Rikun Kesämatkaraportti osa 2: Dyykkaaminen

Olen aina innokkaasti kokeilemassa uusia asioita. Olivat ne sitten netin sosiaalisia verkostoja tai uusia urheilulajeja. Näin ollen, kun Sami väläytteli idea sukelluskortin suorittamisesta, en miettinyt kahteen kertaan.

Varattiin sukelluskurssi Portoroziin Nemo Diverseilta. Itse kurssi maksoi vain 200 euroa ja palvelu oli erittäin ystävällistä. Heput auttoivat myös säätämään asunnon kolmeksi yöksi Portoroziin. Ohjelma vaikutti lähtökohtaisesti tiukalta. Suoritettavana oli "Open water diver"-kurssi, joka normaalisti kestää neljä päivää. Kiireisinä miehinä puserrettiin kuitenkin kurssi kahteen päivään.

Kurssi koostui sukelluksista ja oppitunneista. Itse oppitunnit oli meidän tapauksessa aika pitkälti itseopiskelua. Suurin osa asioista oli aika pitkälti itsestäänselvyyksiä, joten kokeet olivat meidän kaltaisillemme nopeille oppijoille piece of cake. Itse taisin saada vielä kurssin parhaan tuloksen loppukokeesta (47/50). Monivalintakysymykset soveltuvat tunnetusti kauppakorkealaisille.

Kurssin priimus opiskelee

Rikun opiskelukikka nro 1: Kun nukkuu kirjan päällä, tieto imeytyy päähän

Lapsiperheet, nudistit ja daivaajat sulassa sovussa

Ei kurssille kuitenkaan oltu tultu lukemaan kirjoja, vaan itse sukellukset olivat tottakai kohokohtia.

Kurssin ehkä hienoin saavutukseni oli ensimmäisessä sukelluksessa tullut hypotermia 26-asteisessa vedessä. Alussa tosiaan tehtiin erilaisia harjoituksia vain seisten pohjalla ja itselläni oli lyhyt sukellusasu. Liikkumattomuus aiheutti sen, että superlämpimässä vedessä meikäläinen rupesi tärisemään. Suomalaisten kylmänsietokyky on siis ilmeisesti vain myytti. Seuraavat sukellukset menivätkin sitten jo paljon paremmin (pitkässä sukelluspuvussa).

Mitähän tästä tulee?

Itse ranta jossa daivattiin, oli eräänlainen helvetin esiaste. Slovenian white trash kokoontui sinne juopottelemaan ja uimaan. Pikkulapset rääkyivät, kojuissa myytiin superrasvaista ruokaa, yleisten vessojan lattialla oli sitä itseään ja muutenkin tunnelma oli ahdistavan kaoottinen. Ei siis mikään ihme, että teki mieli hukuttautua aistittuaan hetken tunnelmaa. Meininkiä ei yhtään rauhoittanut se, että Slovenian koululaisilla oli juuri alkanut loma.

Kuhinaa sukelluskoulun päämajassa

Sukeltaminen toi mieleeni jossain määrin joogan. Se on rauhallisen henkilön urheilua. Tärkeää on tasainen hengitys ja energian säästäminen. Slovenian vesissä oli hyvä näkyvyys, mutta mitään kovin eksoottista nähtävää ei vesissä yllättäen ollut. Ehkä säväyttävin näky oli erään intohimoisen sukeltajan hautakivi. Ohjaajamme mukaan herra ei ollut kuollut sukeltaessa kyseisissä vesissä, mutta uskokoon ken tahtoo.

Kun aloittaa jonkun uuden asian on hienoa huomata nopea oppimiskäyrä. Kurssin alussa en tiennyt sukeltamisesta juuri mitään ja nyt tietää ainakin. Ihmiselle on myös terveellistä tehdä jotain missä ei ole hyvä. Taas tuli aimo annos nöyryyttä, kun ei pystynyt hallitsemaan itseään sataprosenttisesti uudessa olosuhteessa.

Sukelsimme parhaimmillaan 12 metrin syvyyteen ja kaikki sujui mainiosti. Lukuunottamatta tietysti sitä, että oikea korvani on vieläkin tukossa viimeisen sukelluksen jälkimainingeista. Osa harjoituksista tuntui aluksi vähän kuumottavilta. En lähtökohtaisesti ensimmäisenä lähtisi ottamaan maskia tai hengityssuojaa pois 10 metrin syvyydessä. Saatika sammuttamaan happilaitetta. Kouluttaja oli asiansa osaava, niin missään vaiheessa ei iskenyt paniikkia. On myös avartava kokemus, kun ei pysty kommunikoimaan puhumalla. Kun joutuu kommunikoimaan käsin, tulee sanottua vain olennainen.

Valitettavasti ei ollut mukana vedenalaista kameraa niin itse dyykkauksista ei ole kuvamateriaalia. Myöskin niille, ketkä kuola valuen odottavat kuvia meistä tiukoissa sukelluspuvuissa on ikävä tuottaa pettymys. Joudutte tyytymään oheiseen varusteasetteluun (tai meikäläiseen juoksutrikoissa)

Pelit ja vehkeet

Jatkuu...