Neurovisio

Ennen kuin ensi viikolla erikoistan tämän blogin maratonvalmistautumis- ja ruoanlaittoblogiksi, ohessa sykähdyttävää suomalaista viihdettä:

Klassikko. Suosittelen myös lämpimästi Kalle Päätalo ja Arto Paasilinna -jaksoja.

Rikun Kesämatkaraportti osa 15: Alternative truth

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mitä jäi loppujen lopuksi käteen 15 loistavan blogikirjoituksen lisäksi?

Tässä vaihtoehtoinen totuus:

Päivä 1


Päivä 2


Päivä 3


Päivä 4


Päivä 5


Päivä 6


Päivä 7

Seuraavaksi villien huhujen mukaan Duo Erektus laajenee Kivimieskvartetiksi (a/k/a Kolme karvaista miestä ja Riku) ja lähtee daivaamaan Intiaan. Stay tuned.

LOPPU

Rikun Kesämatkaraportti osa 12: Historian siipien havinaa

En muista viimeiseen kymmeneen vuoteen juuri yhtään reissua ulkomaille ettei mukaan olisi tarttunut jonkun verran vinyylilevyjä. Nyt sekin ihme sitten tapahtui. Slovenia ei ole mikään levydiggaajan paratiisi, jollei ole erityisen perehtynyt jugoslavialaiseen musiikkiin. Sillä saralla vinyylipuolella olisi varmasti jotain helmiä löytynyt. Reissun mukavin levykauppakin tarjosi vain ceedeitä ja DVD:eitä:

Paikallinen levyhetsu Dino ja hänen maailmanmusiikkikauppansa

Dinon kanssa oli hyvät turinat Slovenian musiikkiskenestä ja ylipäätään musiikin asemasta maailman universaalina kielenä. Hyvä musiikki ei tunne maantieteellisiä rajoja. Herra oli itse pitkän linjan musiikkitoimija. Levykaupan lisäksi hän pyöritti levyjä ja oli mukana muutamissa bändeissä. Viihtyisästä kaupasta mukaan tarttui muutama cd paikallista klubimusiikkia.

Parhaiten jäi mieleen huonolla tavalla eräs levykauppa, joka oli yksi ylihintaisimpia puoteja joihin olen törmännyt koskaan. Tämä on kyseenalainen kunnia, sillä olen kuitenkin shopannut levyjä Tokiossa, Lontoossa ja Nykissä, joissa kaikissa (yli)hinnoittelu myös osataan. Paikan valikoimatkin olivat aivan kuraa. Mitään levyistä ei ollut hinnoiteltu etukäteen, joten menin tuhlaamaan aikaani noin tunnin pölyisiä levyjä kaivaen. Muutama semikiinnostava sinkku löytyi pitkän kaivelun jälkeen. Järkytys oli aika suuri, kun kysyin mitä levyt kustantavat. Kaikki levyt olivat yli 10 euroa ja kyse ei ollut mistään harkkareista. Sanoin harkitsevani asiaa ja lähdin nopeasti karkuun.

Maksaisitko sinä 15 € huonokuntoisesta Simple Mindsin Don´t You Forget About Me:n 12-tuumaisen jugoslaviapainoksesta?

Kesähäät...gone bad

Kesäviikonloppujen pääharrastus on meikäläisellä kesähäissä ja polttareissa ramppaaminen. Kellariteatterin keskiviikkona ensi-iltansa saanut Kesähäät on senkin vuoksi erittäin ajankohtainen.

Esitys alkoi leppoisasti bestmanin ja kaason kättelyllä ja kahvitarjoilulla. Ennakkotiedot esityksestä rajoittuivat nettisivun esittelyyn: "Ennalta harjoiteltua improvisaatiota musiikilla höystettynä". Tämä saattaa amatööriteatterin ollessa kyseessä tarkoittaa ihan mitä tahansa.

Ihan mitä sattuu ei ollut kuitenkaan luvassa, vaan vähän tahmean aloituksen jälkeen oli luvassa sellaista ilotulitusta, että en meinannut pysyä tuolilla. Nauratti nimittäin niin paljon. Näytelmä sijoittuu tulevan avioparin Katan ja Veetin omakotitaloon päivää ennen häitä, jonne erinäisten kommelusten kautta päätyvät myös bestman, kaaso, aurinkomatkojen opas ja taekwondoa opettava Jorgos. Henkilöiden keskinäiset suhteet ovat sotkuisemmat kuin kauniissa & rohkeissa ja ennen kuin pappi sanoo aamen, on edessä riehakas yö.

Improvisaation kautta näytelmän työstäminen on varmasti ollut näytelmän vahvuus. Dialogi on nimittäin erittäin irtonaista ja luonnollista. Erityisen suuren vaikutuksen esityksessä minuun teki taitava fyysinen komiikka, joka on vaikea laji hallita. Välillä ihmisiä tuli komeroista ja sohvan alta eri aikaan kuin parhaissa seksifarsseissa konsanaan ja homma pysyi kasassa. Vaikka välillä huumori liikkuikin navan alla, missään vaiheessa ei menty sieltä missä aita on matalin.

Kesähäissä oli tehty paljon asioita tuoreella tavalla sortumatta itsetarkoitukselliseen kikkailuun. Viulusta ja kitarasta koostuva orkesteri oli aktiivinen osa näytelmää kommentoiden näyttelijöiden edesottamuksia. Kellariteatterin tilat ovat todella tunnelmalliset, mutta katsomorakenne luo tiettyjä haasteita näytelmille. Kesähäissä on hyödynnetty koko näyttämötilaa ja välillä esitys eteni kolmessa eri paikassa samaan aikaan.

Koko työryhmän yhteispeli toimi mahtavasti ja kukaan ei jäänyt statistiksi. Näyttelijöistä huokui ilo näyttelemiseen ja huomasi, että työryhmällä oli silminnähden hauskaa myös itsellään esityksen ajan. Näytelmä oli myös juuri oikean pituinen. Reilun tunnin nousujohteinen show jätti vähän nälkäiseksi. Haluan nähdä näitä henkilöitä uudestaan lavalla! Suorastaan hävettää, että viimeksi olen ollut katsomassa näytelmää Kellariteatterissa kolme vuotta sitten.

Helsingissä on paljon hyviä amatööriteattereita, tukekaa niitä! Laitosteatterin tunkkaisten klassikoiden sijasta on hienoa nähdä nuoruuden intoa ja taitoa. Kipin kapin myös metskaamaan liput Kesähäihin! Esityksiä on enää ensi viikon ajan.

Kesähäät (Kellariteatteri, Liisankatu 27)
Esitykset 16., 17., 18., 19. ja 20.7.
Liput 10 euroa aikuiset, 6 euroa opiskelijat

Ei ole helppoa olla suomalainen mies

Matti Virtanen on moderni mies. Hän huolehtii kodista, kuuntelee, puhuu ja välittää. Hän on uhrautunut perheelleen, mutta mitä tapahtuu kun perheidylli alkaa rakoilemaan? Loppujen lopuksi esiliina alkaa ahdistamaan ja sanat eivät riitä purkamaan miehen ahdistusta.

Jarmo Kesämaa on työnarkomaani. Lipevä kiinteistövälittäjä, joka sujauttaa sujuvasti kihlasormuksen taskuun kun asuntojen näyttö alkaa. Kaikki asiakkaat ovat "pokia" ja Carnegielaiset myyntiopit on iskostettu takaraivoon. "Emme myy taloja, myymme unelmia". Oma unelma siintää aina seuraavan myynnin takana.

Juoksuhaudantie kertoo vaikeudesta olla suomalainen mies. Jos et puhu, olet juro juntti. Jos puhut, olet nössö. Jos teet liikaa töitä, olet tunteeton ahne paskiainen. Jos olet liikaa kotona, olet saamaton laiskiainen. Taustalla häilyvät paineet hankkia punainen tupa ja perunamaa, vaikka velkaa maksetaan hautaan asti.

Juoksuhaudantie on miesten näytelmä ilman, että naiset ovat statisteja. Erityisesti Tiina Hyttinen onnistuu aina vaikeassa tehtävässä kun aikuinen näyttelee lasta. Mukana on myös harvinaisia koomisia naisrooleja. Karo Laurosen tulkitsema Matti Virtanen on itseoikeutettu näytelmän keskipiste, mutta kukaan näyttelijöistä ei jää vaille valokeilaa. Itselläni parhaat naurut kirvoitti Jorma Markkulan tulkitseman vanhan rintamiehen julistus siitä kuinka kaikki syödään mikä kotiin tuodaan. Vaikka maidossa olisikin vähän paakkuja.

Vaikka Hotakaisen teksti on tragediaa, on esityksessä silti riittävästi kesäteatterille ominaista farssia. Silti pahimmat kesäteatterin sudenkuopat vältetään sortumatta kuitenkaan halpaan huumoriin. Haitarimusiikki luo melankolista tunnelmaa ja minimalistisia lavasteita kompensoi innovatiivinen koko ympäröivän tilan haltuunotto. En tiedä johtuiko lähestyvästä kylmyydestä, mutta loppua kohden esityksen rakenne alkoi hajoilemaan ja intensiteetti ei ollut yhtä korkealla kuin ensimmäisellä puoliajalla.

Kesäteatterissa yksi oleellinen esiintyjä ovat myös arvaamattomat olosuhteet. Eilen ei satanut, mutta hyttyset kamppailivat huomiosta esiintyjien kanssa. Taiteen eteen joutuu aina kärsimään. Suosittelen lämpimästi näytelmää (Offin kera), mutta pitäkää kiirettä. Esitykset pyörivät enää ensi viikon.

Juoksuhaudantie Vanhankaupungin kesäteatterissa. Liput myynnissä täällä.

Maratonille valmistautumista

Tämän vuoden maratonin viimeiset voitelut ovat sujuneet samoissa merkeissä kuin viime vuonna. Viimeisen juoksun tein keskiviikkona ja tästä päivästä alkaen keskityn vain pastansyöntiin ja levyttelyyn.

Ihan viimeiset treenit eivät ole menneet niin putkeen. Maanantaina venäytin selkäni Hot Joogassa ja eilen muljahti nilkka koriskentällä. Kolme pitkää päivää vielä mahdollista teloa itseään mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla.

Tänään aion suunnata maailmannäyttelyyn.

I Love Teneriffe-miksaus

"I Love Teneriffe- The Epic Tales Of Balearic Bastard Prt.1"

Teneriffan matkailu on uudestaan trendikästä kuin olisi 80-luku konsanaan, joten päätin eräälle Teneriffan matkaajalle tehdä välimerellisen miksauksen kuunneltavaksi biitsillä. Koska Suomessakin on nyt mainio sää, päätin jakaa miksauksen koko maailman kanssa.

Toinen neulani päätti kuitenkin hajota, joten osassa biiseistä on särisevät ylä-äänet. Biisit ovat kuitenkin niin mainioita, että päätin ainakin muutamaksi päiväksi jättää selektion lojumaan nettiin. Ja ennen kuin kukaan puristi alkaa valittaa, ettei tämä ole baleaarista musiikkia, niin haistakaa paska.

Baleaarisuus on mielentila.

Lataa tästä (jos et edellisestä linkistä jo hiffannut)

Tracklist:

Mano Negra: The Fool
Blo: Don´t Take Her Away From Me (Akwaaba Remix)
Boney M: Bonooonoos
The Knife: Marble House (Emperor Machine Remix)
Chris Rea: On The Beach (Todd Terje Remix)
Owusu & Hannibal: What´s It All About
Diga Rhythm Band: Sweet Sixteen
Macondo: I Never Thought I´d See You Gone
Dan Mindrilla: Jotain romaniaa (Alter Ego-levyltä)
Gonzales: Ahwaii Five-O
Charlie Rouse Band: Waiting On The Corner
MPB4: Galope
Joku brasilialainen bändi
Claudio Medeiros & Victor M: The Soar
Azymuth: Gate Of Time
Bautista: Mi Vida
Gimmicks: Att Få Resa

Liner notes from Balearic bastard:

Miksaus alkaa Manu Chaon (Me Gustas Tu, ultimate kesähitti 2001) vanhan bändin dub-henkisellä rakkausveisulla "The Fool". Itse albumi "King Of Bongo" on aika suoraviivaista rokkisahausta, verrattuna muihin albumeihin.

Blo oli Nigerialainen afrobeatpumppu, joka jäi aiheetta isompien afrikkalaisten bändien aikanaan. Bändiltä ilmestyi Strutilta kokoelma tämän vuosituhannen alussa. Tätä kokoelmaa promoamaan julkaistiin yksi maksi, jossa oli remixejä orkesterin biiseistä. Akwaaban jumittava remix on toiminut tänä keväänä usean vuoden tauon jälkeen aivan kympillä. Soveltuu nurmikolla makoiluun pussikaljarepun kilistessä tahdissa taustalla.

Boney M on varmasti jokaiselle tuttu juustoisista diskoralleistaan (Rasputin & Sunny muun muassa). Bonoonos on samannimiseltä albumilta, joka ei ilmeisesti ollut enää sitten niin suuri menestys. Noussut myös viime vuosiana pienoiseksi klubihitiksi, jota ovat soittaneet pohjoismaiden huipputiskijukat Mika Snickars ja Todd Terje etunenässä. Kun metsästätte tätä albumia kirpparilta kannattaa varmistua, että levyssä on aivan upeannäköinen Boney M-juliste mukana. Tämä upea sisustuselementti roikkuu myös oman huoneeni seinällä.

