Kulttuuritarjonnan osalta keskityimme loppureissusta kulinarismin lisäksi musiikkiin. Näin Pori Jazzin ollessa hyvässä muistissa, on hyvä verestää muistoja Ljubljanan jazzfestivaaleilta.
Tapahtumapaikkana toiminut ulkoilmateatteri jätti ainoastaan akustiikaltaan toivomisen varaa. Myös sijainti autotien vieressä häiritsi alkuvaiheen keikkaa. Tontit olivat lähes täynnä ja porukka miellyttävän heterogeenistä. Pääosa yleisöstä oli vanhempaa jazzsnobia, mutta nuorisoa oli myös paikalla. Opiskelijoiden todella huokea 16 euron lipunhinta varmasti auttoi asiaa. Pori Jazzeilta tutut firman lipuilla sekoilevat tuulipukuördääjät loistivat (onneksi) poissaolollaan.
Festareilla riitti vilinää
Homma startattiin käyntiin perinteisellä soolovetoisella kvartettijaskalla. Trumpetisti Tomasz Stankon johtama poppoo hoiti hommansa hyvin, mutta räväkän alun jälkeen homma hieman laantui. Orkesteri tuntui olevan myös harmittavan epätasainen. Liideri Stanko loisti itseoikeutetusti ja samoin basisti. Piano ja rummut jäivät täysin statistien rooliin.
Free Jazz, raja ällistyttävän nerouden ja silkan skeidan välillä on häilyvä. Riitasointuinen tekotaide ei monesti kotikuuntelussa uppoa. Huiput ovat kuitenkin oma lukunsa. Matthew Shipp Trion huikea intensiteetti sai valtaansa vaikka perinteisiä melodioita ei kuultukaan. Trio ei päästänyt kuuntelijaa saatika soittimiaan helpolla. Harvemmin olen nähnyt kun flyygelia hyökytetään sellaisella raivolla kuin mitä Matthew Shipp kuritti koskettimia ja välillä jopa flyygelin kieliä. Tajunnan räjäyttävän keikan ainoa miinus oli täysin turha encore. Musiikille, joka perustuu huolelliseen tunnelman rakentamiseen, parin minuutin palkkiobiisi jättää harmittavan valjun loppumaun. Orkesteri räjäytti hyvässä mielessä tajunnan, joten pitänee varmaan tutustua myös orkesterin levytyksiin.
Free Jazz pisti Samin mietteliääksi
Festivaalin ensimmäisen päivän päätti tuottajaguru (mm.Herbie Hancockin Rockit) Bill Laswellin all-star kokoonpano. Bill Laswellin orkesteri luotti jykevään perusgrooveen, jonka päälle virtuoosimaiset artistit latoivat soolojaan. Erityisesti mieleen jäi vanhan P-Funk kiipparistin Bernie Worrellin hilpeät sooloilut. Musiikki oli hypnoottista ja jamittelut venyivät lähes aina pariinkymmeneen minuuttiin. Jokainen orkesterin jäsen sai oman vuoronsa parrasvaloista, mutta eniten framilla oli Worrellin ohella trumpetisti Nils Petter Molvaer. Laswellin laaja tuotantoskaala näkyi bändin soitossa. Välillä oltiin Jamaikan dub-tunnelmissa josta siirryttiin sulavasti elektronisempaan rikkobiittiin.
Kokonaisuudessaan esiintyjäkaarti oli loistavasti valittu. Jokainen artisti esitti jazzin erilaisia puolia. Eräs osoitus siitä, että jazzfestivaalin musiikkilinja voi olla monipuolinen ilman että jazz-genre laajennetaan koskemaan Stingiä.
Jatkuu..
No comments:
Post a Comment