Pori Jazz Anticipation osa 3: Sly & Family Stone

Sly Stone on yksi suurimmista.

Sen takia odotan ristiriitaisilla mielillä huomista keikkaa. Herra ei ole keikkaillut yli 20 vuoteen
ja viimeaikaiset raportit eivät lupaile hyvää. Vihanneksen tasolle vajonneen artistin haparointi kosketinsoitinten ääressä on ollut silminnäkijöiden mukaan hyvin surullista katseltavaa. Sly Stonen jama on yksi osoitus siitä miksi useimpien rocktähtien olisi hyvä heittää lusikka nurkkaan 27-vuotiaana.

Sly kokkelipäissään vuonna 1970

Traaginen huumenistitausta on kuitenkin vain kolikon toinen puoli. Harva artisti on tehnyt niin paljon loistavaa ja vallankumouksellista musiikkia kuin Sly Stone. Tämän musiikin arvoa ei voi vähätellä. Peukut pystyssä ja bassolla huomista varten.

Thank You (tässä biisissä käytettiin ensimmäistä kertaa peukkubassoa Larry Grahamin toimesta)

Family Affair

If you want me to stay

Loose Booty/Higher

Everyday people

Stand (tässä biisissä on aivan upea breakdown, varsinkin levyllä)

Woodstock-fiilistelyä, taustalla Everybody is a star

Loppuun bonukseksi klassikkokohtaus WKRP-sarjasta, jossa Johnny joutuu pyytämään radiossa anteeksi siitä, että hän oli kehottanut kansalaisia viemään roskia kaupungintalon portaille. 3:56 kohdassa alkaa oma henkilökohtainen Sly & Family Stone-suosikkibiisini:

Pori Jazz Anticipation Osa 2: The Roots

The Roots on ollut Suomessa varmaan noin miljoona kertaa, mutta jostain ihmeellisestä syystä olen aina missannut keikat. Ensimmäiselle The Rootsin keikalle Vanhalle olin alaikäinen, joten minut käännytettiin ovelta pois. Tämä katkeroitti minut pahasti.

Harva bändi on vaikuttanut minuun niin paljon kuin The Roots. Lontoon reissulta tarttui mukaan alehyllystä "Do You Want More?"-albumi, joka oli täysi musikaalinen vallankumous. Ei ennen eikä koskaan sen jälkeen ole livesoittimilla tehty hiphop toiminut niin hyvin. En ole kuunnellut levyä pitkään aikaan, mutta jo pelkästään oheisten youtube-pätkien katselu tuo kylmät väreet selkäpiihin. Tämä levy tuo paljon muistoja mieleen ajoilta jolloin hiukset olivat kaljut, päällä oli Wu-Tangin paita, jalassa Filan Grant Hillit ja kuukauden huippuhetki oli junamatka Funkiestiin ostamaan uusia levyjä.

Alkuaikojen The Roots on enemmän kuin osiensa summa. Black Thought on sujuva, muttei suvereeni räbäyttäjä. Malik B. hyvä sidekick-räppääjä A Tribe Called Questin Phifen tapaan. Rahzel taidokkain beatbox-heppu, jonka tiedän. Ja tietysti afrotukkainen rumpali Questlove, joka on koko bändin musiikillinen sielu.

Uusinta albumia en enää hankkinut, mutta kysymys ei ole siitä, että The Roots olisi erityisen kaupallistunut tai muuttanut tyyliään. Ensimmäiset neljä albumia olivat vain niin täydellisiä paketteja, että niitä on vaikea ylittää. Toisaalta myös Questloven pyrkimys siihen, että livesoittimet kuulostavat sämpleiltä on osaltaan johtanut siihen, että alkuaikojen orgaanisuus on hävinnyt. Tämä orgaanisuus oli osaltaan se mikä teki Rootsista kiehtovan. Nykyinen The Roots on hieman liian kontrolloitua ja alkuaikojen iloinen improvisaatio loistaa poissaolollaan.

Odotukseni ovat korkealla perjantaista keikkaa ajatellen. Tottakai kyseessä on festarikeikka, jossa liian paljon firmaurpoja sekoilevat kansitakeissaan. The Roots on kuitenkin tehnyt urallaan niin paljon mainioita biisejä, että luvassa on varmasti hyvä ilta. Ja olen tyytyväinen kun kuulen yhdenkin biisin yhdeltä elämäni tärkeimmistä levyistä.

Ohessa valikoituja Youtube-klippejä tältä loistavalta bändiltä. Livenä siis Kirjurinluodolla ylihuomenna.

Ensimmäiseltä albumilta Organix harvinaista videomateriaalia:

Pass The Popcorn


Anti-Circle

Kannattaa panna merkille oheisista videoista valkoinen honkkeli, joka on siis nykyinen hittituottaja Scott Storch, silloinen Rootsin kosketinsoittaja. Herran ansiolistaan kuuluu muun muassa tämä vuoden kovin klubiräppihitti.

Eräs kaikkien aikojen parhaista albumeista Do You Want More?:

Proceed on Do You Want Moren? ensimmäinen kappale, jonka ensimmäisen kerran kuultuani olin jo aivan mennyttä miestä.


Silent Treatment on hyvä osoitus levyn tarjoamista erilaisista tunnelmista

Illadelph Halflife oli edeltäjäänsä agressiivisempi. Enemmän hiphoppia ja vähemmän muusikkohippeilyä:

Clones

What They Do:ta olen jo aikaisemmin tituleerannut parhaaksi räppivideoksi koskaan. Pysyn sanojeni takana.

Things Fall Apart on viimeisin täysin essentiaali Roots-levy

The Next Movement. Biisin scratchit duunannut Dj Jazzy Jeff, jolta on itse asiassa tullut juuri nyt erittäin mainio EP.


The Roots on aina myös onnistunut herkemmissä biiseissä. Lopun drum´n´bass hehkuttelu on nerokas.

Muita oleellisia vetoja myöhemmiltä albumeilta:

Itsestäänselvä hitti. Alkoi jossain vaiheessa risomaan itseäni aika pahasti. Levylaukussa mukana, jos pitää varmistaa, että joku styge räjäyttää varmasti pankin.



Tipping Point-albumin parhaimmistoa (I Don´t Care).


Uusimman albumin kolmen biisin medley. Uusin albumi itselle aika paha pettymys, toivottavasti siltä ei tulla kuulemaan paljon biisejä.

Roots livenä:

Mellow My Man on ehkä suosikkibiisini yhtyeeltä. Tässä vähän tukkoisena livetaltiointina. Tunnelmanvaihdokset ovat nerokkaita.


Boom! (Live on Dave Chapelle´s Block Party), mukana legendat Big Daddy Kane & Kool G Rap


Rootsin versiointia Metersin Hand Clapping Songista

Jos jollain tulee jotain oleellisia vetoja, jotka unohtuivat tästä, heittäkää kommentteihin.

Pori Jazz Anticipation osa 1: India Arie

Perjantaina kirjurinluodolla hyvä kattaus eri bändejä.

Toiveet ovat korkealla erityisesti India Arien suhteen. Laulajaseireenin vuoden 2000 Video-hitti sai aikoinaan meikäläisen innostumaan. Samana vuonna ilmestynyt Acoustic Soul-albumi oli mainio, mutta sitten en seurannut lähes kuuteen vuoteen artistin edesottamuksia.

Viimevuotinen I Am Not My Hair räjäytti kuitenkin pankin ollen yksi vuoden 2006 parhaita R´n´B-biisejä: