Tuesday, May 29, 2007

Dali-Markkinoinnin mestari




Tunnen joka aamu suurta nautintoa. Keksin syyn siihen tänään ensimmäistä kertaa: nautin olla Salvador Dali! Kysyn itseltäni ihastusta täynnä, että mitähän ihmeellistä tämä Salvador Dali aikoo tänäänkin tehdä. Ja joka aamu minun on aina vain vaikeampi ymmärtää, miten muut voivat yleensä edes elää olematta Gala tai Salvador Dali.

Olen aina reitannut Salvador Dalin korkealle ja taiteilijan "Neron päiväkirja" on jälleen uusintalukukierroksella. Lähes joka sivu pursuaa hillittömiä viisauksia ja Dalimaista sekoilua. Todella viihdyttävää ja ajatuksia herättävää luettavaa.

Jo nuoruudessani järkeni neuvoi vakaasti tekemään kaksi asiaa:

1. Hoitamaan vankilassaistumiseni mahdollisimman nuorena. Näin kävi.
2. Tulemaan mahdollisimman vähällä vaivalla monimiljonääriksi. Myös näin kävi.

Herran taiteesta mulla ei ole sen suurempaa käsitystä, mutta Dalin häikälemätön markkinointihenkisyys ja terveen rajoilla häilyvä itseluottamus ovat toimineet aina minulle suurena innoituksen lähteenä. Dali osasi tuotteistaa itsensä, kuten edellä olevasta Youtube-klipistä näkee. Harvempi taiteilija osaa luovia kunnialla närästyslääkkeen mainostamisen.

Minulla ei koskaan, ei koskaan, ei koskaan, ei koskaan ole ollut vähintäkään halua, ei edes sekunnin murto-osan verran tehdä itsemurhaa liian rahan, julkisuuden tai suosion vuoksi...Päinvastoin, pidän niistä.

Dalin meininki on juuri sellaista sekopäistä toimintaa, jota itsekin harrastaisi, mikäli olisi taloudellinen riippumattomuus ja kasvaisi viikset. Myös täytyy nostaa hattua henkilölle, joka rakennuttaa itselleen museon ja joka kähveltää faneiltaan kynät antaessaan nimikirjoituksia.

Läikytän kahvia paidalleni. Ne, jotka eivät ole minun laillani neroja, eli kaikki muut, alkavat heti ensimmäiseksi pyyhkiä paitaansa. Minä toimin täsmälleen päinvastoin.

Lainaukset Neron päiväkirjasta. Suosittelen.

No comments: