazzeilta tutut firman lipuilla sekoilevat tuulipukuördääjät loistivat (onneksi) poissaolollaan.

Festareilla riitti vilinää

Homma startattiin käyntiin perinteisellä soolovetoisella kvartettijaskalla. Trumpetisti Tomasz Stankon johtama poppoo hoiti hommansa hyvin, mutta räväkän alun jälkeen homma hieman laantui. Orkesteri tuntui olevan myös harmittavan epätasainen. Liideri Stanko loisti itseoikeutetusti ja samoin basisti. Piano ja rummut jäivät täysin statistien rooliin.

Free Jazz, raja ällistyttävän nerouden ja silkan skeidan välillä on häilyvä. Riitasointuinen tekotaide ei monesti kotikuuntelussa uppoa. Huiput ovat kuitenkin oma lukunsa. Matthew Shipp Trion huikea intensiteetti sai valtaansa vaikka perinteisiä melodioita ei kuultukaan. Trio ei päästänyt kuuntelijaa saatika soittimiaan helpolla. Harvemmin olen nähnyt kun flyygelia hyökytetään sellaisella raivolla kuin mitä Matthew Shipp kuritti koskettimia ja välillä jopa flyygelin kieliä. Tajunnan räjäyttävän keikan ainoa miinus oli täysin turha encore. Musiikille, joka perustuu huolelliseen tunnelman rakentamiseen, parin minuutin palkkiobiisi jättää harmittavan valjun loppumaun. Orkesteri räjäytti hyvässä mielessä tajunnan, joten pitänee varmaan tutustua myös orkesterin levytyksiin.

Free Jazz pisti Samin mietteliääksi

Festivaalin ensimmäisen päivän päätti tuottajaguru (mm.Herbie Hancockin Rockit) Bill Laswellin all-star kokoonpano. Bill Laswellin orkesteri luotti jykevään perusgrooveen, jonka päälle virtuoosimaiset artistit latoivat soolojaan. Erityisesti mieleen jäi vanhan P-Funk kiipparistin Bernie Worrellin hilpeät sooloilut. Musiikki oli hypnoottista ja jamittelut venyivät lähes aina pariinkymmeneen minuuttiin. Jokainen orkesterin jäsen sai oman vuoronsa parrasvaloista, mutta eniten framilla oli Worrellin ohella trumpetisti Nils Petter Molvaer. Laswellin laaja tuotantoskaala näkyi bändin soitossa. Välillä oltiin Jamaikan dub-tunnelmissa josta siirryttiin sulavasti elektronisempaan rikkobiittiin.

Kokonaisuudessaan esiintyjäkaarti oli loistavasti valittu. Jokainen artisti esitti jazzin erilaisia puolia. Eräs osoitus siitä, että jazzfestivaalin musiikkilinja voi olla monipuolinen ilman että jazz-genre laajennetaan koskemaan Stingiä.

Jatkuu..

Rikun Kesämatkaraportti osa 12: Historian siipien havinaa

En muista viimeiseen kymmeneen vuoteen juuri yhtään reissua ulkomaille ettei mukaan olisi tarttunut jonkun verran vinyylilevyjä. Nyt sekin ihme sitten tapahtui. Slovenia ei ole mikään levydiggaajan paratiisi, jollei ole erityisen perehtynyt jugoslavialaiseen musiikkiin. Sillä saralla vinyylipuolella olisi varmasti jotain helmiä löytynyt. Reissun mukavin levykauppakin tarjosi vain ceedeitä ja DVD:eitä:

Paikallinen levyhetsu Dino ja hänen maailmanmusiikkikauppansa

Dinon kanssa oli hyvät turinat Slovenian musiikkiskenestä ja ylipäätään musiikin asemasta maailman universaalina kielenä. Hyvä musiikki ei tunne maantieteellisiä rajoja. Herra oli itse pitkän linjan musiikkitoimija. Levykaupan lisäksi hän pyöritti levyjä ja oli mukana muutamissa bändeissä. Viihtyisästä kaupasta mukaan tarttui muutama cd paikallista klubimusiikkia.

Parhaiten jäi mieleen huonolla tavalla eräs levykauppa, joka oli yksi ylihintaisimpia puoteja joihin olen törmännyt koskaan. Tämä on kyseenalainen kunnia, sillä olen kuitenkin shopannut levyjä Tokiossa, Lontoossa ja Nykissä, joissa kaikissa (yli)hinnoittelu myös osataan. Paikan valikoimatkin olivat aivan kuraa. Mitään levyistä ei ollut hinnoiteltu etukäteen, joten menin tuhlaamaan aikaani noin tunnin pölyisiä levyjä kaivaen. Muutama semikiinnostava sinkku löytyi pitkän kaivelun jälkeen. Järkytys oli aika suuri, kun kysyin mitä levyt kustantavat. Kaikki levyt olivat yli 10 euroa ja kyse ei ollut mistään harkkareista. Sanoin harkitsevani asiaa ja lähdin nopeasti karkuun.

Maksaisitko sinä 15 € huonokuntoisesta Simple Mindsin Don´t You Forget About Me:n 12-tuumaisen jugoslaviapainoksesta?

Rikun Kesämatkaraportti osa 11: Mood Swings

Kesämatkaraportti lähenee loppuaan. Byhyy. Luvassa enää kulttuurireportaasi Ljubljanan jazz-festareilta. Ohessa jotain random-otoksia Ljubljanan kulmilta. Valitettavasti emme saaneet ikuistettua yhtään kuvaa "Kapitalistin paratiisista", paikallisesta hyperostarista, jossa matkakumppanini sekosi Kenzon osastolla. Mestasta sai aivovaurion. Vähän kuin kyläkauppa Keskinen viisi kertaa massiivisempana ja Bossin osastoilla.



Slovenian "louhikäärmeet"

Yössä Ljubljanan yössä

Miniatyyrikaupunki

WTF?

Bridge over Troubled Water


Paikallisia luontaistuotekauppoja

Syvä joki

Jatkuu...

Pori Jazz Anticipation osa 3: Sly & Family Stone

Sly Stone on yksi suurimmista.

Sen takia odotan ristiriitaisilla mielillä huomista keikkaa. Herra ei ole keikkaillut yli 20 vuoteen
ja viimeaikaiset raportit eivät lupaile hyvää. Vihanneksen tasolle vajonneen artistin haparointi kosketinsoitinten ääressä on ollut silminnäkijöiden mukaan hyvin surullista katseltavaa. Sly Stonen jama on yksi osoitus siitä miksi useimpien rocktähtien olisi hyvä heittää lusikka nurkkaan 27-vuotiaana.

Sly kokkelipäissään vuonna 1970

Traaginen huumenistitausta on kuitenkin vain kolikon toinen puoli. Harva artisti on tehnyt niin paljon loistavaa ja vallankumouksellista musiikkia kuin Sly Stone. Tämän musiikin arvoa ei voi vähätellä. Peukut pystyssä ja bassolla huomista varten.

Thank You (tässä biisissä käytettiin ensimmäistä kertaa peukkubassoa Larry Grahamin toimesta)

Family Affair

If you want me to stay

Loose Booty/Higher

Everyday people

Stand (tässä biisissä on aivan upea breakdown, varsinkin levyllä)

Woodstock-fiilistelyä, taustalla Everybody is a star

Loppuun bonukseksi klassikkokohtaus WKRP-sarjasta, jossa Johnny joutuu pyytämään radiossa anteeksi siitä, että hän oli kehottanut kansalaisia viemään roskia kaupungintalon portaille. 3:56 kohdassa alkaa oma henkilökohtainen Sly & Family Stone-suosikkibiisini:

Varo mitä videoit!

Matkaraportit ovat tältä päivältä hyllyllä, sillä oheinen otsikko sai aamukahvit väärään kurkkuun:

"15-vuotias syytteeseen opettajan lauluvideosta YouTubessa"

Ihmisten rienaaminen ei tietystikään ole mukavaa, mutta eiköhän tässä olla ammuttu aika pahasti yli? Ensinnäkin tilaisuus, josta video oli kuvattu oli koulun vappujuhla, eli lähes julkinen tilaisuus. Opettaja on tasan tarkkaan tiennyt laulutaitojensa vajavuuden. Jos haluaa kokeilla rajojaan ja epäonnistuu, pitäisi kestää myös jälkikäteinen arvostelu. Opettaja olisi voinut ottaa videon kasvattavana kokemuksena ja kehittää sitä laulutaitoaan.

Video oli otsikoitu "Karaoke of the mental hospital", mikä mielestäni kuvaa enemmänkin valistunutta huumorintajua. Aikoinaan jos meidän yläasteellamme Hyvinkäällä joku olisi osannut kirjoittaa englanniksi jotain tuollaista, niin opiskelija olisi mitä luultavimmin saanut stipendin. Luultavasti videoon olisi kirjoitettu "Läski ja ruma lesbolehtorimme haisee".

En ole nähnyt videota, joten pystyn vain arvailemaan, että kyseisen lehtorin lauluesitys on ollut aika paska. Varsinkin jos yhtymäkohdat karaokeen mielisairaalassa on löydettävissä ja siitä noin mieli pahoitetaan. Jos vetää huonoa keikkaa, niin pitäisi varautua siihen, että se kuvataan. Itse varautuisin nykypäivän yläasteelle menoon vähintään luotiliiveillä.

”Syytteen nostamiseen on lähinnä kaksi perustetta. Tekotapa on kohtuullisen uusi ja toiseksi yleinen etu vaatii tapaukseen normaalia enemmän tuomioistuimen kannanottoa”

Mikä tarkoittaa, että tuomioistuimella ei ole pienintäkään aavistusta siitä mikä YouTube on. Ehkä tässä halutaan tehdä jotain varoittavaa esimerkkiä.

Oppilas oli pyytänyt opettajalta anteeksi, mutta lehtori ei anteeksipyyntöä ottanut vastaan. Mielestäni tämä rapauttaa ihmisten käytöstapoja enemmän kuin, että pikkunaskalit pistävät youtubeen opettajien lauluharjoituksia. Ainakin minulle on opetettu, että anteeksipyyntö on pyhä ja se sanotaan vain kun sitä tarkoitetaan. Ilmeisesti halu käräjöimään lehtorilla on niin kova. On huolestuttavaa jos aikuiset ihmiset eivät pysty hoitamaan asioitaan ala-ikäisten kanssa ilman oikeuden väliintuloa. Youtube-pätkät ovat nykypäivän vessakirjoituksia. Entisaikaan olisi pistetty poika siivoamaan sotkut ja sen jälkeen pesty suu saippualla.

Tällä kirjoituksella en halua vaientaa sitä tosiasiaa, että nykypäivän kamerakännyköiden täyttämässä Suomessa yksityisyydensuoja on vähintäänkin monivivahteinen asia. Oheinen sekoileva taksi-asiakas on nettikeskustelujen mukaan myös opettaja. Katsojiakin on jo yli 50 000, kun lieksalaispojan syytteeseen johtaneella videolla vain 650 katsojaa.

Pori Jazz Anticipation Osa 2: The Roots

The Roots on ollut Suomessa varmaan noin miljoona kertaa, mutta jostain ihmeellisestä syystä olen aina missannut keikat. Ensimmäiselle The Rootsin keikalle Vanhalle olin alaikäinen, joten minut käännytettiin ovelta pois. Tämä katkeroitti minut pahasti.

Harva bändi on vaikuttanut minuun niin paljon kuin The Roots. Lontoon reissulta tarttui mukaan alehyllystä "Do You Want More?"-albumi, joka oli täysi musikaalinen vallankumous. Ei ennen eikä koskaan sen jälkeen ole livesoittimilla tehty hiphop toiminut niin hyvin. En ole kuunnellut levyä pitkään aikaan, mutta jo pelkästään oheisten youtube-pätkien katselu tuo kylmät väreet selkäpiihin. Tämä levy tuo paljon muistoja mieleen ajoilta jolloin hiukset olivat kaljut, päällä oli Wu-Tangin paita, jalassa Filan Grant Hillit ja kuukauden huippuhetki oli junamatka Funkiestiin ostamaan uusia levyjä.

Alkuaikojen The Roots on enemmän kuin osiensa summa. Black Thought on sujuva, muttei suvereeni räbäyttäjä. Malik B. hyvä sidekick-räppääjä A Tribe Called Questin Phifen tapaan. Rahzel taidokkain beatbox-heppu, jonka tiedän. Ja tietysti afrotukkainen rumpali Questlove, joka on koko bändin musiikillinen sielu.

Uusinta albumia en enää hankkinut, mutta kysymys ei ole siitä, että The Roots olisi erityisen kaupallistunut tai muuttanut tyyliään. Ensimmäiset neljä albumia olivat vain niin täydellisiä paketteja, että niitä on vaikea ylittää. Toisaalta myös Questloven pyrkimys siihen, että livesoittimet kuulostavat sämpleiltä on osaltaan johtanut siihen, että alkuaikojen orgaanisuus on hävinnyt. Tämä orgaanisuus oli osaltaan se mikä teki Rootsista kiehtovan. Nykyinen The Roots on hieman liian kontrolloitua ja alkuaikojen iloinen improvisaatio loistaa poissaolollaan.

Odotukseni ovat korkealla perjantaista keikkaa ajatellen. Tottakai kyseessä on festarikeikka, jossa liian paljon firmaurpoja sekoilevat kansitakeissaan. The Roots on kuitenkin tehnyt urallaan niin paljon mainioita biisejä, että luvassa on varmasti hyvä ilta. Ja olen tyytyväinen kun kuulen yhdenkin biisin yhdeltä elämäni tärkeimmistä levyistä.

Ohessa valikoituja Youtube-klippejä tältä loistavalta bändiltä. Livenä siis Kirjurinluodolla ylihuomenna.

Ensimmäiseltä albumilta Organix harvinaista videomateriaalia:

Pass The Popcorn


Anti-Circle

Kannattaa panna merkille oheisista videoista valkoinen honkkeli, joka on siis nykyinen hittituottaja Scott Storch, silloinen Rootsin kosketinsoittaja. Herran ansiolistaan kuuluu muun muassa tämä vuoden kovin klubiräppihitti.

Eräs kaikkien aikojen parhaista albumeista Do You Want More?:

Proceed on Do You Want Moren? ensimmäinen kappale, jonka ensimmäisen kerran kuultuani olin jo aivan mennyttä miestä.


Silent Treatment on hyvä osoitus levyn tarjoamista erilaisista tunnelmista

Illadelph Halflife oli edeltäjäänsä agressiivisempi. Enemmän hiphoppia ja vähemmän muusikkohippeilyä:

Clones

What They Do:ta olen jo aikaisemmin tituleerannut parhaaksi räppivideoksi koskaan. Pysyn sanojeni takana.

Things Fall Apart on viimeisin täysin essentiaali Roots-levy

The Next Movement. Biisin scratchit duunannut Dj Jazzy Jeff, jolta on itse asiassa tullut juuri nyt erittäin mainio EP.


The Roots on aina myös onnistunut herkemmissä biiseissä. Lopun drum´n´bass hehkuttelu on nerokas.

Muita oleellisia vetoja myöhemmiltä albumeilta:

Itsestäänselvä hitti. Alkoi jossain vaiheessa risomaan itseäni aika pahasti. Levylaukussa mukana, jos pitää varmistaa, että joku styge räjäyttää varmasti pankin.



Tipping Point-albumin parhaimmistoa (I Don´t Care).


Uusimman albumin kolmen biisin medley. Uusin albumi itselle aika paha pettymys, toivottavasti siltä ei tulla kuulemaan paljon biisejä.

Roots livenä:

Mellow My Man on ehkä suosikkibiisini yhtyeeltä. Tässä vähän tukkoisena livetaltiointina. Tunnelmanvaihdokset ovat nerokkaita.


Boom! (Live on Dave Chapelle´s Block Party), mukana legendat Big Daddy Kane & Kool G Rap


Rootsin versiointia Metersin Hand Clapping Songista

Jos jollain tulee jotain oleellisia vetoja, jotka unohtuivat tästä, heittäkää kommentteihin.

Rikun Kesämatkaraportti osa 10: Metelkova by night

Ljubljanan mielenkiintoisimpia alueita on Metelkova. Alue on vähän kuin Makasiinit, ilman minkäänlaista säätelyä. Mestoille kokoontuu paikallista taideporukkaa, muusikkoja sekä muita hörhöjä.


Paikallinen tietolähteemme kertoi, että Metelkovan alue on alkanut ränsistyä ja erilaiset lieveilmiöt ovat nostaneet päätään kulttuurin tieltä. Uusia kulttuurin keskittymiä on alkanut rakentua kaupungin laitamille. Yöllä Metelkovassa olikin kaikenlaista hiihtäjää totaalisessa pöllyssä. Agressiivista tai uhkaavaa meininki ei kuitenkaan ollut, jengi oli vaan totaalisen kujalla.


Hostellimme sijaitsi aivan Metelkovan ytimessä. Hostel Celica on entisen vankilan paikalle tehty hostel. Mestoilla järjestettiin myös kiertokäyntejä selleihin. Olen yöpynyt aika monessa Hostellissa, mutta Celica on varmasti yksi miellyttävimmistä. Siisti, viihtyisä, mutta sopivalla tavalla särmikkyyttä kuitenkin mukana. Oma huone oli kahdelle 20 euroa yö sisältäen aamiaisen. This shit was bargain.


Olen varmasti ennenkin marmattanut tästä, mutta en kestä hostellihengaajia. Onko mitään väsyneempää kuin lähteä Hostellin organisoimalle pubikierrokselle tai viettää koko aika hostellissa? Celicassa oli muutama tyyppi, jonka en nähnyt kertaakaan poistuvan hostellista. Mitä järkeä tulla ulkomaille, jos on vain neljän seinän sisälle? Varsinkin kun olisi tarvinnut kävellä noin 10 metriä niin olisi voinut seurata hilpeiden sekakäyttäjien örvellystä. Ilmaiseksi!

Suurin osa jengistä hengasi ulkona, soitteli kitaraa, juopotteli ja sekoili ympäriinsä. Sisällä baareissa meininki oli myös aivan älytön. Kaikki Metelkovan baarit ovat tietysti laittomia. Baarista sai eurolla bisseä, joka oli varmaan pöllitty lähikaupasta. Jengi bailasi kuin olisi maailmanloppu, ja oli vasta torstai. Dj soitti varmaan koko LCD Soundsystemin uuden levyn läpi, North American Scum pääsi todella oikeuksiinsa. Alta voi myös tsekata ehkä häiriintyneimpiä visuja ever.



Jatkuu...