Tässä miksauksen vaiheessa puhelin soi ja keskittymiseni herpaantui.

The Knife on tukholmalainen epämääräisiin neniin pukeutunut sisar-veliduo. Henkilökohtainen suosikkibiisini orkesterilta on ehdottomasti herkkä "Hangin´Out", jonka ytimekäs kertosäe " I keep my dick hangin' out of my pants
so I can point out what I want" on riipaiseva julkilausuma exhibitionismin ihanuudesta ja tuskasta. Marble House on tätä mestariteosta kuitenkin hieman seesteisempi vetäisy ja remixinä erityisesti Emperor Machinen taidonnäyte. Tämä psykedeelinen indiedisko-orkesteri on ollut korkealla allekirjoittaneen soittolistoilla tänä vuonna. Neula säröilee ja skippailee tämän biisin kohdalla erityisesti, pahoitteluni.

Norjalaisen Todd Terjen versiossa On The Beachista Rean vokaalit on otettu pois ja lopussa päädytään kiihkeisiin lattarirytmeihin. Kappale on hämmentävä dokumentaatio tunnettuuden ja kasari-statuksen voimasta. Olen pariin otteeseen jo todistanut bileissä miten tämä keskitempoinen AOR-klassikko räjäyttää tanssilattian, niin hullulta kuin se tuntuukin. Parhaiten kappale kuitenkin soveltuu nautittavaksi biitsillä makoilun, aurinkorasvan levittämisen sekä Pina Coladan kanssa.

Tanskalainen Owusu & Hannibal julkaisi viime vuonna albumin Ubiquitylla. Monet biisit olivat vähän liiankin trendikästä Sa-Ra/J Dilla-henkistä jurnutusta. Orkesterin ensimmäisen sinkun viimeiseksi biisiksi piilotettu "What´s it´s all about" on noussut omaksi suosikikseni. Loistavaa vokalisointia ja välimerellistä tunnelmaa. Vokaalit tuovat mieleen jostakin syystä Michael Jacksonin ja tässä yhteydessä se ei ole paha asia.

Jos bändin levyllä on Jerry Garcia vierailijana soittelemassa kitaraa voi veikkailla, että luvassa on happoista tavaraa. Eikä väärässä olekaan. Joillekin 8 minuuttia rummuttelua voi olla liikaa, omasta mielestäni se on vasta alkua. Diga Rhythm Bandin ainoaksi jääneen levyn ehkä helpoiten alas sujahtava kappale "Sweet Sixteen" osoittaa, että hyvään musiikkiin tarvitaan vaan iso läjä erilaisia lyömäsoittimia. Tutumpien marimban, gongojen ja bongojen lisäksi Arshad Syed soitta levyllä Duggi Tarangia. Mikä soitin se ikinä onkaan. Jollet rummuttele työpöytääsi kertaakaan tämän kappaleen aikana olet paha ihminen.

Macondo on Sergio Mendesin löytämä ajalleen tyypillinen karvaisten pitkätukkarokujen latin-rock-bändi. Herrojen omaa nimeä kantavalla debyytilla on omat hetkensä, mutta mitään aivan todellista bangeria ei ole kuten monissa muissa saman aikakauden levyissä (Coke, Sapo). Herkkine 60-lukulaisine laulumelodioineen kappale kuitenkin tuo ansaitun hengähdystauon psykedeelisestä rummuttelusta ja tasoittaa tietä romanialaiselle jazzille.

Dan Mindrilla on romanialainen jazz-heppu, jonka albumi "Alter Ego" on erittäin mainio kokonaisuus. Muuten en juurikaan herrasta tiedä mitään. Levy sattui mukaani jollain ulkomaan reissulla ja on odotellut hyllyssä ihan vain tätä tilannetta varten. Välillä hivutellaan vähän mitäänsanomattoman juustoisuuden kauheita rajamaita, mutta kappale pysyy juuri ja juuri laadukkaan puolella. Salonkikelpoinen vetäisy, joka voi soida taustalla myös ankeissa coctailpatsastelutilaisuuksissa.

Gonzales oli brittibändi, jonka albumi "Music Is My Only Weapon" on ajalleen tyypillistä disco-funklänkyttelyä. Ahwaii Five-O on oma suosikki, joka eroaa levyn muusta linjasta ansiokkaasti edukseen. Latinjazz-venkoilua, joka on toiminut hyvin myös ulkona soitettuna.

