Festarit on takana. Nyt on aika jakaa palkinnot. Tällä hetkellä kärkikymmenikkö tuntuu tältä, mutta hyviä leffoja on myös tämän ulkopuolella (The Crows & Just Walking ehkä tärkeimpinä)
1. Hurt Locker
Kathryn Bigelown erilainen sotaelokuva piti otteessaan koko 2,5 h ajan. Todella intensiivinen ja kuumottava tunnelma. Valitettavasti ei ole tulossa levitykseen ainakaan näillä näkymin.
2. Zombies of Mass Destruction
Mikäli Zombie-elokuvan sankareina on iranilainen tyttö ja homopari, ei voida puhua aivan perinteisestä kauhurymistelystä. Laadukasta roskaa ja uskon, että ohjaajasta tullaan kuulemaan vielä.
3. Thirst
Chan wook-Parkin vampyyrielokuva oli outo, kaunis ja ahdistava samaan aikaan.
4. Mary & Max
Festareiden yllätyshitiksi noussut stop-motion animaatio 8-vuotiaan australialaisen pikkutytön ja 40-vuotiaan aspergerin syndroomaisen nykiläismiehen (äänenä loistava Phillip Seymour Hoffman) kirvoitti monelta katsojalta kyyneeleet kaiken naurun lomassa.
5. Fish Tank
Vaikka pääosan esittäjän teiniangsti meni välillä överiksi, oli tämä brittielokuva elämänmakuinen kuvaus teini-iän suruista ja iloista. Musiikin käyttö oli myös loistavaa läpi elokuvan.
6. Mesrine 1-2
Vincent Cassell tekee upean roolisuorituksen Ranskan kansallisrikollisena. Pitää pihdeissään koko neljän tunnin kestonsa ajan.
7. Hierro
Ei yhtä pelottava kuin Orpokoti tai yhtä sadunomainen kuin Pan´s labyrinth, mutta silti oivallinen jatkumo espanjalaisten kauhuelokuvien joukkoon. Visuaalisesti todella upea elokuva.
8. Il Divo
Ennakkoon hypetetty italialaiselokuva oli hienoinen pettymys. Se ei johtunut niinkään elokuvasta, vaan omasta liian heikosta Italian lähihistorian tuntemuksesta. Festareiden tyylikkäin elokuva niin visuaalisesti kuin äänimaisemaltaankin.
9. Air Doll
Todella outo japanilaiselokuva oli positiivinen yllätys.
10. Humpday
Täysin improvisoitu elokuva ei onneksi ollut löysää jorinaa. Vaivaantunut tunnelma (hahmoilla) kantoi läpi elokuvan ja parissa kohtaa tuli revettyä aivan totaalisesti.
Festarit on siis nyt katsottu ja voi taas palata normaaliin päivärytmiin. Kaiken kaikkiaan paljon kiinnostavia elokuvia ja hyvä maku jäi kaikista elokuvista. Vain yksi täysin epäonnistunut tekele tuli katsottua (Kinatay) ja tavanomaista R&A-säätöäkin oli paljon vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Kaikki leffat alkoivat ajallaan, mistään elokuvasta ei puuttunut tekstitystä tai syttynyt filminauha palamaan. Mikä sekin monesti kuuluu vain asiaan.