Charlie Rouse on saksofonisti, joka on erityisesti tunnettu työstään Thelonious Monkin kanssa. Hänen levynsä "Cinnamon Flower" sisältää herran versiointeja brasilaisista lauluista. Albumin ehdoton huippuhetki on Dom Salvadorin kappale "Waiting On The Corner", joka tuo varsinkin alkutahtiensa osalta mieleen Mizellien veljesten fuusiotuotannon. Kesäinen takaa-ajoanthem, jossa hyvän meiningin studiossa voi aistia. Ansiokasta piano- ja saksofonityöskentelyä kerrassaan. Toimii parhaiten avoautossa ylinopeutta ajaen.

MPB4 on brasilialainen mahtiorkesteri, joka on tehnyt urallaan aimo liudan loistavia kappaleita. Galope on upea kappale, jossa on jotenkin uhkaava viba joka vapautuu puolivälissä. Tässäkin kohtaa neula bygii alussa. Upea ääniyhteistyötä pojille. Olen myös huomannut hyräileväni tätä laulua vaikken tajua portugalista mitään: "Simbalosimbalosimbalossa Jee Pakakkomeera".

Nyt leikkaa tyhjää. Löysin sekalaisten levyjen läjästä tämän brasialaisen albumin ja kun se ei ole juuri nyt käsillä en muista mikä se oli. Ei myöskään mitään hajua mistä sen olen hankkinut tai miksi. En ollut myöskään kuunnellut sitä koskaan ennen. Aika rauhallista vokaalivoittoista brassimatskua. Täydellistä sunnuntaimateriaalia, joka on parhaimmillaan nautittuna kahvikupin, sunnuntaihesarin, pekonimunakkaan ja kauniin ihmisen seurassa.

Claudio Medeiros & Victor M, artistit jotka eivät esittelyjä tarvitse. Ehkä myös senkin takia etten tiedä artisteista mitään. Triviatietona voin kertoa, että tästä levystä on maksettu eniten tämän selektion albumeista. Eikä turhaan. Poikain albumi "Rotation" on kauttaltaan hyvä ja monipuolinen. "The Soarin" bossanovapoljento ja avaruusmaisiin sfääreihin kurkotteleva moogin ja pianon vuoropuhelu pitävät tämän keskitempoisen kappaleen kiinnostavana koko kuusiminuuttisen kestonsa ajan.

Selektion viimeiset biisit alkavat Azymuthin seesteisen kitaroinnin tahdissa. Tämän brasilialaistrion 80-luvun tuotanto on hämmentänyt minua pidemmän ajan. Olen kahden vaiheilla onko se liian sliipattua kikkelijazzia vai oikeasti aivan loistavaa sofistikoitunutta brasiliafuusiota. Riippuu varmaan vähän mielentilasta. Tämän biisin kanssa on hyvä ottaa lasillinen hyvää valkoviiniä ja istahtaa muskeliveneensä kannella aurinkotuoliin kun tarkastelee alusmaitaan.

Earth, Wind & Firessakin kitaraa soittanut Roland Bautistan omaa nimeä kantavan levyn paras vetäisy. Tämä Wayne Hendersonin tuottama levy on pääosin mitäänsanomatonta fuusiodiskoilua, mutta "Mi Vida" on upea kappale. Arvokas muistutus myös siitä, että kirppislöydöille kannattaa antaa yksi kuuntelu ennen kuin heittää ne roskiin. Jos "Soar" oli levyn kallein kappale niin tämä oli sitten halvin. Maksoin siitä huikeat 3 markkaa aikoinaan Hyvinkään helluntaiseurakunnan kirpparilla. Osoitus, että hyvän musiikin arvo on suhteellinen käsite.

Selektio päätyy hilpeään ruotsalaisveisuun "Att Få Resa", joka on cover-versio "Pais Tropical"-kappaleesta. Ruotsi sopii mainiosti kesäisiin lauluihin ja myös brasiliavedot soljuvat paljon paremmin kuin esimerkiksi suomeksi. Verratkaapa vaikka Dannyn ja Lill Lindforsin versioita "Mas Que Nadasta". Gimmicksin albumilta löytyy myös loistava ruotsinnos "Where Is The Love"-kappaleesta. Verrattuna myös moniin orkesterin harvinaisempiin levyihin tämä albumi on kohtuullisen helppo ja halpa löytää. Soveltuu mitä oivallisimmin snapsien ja rapujen seuraksi saaristossa nautittavaksi.

Näitä kuumia tunnelmia kuunnellessa tekisi itsekin mieli lähteä Retkelle.